Isoisäni Svante Jalava (1878–1960) oli pienviljelijä ja kirkon suntio, jota myös kirkonvartijaksi kutsuttiin. Suntion eli kirkonvartijan tehtäviin kuului siihen aikaan mm. kirkon lämmittäminen, kellojen soitto ja hautojen kaivuu.
Svante piti kirjaa päivittäisistä tekemisistä sekä perheen rahoista. Päivän säänkin hän usein mainitsi. Tulot ja menot oli tarkkaan muistikirjassa ylhäällä. Muistikirjan kautta voi sukeltaa sadan vuoden takaiseen isoisän ja hänen perheensä elämään.
Vuoden 1905 kalenteri alkaa Suomen suuriruhtinaan ja Venäjän keisarin Nikolai II (hallitsi 1894-1917) sukupuulla, mutta jo 1917 Suomi itsenäistyi.
Säät vaihtelivat silloinkin melkoisesti: 1.1. 1905 oli 27 astetta pakkasta, 3.1. suojailma, välillä pyrytti, välillä satoi vettä. Talvella hevosen vetämä reki oli käypä kulkupeli, kesällä rattaat.
Vapaa aikaakin vietettiin: Sosiaalinen elämä oli vilkasta ja kyläkäynnit merkittiin muistikirjaan. ”Olimme rekiretkellä Lepsämän Labbartilla. 4 hevosta. Hauskaa oli. Jäätikkökeli.” (5.1.1905) Seuraavana päivänä ”ajoin kolme kuormaa varsalla puita metsästä”.
Töitä tehtiin kovasti. Muutaman kerran hän mainitsee, että ”olin tänään vain kotona”.
Monena päivänä tammikuussa 1905 oli kalenterissa maininta ”kaivoin hautoja”, mikä on ollut kova työ jäätyneeseen maahan – ilman kaivinkonetta. Silloin ei voinut käyttää sähköä roudan sulattamiseen.
Ylipäätään elämä ilman sähköä tuntuu nyt ”mahdottomalta”, mutta elettiinpä sitä silloinkin.
Svante kävi papin ja kanttorin kanssa myös lukusilla eli kinkereillä, joita pidettiin talvella kaikissa kylissä vuorotellen eri taloissa. Matkat tehtiin tietysti hevosen vetämällä reellä. Lukusilla kuulusteltiin lukutaitoa, vaarini jutteli lasten kanssa. Pappi kuuli aikuisia ja kanttori laulatti virsiä. Kinkerit olivat pitkään merkittävä osa kylien sosiaalista – ja kirkollista, elämää.
Kalenteri kertoo pidetyn lukuset myös Kytäjän kartanossa. Kytäjä kuului silloin vielä Nurmijärveen.
”Marian pyryt” on vanha ilmiö, joka toimi myös vuonna 1905. Svante kirjoitti Marian päivän 25.3. kohdalle, että ”satoi vähän lunta”.
Myllyssä käyminen oli osa arkea, siellä käytiin lähes kuukausittain.: ”Kävin myllyssä, 2 hl kauraa, 1 hl rukiita”. Myllyjä pyöritettiin siihen aikaan vesivoimalla, sähkövoima tuli vasta myöhemmin. Kirkonkylän mylly oli Vantaanjoen Myllykoskella, jonne myöhemmin sähköä Kirkonkylään tuottava voimalaitoskin rakennettiin.
Toukokuussa alkoivat satokauden työt. Potaatit otettiin itämään ja sinä vuonna kauran kylvöt aloitettiin 11.5. Heinävuosi 1905 oli kuivuuden takia huono. Vaari kirjoitti, että ”heinä on kovin huonoa. Kyllä koville ottaa, miten mullit ruokitaan.”
Yksi maininta elokuulta: ”Tapettiin toinen ruisriihi.” Tuo tarkoittaa samaa kuin puiminen. Puimakonetta ei vielä ollut.
Sähkövaloa ei ollut, joten suntion jouluvalmisteluihin kuului kynttilöiden asettaminen kirkkoon jouluviikolla.
Yllättävin löydös oli Nurmijärven Eläinsuojeluyhdistyksen perustaminen toukokuussa 1907. Svante valittiin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja kirkkoherran puoliso Aura Pastinen varapuheenjohtajaksi. Johtokunnassa oli vieläkin tuttuja nimiä kuten maanviljelijät Louna ja Kirkkari, pari opettajaa ja pankinjohtaja. Syksyllä pidetyssä ensimmäisessä yleisessä kokouksessa oli jo 50 osallistujaa.
Samoihin aikoihin eläinsuojeluyhdistyksiä perustettiin eri puolille maata ja niille keskusliitto. Johtokunnan jäsenille tilattiin Eläinten ystävä -lehti. Pöytäkirjojen mukaan yhdistys puuttui ainakin hevosten huonoon kohteluun.
Viimeinen maininta eläinsuojeluyhdistyksestä on vuodelta 1910, minkä jälkeisestä ajasta minulla ei ole tietoa. Nykyiset eläinsuojelijat lienevät uutta sukupolvea.
Luottamustehtäviä hänellä oli, mm. yhden kauden kunnanvaltuutettuna ja holhouslautakunnassa, jonka kokous kesti ”jokseenkin koko päivän”. Hän myi Suomi-Salaman vakuutuksia ja oli Uuden Suomen asiamies.
Viime vuosituhannen alkuvuosikymmeninä syntyi paljon uutta. Svante oli mukana ilmeisesti taloudenhoitajana tai pöytäkirjan pitäjänä, ainakin Nurmijärven Sähköosakeyhtiössä ja Nj. Telefooniosuuskunnassa. Niistä on mainintoja muistikirjoissa.
Tilinpito on kiinnostava. Tuloja isosisän perhe sai monista lähteistä. Suurimmat olivat maitotili meijeriltä ja palkka seurakunnalta. Lisäksi hän sai palkkioita luottamustehtävistä. Tinkimaidosta, perunan ja polttopuun myynnistä tuli pieniä eriä.
Tinkimaito tarkoitti sitä, että käsittelemätöntä maitoa myytiin suoraan navetalta. Aamuisin oli maidon hakijoita kannujen kanssa navetan ovella vielä 50-luvulla. Perunoita myytiin kyläläisille ja sairaalaan.
Tinkiläisenä ja perunan ostajana näyttää usein olleen rouva Elli Siren, jonka talo oli Pappilan ja Koposen tehtaan välissä. Talo on jo purettu.
Menot oli tarkkaan eritelty, mistä esimerkkejä vuodelta 1934: tytär Sirkalle tehtävävään pöytään katajaa ja maalia 200 mk ja poika Aarrelle ostettiin kiiltonahkakengät 50 mk, ehkä rippijuhlaan. Seuraavana vuonna Aarre sai luistimetkin 175 mk ja Ida tohvelit 40 mk. Lääkärissä ja parturissakin käytiin. Lasten lukukausimaksut yhteiskouluun olivat 400 mk.
Vaimo Idan Hämeenlinnan matkaan budjetoitiin 180 mk. Ida kävi useamman kerran vuodessa myös Helsingissä. Kaupunkimatkat tehtiin silloin junalla Jokelasta, jonne mentiin hevosella.
Toki hevosella voitiin ajaa – ja ajettiin mm. torille, myös Helsinkiin, mutta tuskin Ida yksin. Vaimon puvun tekemiseen oli varattu 100 mk.
Yllättäen myös kermaa ja voita ostettiin kaupasta – ja tietysti kahvia. Maito, perunat ja liha saatiin kyllä oman tilan tuotteina.
Kahvipaketti maksoi v. 1934 10 mk, mikä rahanarvolaskurin mukaan olisi nykyrahassa 4,85 e. Siis sama kuin tarjouskahvi tänään!
]]>
Historian oikealla puolella mielestään olevat tarkoittivat kai sanonnalla sitä, että heidän kantansa on oikea ja se tulee voittamaan? Ennen sama ajatus sanottiin, että ”historia tulee osoittamaan…”
****
Minusta on viime aikoina alkanut tuntua, että olenkohan minä kehitysoptimistina sittenkin historian väärällä puolella, kun kaikki tuntuu menevän eri suuntaan kuin mitä olen kannattanut.
Olen mielestäni ollut edistyksellinen, uskonut kansojen hyvään, rauhanomaiseen kehitykseen. Olen kannattanut kansainvälistä yhteistyötä, globalisaatiota, kehitysyhteistyötä, Yhdistyneitä kansakuntia, Natoa ja Euroopan unionia.
Mielestäni ”sääntöperäinen” maailmanjärjestys ja vapaakauppa ovat olleet ainoa oikea tie, sen sijaan kolonialismi (siirtomaiden hankinta), imperialismi (suurvaltojen vallan käyttö) ja protektionismi (oman maan tuotannon suojelu) ovat mennyttä aikaa. Jo lukion historian tunnilla totesin Montesquieun vallan kolmijaon (= lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta) oikeaksi periaatteeksi.
Olen ihaillut Yhdysvaltoja ja sen presidenttejä, varsinkin Kennedyä ja Obamaa. Olen ihaillut USA:n itsenäisyysjulistusta vuodelta 1776.
Olen suhtautunut myönteisesti maahanmuuttoon, niin ”työperäiseen” kuin pakolaisiinkin. Olen uskonut kirkkoon, joka ottaa todesta Jeesuksen kehotuksen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään.
****
Viime aikoina olen saanut nähdä tuon kaiken olevan historiaa. Kehitys näyttää kulkevan päinvastaiseen suuntaan kuin olen toivonut.
Suurvallat himoitsevat naapureitaan ”turvallisuutensa” takia. Aseistariisunta on kääntynyt kilpavarusteluksi. Ilmastotyötä ja ympäristönsuojelua ei pidetä niin tärkeänä.
Maahanmuuttajia ja pakolaisia vierastetaan, ja heitä pidetään syyllisinä lähes kaikkeen. Kehitysapu nähdään kansallisen edun vastaisena. Ylipäätään kansallinen etu asettuu kansainvälisyyden edelle, ”me ensin”.
Suurvallat jakavat muita maita etupiireihinsä ja YK on suurissa vaikeuksissa. EU:ssakin jäsenet ajavat ensisijaisesti kansallisia etujaan. Jopa demokratiaa ja oikeusvaltiota kyseenalaistetaan. Ja tässä kaikessa USA on johtava valtio, jota sen liittolaisten on seurattava.
Kristinusko on Atlantin toisella puolella saanut uskomattomia muotoja, joita täälläkin saatetaan pian omaksua.
Ollaan siirtymässä arvopohjaisesta intressipohjaiseen realismiin, historian toiselle puolelle.
Olisinpa väärässä.
]]>
Historian muokkaaminen jälkeenpäin on ollut Venäjällä perinne, ehkä lyhyttä Gorbatšovin ja Jeltsinin aikaa lukuun ottamatta, alkaen Potemkinin kulisseista. Sitä ei oikeastaan enää kummastella, mutta että USA….
Samoin Trump, tieteen johtavan maan presidentti, yrittää päättää lakien tulkinnoista ja tuomioistuimien tuomioista, yliopistojen tutkimuksista ja opetuksesta sekä median kirjoittelusta. Lyhyesti: päättää, mikä on totta.
Kuinka pitkään se voi jatkua ja muuttaako se maailmaa pysyvästi? Ihmettelyäni lisää, kun ajattelen historiaa antiikin ajasta alkaen. Onko niin, että tiede on jo muutaman vuosituhannen ajan etsinyt totuutta, mutta nyt on saavutettu kulminaatiopiste, ja aletaan kelata tietoa takaisin päin?
****
Suomessa noita Trumpin tavoitteita (maahanmuuttajat, yliopistot, tiede, oikeuslaitos, media…) tavoitellaan, mutta lyhyemmin askelin ja vähäisemmällä vallalla.
Minulla on kyllä käsitys, että perussuomalaisten varapj käytti viime viikolla ”heikkolaatuinen” -sanaa a-studiossa rasistisessa, laajaa ihmisjoukkoa alentavassa mielessä.
Sitten jälkeenpäin, kun harkinta tuli mukaan, he hakivat sille hyväksyttävämpää sisältöä mm. koulutuksesta. Viesti meni kuitenkin perille omille kannattajille: ”näin me ajattelemme heistä”.
Eli henkilö, jolla on syystä tai toisesta vähän koulutusta, on heikkolaatuinen. Ihmisen laatu ja ihmisarvoarvo kuulostavat tuossa synonyymeiltä.
Hallituksen rasismin vastainen ohjelma ei toimi, kun yksi suuri hallituspuolue pitää sitä lähinnä vitsinä. Vai olisiko tämän viikon maanantaina siinäkin saavutettu kulminaatiopiste? Hallituksen infossa eilen illalla oli vakavia kasvoja.
”Nehän ovat vain sanoja.” Sanojen takana on ajatuksia ja ajatukset voivat johtaa myös tekoihin, kuten on jo Suomessakin koettu. Sanat voivat muokata todellisuutta.
]]>****
Maailmasta puuttuu moraalinen selkäranta, joka pitäisi huolen oikeudenmukaisuudesta, rauhanomaisesta järjestyksestä ja ihmisten turvallisuudesta.
Ensimmäisen maailmasodan jälkeen sellaiseksi toivottiin Kansainliittoa, toisen maailmansodan jälkeen Yhdistyneitä kansakuntia. Kummastakaan ei siihen ole ollut. YK onnistui aluksi paremmin, mutta sekin on jäänyt kahden, kolmen suurvallan vangiksi.
Molemmat epäonnistuivat, koska lopulta suurvallat tekevät, mitä tahtovat. Moraalilla ei ole siinä sijaa. Maailmaa ei hallita demokraattisesti, vaan voimalla.
Nyt ei ole sellaista voimaa, joka kykenisi hillitsemään suurvaltojen valtaa ja tahtoa. Ja mitä suuret edellä, sitä pienemmät perässä.
Ironista on, että mitä vahvempi ja suurempi valtio on, sitä enemmän se tuntee turvallisuutensa uhatuksi. Ja sillä perusteella suurvallat uhkaavat pienempiään, jotka yrittävät selviytyä miten parhaiten taitavat.
****
Pitkään ajattelin, että Yhdysvallat olisi itsenäisyysjulistuksensa hengessä sellainen voima, joka vastaisi lain, järjestyksen ja vapauden säilymisestä maailmassa edes jossain määrin. Viimeistään tänä vuonna sekin luottamus on mennyt.
Jos ajatellaan kolmea suurvaltaa Venäjää, Yhdysvaltoja ja Kiinaa, Kiina on kolmesta vallasta ehkä vähän lähempänä tuota ihannetta, jos kohta sekin lopulta ajaa itsekkäitä etujaan, kuten kaikki muutkin, pienemmät suurten perässä.
Suomi on aina ollut rajamaa, joka on tasapainoillut oman turvallisuutensa kanssa. Olemme pitäneet arvojamme puhtaina kuin siniristilippumme on. Neuvostoliiton aikana arvoja venytettiin äärimmilleen, mutta selvisimme.
Neuvostoliittoa mielisteltiin ja saatiin hyviä kauppasopimuksia. Nyt mielistelyllä Amerikalle toivotaan saatavan myytyä jäänmurtajia. Euroopan unioni ei hajanaisena kykene vastaamaan suurvaltojen haasteisiin. Ensisijaisesti senkin jäsenet ajavat kansallisia etujaan.
****
Palestiinan suhteen on unohdettu, että länsimaat järjestelivät toisen maailmansodan jälkeen alueen asioita ja perustettiin Israelin valtio, mutta hanke jäi kesken. Järjestelyjen loppuun saattamista vaikeuttaa historian painolasti juutalaisten vainoista, toisaalta uskonnon ja politiikan sekoittuminen.
Suomessakin moni ajattelee olevan kristillistä ja raamatullista puolustaa Israelin politiikkaa. Minusta niin ei voi ajatella. Kristinuskon perusteella meidän olisi oltava rauhan ja ihmisarvon puolella.
Kivi-juhlien tämän kesän Seitsemästä veljeksestä voi sanoa, että nyt palattiin klassikkoon. Kun välillä on juhlilla esitetty Kiven vähemmän tunnettua tuotantoa tai ohjaukset ovat olleet kokeilevia, nyt näytelmä ja esitystapa ovat perinteisempiä. Toki kaukana ollaan Kivi-juhlien alkuaikojen esitystavoista. Maailma on muuttunut.
Tiina Brännaren ohjaamat Veljekset sisältää kyllä uutta ja persoonallista, mutta pysytään klassikon raameissa. Aikaisemmista mediakeskusteluista päätellen sitä osa yleisöä arvostaa.
Veljekset tulevat ”Voimalla seitsemän miehen” näyttämölle, mikä antaa heti teeman näytelmän alkupuolelle. Veljekset haastavat toisiaan ja kaikkia vastaantulijoita. Katsojat herätetään heti kunnolla.
Puolison kaipuu vie veljet, kaikki yhdessä, kosimaan Männistön Venlaa. Juhani ei saa esikoisoikeutta. Pojat ottivat kyllä Aapiset mukaan ”antamaan juhlavuutta”, mutta lukea ei osattu. Tuloksena oli kipeät rukkaset.
Lukutaidon puute, ehkä vähän tapojenkin karkeus, olivat Akilleen kantapää. Tuloksena on törmäys niin rovastin kuin tuomarinkin kanssa. Veljesten johtopäätös tästä oli pako Impivaaraan.
****
Kirjasta tuttuja kohtauksia soljuu eteemme. Kohtaukset olivat taiten ja luovasti toteutettu. Vaikka kohtaus on tuttu, on aina mielenkiintoista katsoa, miten se on tällä kertaa toteutettu. Lukkarin koulusta karattiin, sauna paloi ja Hiidenkivelle noustiin Viertolan härkiä pakoon.
Pari monologia tai saarnaa pitää erityisesti mainita. Heidi Lapin esittämä Lauri kertoo mainion tarinan mielikuvitusmatkastaan. Meille tuttuja paikkoja, mutta ehkä Kiven aikana vähän vieraampia.
Simeonin (Jani Vesanen) kertomus saapasnahkatornista ja Luciferin kohtaamisesta on vielä vauhdikkaampi. Roolisuoritukset ovat klassikkoaineista. Ne kertovat myös kirjailijan mielikuvituksen rikkaudesta.
Juhani (Joona Majurinen) edustaa ulkoisesti usein kaivattua ”vahvaa johtajaa”, mutta veljeksiä taitavat oikeasti johtaa muut. Mielenkiintoista on seurata ryhmädynamiikan kehittymistä.
Lakiin ja uskontoon viitataan kertomuksessa usein. Ne olivat 1800-luvun ihmisten elämänpiirin rajapinnat. Ehkä sen ajan ihmiset olivat tosissaan, mutta Kivi kertoo heistä huumorin pilke silmissä.
****
Seitsemää veljestä voi lukea ja katsoa eri näkökulmista. Siinä on värikästä kieltä ja paljon elämään jääneitä sanontoja. Se on ennen muuta kuitenkin suuri kehityskertomus, miten veljeksistä tulee lainkuuliaisia ja yhteiskuntakelpoisia, jopa sivistyneitä kansalaisia ennen koulupakkoa.
Tällä kertaa minä näin – johtuiko vuoden 2025 uutisista - selvemmin myös sovinnon tekemisen teeman. Kun ensin oli katkottu suhteita joka puolelle, lopulta tajuttiin, että se tie vie tuhoon. Niinpä ryhdyttiin hieromaan sovintoa, ensin keskenään, sitten Viertolan, lopulta tuomarin ja papinkin kanssa. Veljekset oppivat lopulta lukemaan, Juhani saa Venlan ja veljeksistä tulee arvostettuja kansalaisia.
Sovinnon tekemisessä olisi oppia maailman tämän päivän johtajillekin. Armahtaminen vie pidemmälle kuin kostaminen ja riidan haastaminen.
****
Kirjassa on paljon ainesta, josta jokainen ohjaaja ja sovittaja voivat nostaa eri kohtia. Tiina Brännaren ja Reijo Paukun (sovitus) Veljekset muodostavat loogisen kertomuksen, jossa siis näin ennen muuta sovintoon päätymisen.
Seitsemän veljestä muistetaan Kiven aikalaisen August Ahlqvistin murskaavasta kritiikistä, jonka aika pian osoitti vääräksi. Aleksis Kiven Seuran puheenjohtaja Sakari Katajamäki muistutti tämän kesän juhlat avatessaan, että oli myös aikalaisia, jotka ymmärsivät Kiven ja hänen teostensa arvon.
Laulut ja musiikki olivat tärkeä osa esitystä. Tuttuja Kiven sanoituksia Kaj Chydeniuksen säveltämänä. Kun orkesterin ensimmäiset sävelet kuuluivat, tuli mieleen Anssi Kelan äskeinen konsertti, jonka lopussa Kela sanoi, että yhtään nuottia ei tullut taustanauhalta, kaikki soitettiin paikan päällä.
Näin myös Taaborilla. Tuntee, että ollaan aidossa ympäristössä. Eivät edes lentokoneet häirinneet ensi-iltayleisöä.
Markku Jalava
]]>Lyhytaikaisesti se voi onnistua, mutta toivottavasti tuskin kovin pitkäksi aikaa.
Putinin Venäjä ja Trumpin Yhdysvallat tavoittelevat 1800-luvun poliittisia menetelmiä, osin vieläkin vanhempia.
Siirtomaiden hankintaa harjoittivat Euroopan merivallat löytöretkillä keskiajan ja uuden ajan taitekohdassa. Idea oli sama kuin myöhemmässä kolonialismissa: käyttää siirtomaita hyväksi, kerätä niiden luonnonvarat emämaan hyväksi, ja jättää siirtomaat köyhiksi ”kehitysmaiksi”. Kolonialismin huippuaikaa oli 1800-luku.
Myöhemmin näitä kehitysmaita yritettiin auttaa kehitysavulla, mutta nyt sekin on uhattuna. Oma maa ensin!
Sen sukulaisilmiö on imperialismi, jonka mukaan suurvallat pyrkivät hallitsemaan pienempiä ja köyhempiä valtiota.
Protektionismilla yritetään suojella omaa teollisuutta ja taloutta tuonnilta käyttämällä tulleja ja tuontirajoituksia. Trump käyttää sitä myös kiristyskeinona saavuttaakseen muita poliittisia päämääriä.
Sen teho on kyseenalainen, sillä se hidastaa harjoittajansa maan talouden ja tekniikan kehitystä. Kansainvälinen työnjako veisi kehitystä eteenpäin.
Valistuksen opit yritetään unohtaa. Vallankolmijako oli Valistuksen iso keksintö: lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta erotettiin toisistaan riippumattomille toimielimille. Nyt niitä pyritään monissa maissa jälleen yhdistämään. Erityisen pahana pidetään riippumatonta tuomiovaltaa, jonka haluttaisiin olevan hallituksen ohjattavissa. Valistus julisti myös ihmisoikeuksia sekä tiedon ja sivistyksen merkitystä.
Demokratia on jopa antiikin perua, ja parhaaksi hallintomuodoksi todettu. Sen perustelut ovat moraalisestikin päteviä. Nyt demokratia on hätää kärsimässä. Viimeksi jopa Yhdysvalloissa sitä yritetään romuttaa.
Uskontoa, jopa kristinuskoa käytetään perusteluna täysin vastakkaisille teoille ja sen opetusten vastaisille toimille.
Lehdistön ja tiedonvälityksen vapaus on viime vuosikymmenten suuri saavutus. Nyt sitäkin yritetään sitäkin romuttaa, jopa Yhdysvalloissa, vapauden entisessä mallimaassa. Vapaa media ja riippumattomat tuomarit ovat demokratian vastustajien ja totalitarismin kannattajien inhokkilistalla ykkösenä.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Jopa Suomessa on pieniä merkkejä vallan kolmijaon ja tiedonvälityksen murtumisesta tai ainakin yrityksistä siihen. Yleä yritetään hallita määrärahoja rajoittamalla ja laatujournalismi on kannattavuuskriisissä. Perustuslain riippumaton tulkinta koetaan vaikeaksi.
]]>Juha Vikatmaa (1941–1974) oli kokoomuksen nouseva poliittinen tähti 1970—luvun alussa. Minä opiskelin tuohon aikaan historiaa ja seurasin varsin aktiivisesti politiikkaa, joskaan en itse osallistunut poliittiseen toimintaan yhtä tapausta lukuun ottamatta.
Se yksi tapaus oli presidenttiehdokas, KOP:n pääjohtaja Matti Virkkusen (kok) vaalimainosten jakelu. Jakelun tuotolla ostimme veljeni kanssa nauhurin.
Filosofian tohtori Riku Keski-Rauska on kirjoittanut Juha Vikatmaan monipuolisen elämäkerran: ”Kasvonsa peittänyt mies. Juha Vikatmaan elämä” (Docendo 2024, 432 sivua).
Muistan niiltä ajoilta Juha Vikatmaan lehdistä ja televisiosta. Hän oli tuohon aikaan jo rikosoikeuden apulaisprofessori Turussa ja kansanedustaja. Hänen itsemurhansa jäi kuitenkin mysteeriksi, josta minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa ennen Keski-Rauskan kirjan lukemista.
Kirjassa käydään läpi 70-luvun alun poliittista tilannetta ja erityisesti kokoomuksen sisäistä keskustelua tuohon aikaan. Kokoomushan oli ”tuomittu” oppositioon. Se oli voittanut 1970 vaalit, minkä perusteella puolueen silloinen puheenjohtaja Juha Rihtniemi yritti muodostaa hallitusta, mutta ei saanut kumppaneita. Pelkkä yrityskin nähtiin rohkeaksi mutta epätoivoiseksi.
Syynä pidettiin sitä, että presidentti Urho Kekkonen ei kokoomusta hyväksynyt, minkä taas arveltiin johtuvan puolueen oletetusta neuvostovastaisuudesta. Eräät kokoomuksen näkyvät poliitikot kuten Tuure Junnila, Raimo Ilaskivi ja Kullervo Rainio suhtautuivat kriittisesti Kekkosen idänpolitiikkaan.
****
Vikatmaa kuului kokoomuslaisten nuorten ”remonttimiesten” ryhmään, joka ajoi puolueen suunnan muuttamista. Siihen kuuluivat Vikatmaan lisäksi mm. Ilkka Kanerva ja Ilkka Suominen. Myös uusi puheenjohtaja Harri Holkeri kannatti uudistamista, mutta pyrki myös pitämään puolueen koossa, mikä aiheutti kismaa Vikatmaan kanssa.
Yksi kiistakysymys oli Urho Kekkosen uudelleenvalinta poikkeuslailla, mitä Vikatmaa ajoi, ja jota kokoomuskin lopulta kannatti, mutta sekään ei avannut tietä hallitukseen.
Remonttimiesten tavoitteena oli tehdä kokoomuksesta hallituskelpoinen, jolloin päästäisiin toteuttamaan haluttuja uudistuksia. Isompana tavoitteen ainakin Vikatmaalla oli uuden puolueen perustaminen. Se olisi yhdistänyt keskusta- ja oikeistopuolueet. Siinä hankkeessa oli mukana kärkipoliitikkoja eri puolueista, mutta hanke ei oikein edennyt maalia kohden.
Mielenkiintoista oli lukea Vikatmaan hyvin organisoidusta vaalityöstä, joka vei hänet eduskuntaan asti. Se käy vaikkapa oppikirjaksi ehdokkaille.
****
Vikatmaan poliittisen toiminnan ohella kirjassa käsitellään laajasti hänen yksityiselämäänsä ja mielenmaisemaansa. Hänen vanhempansa olivat Keski-Rauskan mukaan ahdasmielisen uskonnollisia, ammatiltaan opettajia. He pyrkivät ohjailemaan poikansa elämää, josta ohjauksesta poika pyrki myös irti ainakin ajoittain.
Vikatmaan ensimmäinen avioliitto päätyi riitaisaan eroon. Toisen avioliiton hän solmi Eeva Kuuskosken kanssa. Eeva oli poliittisesti aktiivinen ja hänestähän tuli myöhemmin, Juhan kuoleman jälkeen ministeri, tosin keskustaan muuttaneena.
****
Keski-Rauska etsii syitä, miksi Juha Vikatmaa päätyi niin epätoivoiseen tekoon kuin itsemurhaan. Lopullinen syy sellaiseen jää tietysti selvittämättä, mutta arveluja kyllä kirjassa on: masennus, kun asiat eivät edenneet, henkisesti ahtaat kotiolot ja avioero ainakin tulivat esille. Odotukset ja itselle asetetut vaatimukset olivat liian suuria.
Tuntuu, että Vikatmaa yritti ylipitkää hyppyä varsinkin uuden puolueen perustamisessa. Realismi vei voiton ihanteellisista tavoitteista. Kokoomuksen hallituskelpoisuus toteutui reilun kymmenen vuotta myöhemmin presidentti Mauno Koiviston kaudella, kun Harri Holkerista tuli pääministeri vuonna 1987.
Kirja on poikkeuksellinen poliitikon elämäkerta juuri henkisen ja psykologisen sisällön vuoksi. Myös poliitikkojen keskinäisten suhteiden ja pyrkimysten kohdalla siinä pyritään tavallista syvemmälle.
]]>
Hurme sanoi Kiven olleen ensimmäinen kirjailija, joka todella vei teoksensa metsään ja luontoon. ”Seitsemän veljestä on oikea metsä-ensyklopedia.”
Kivi (1834–1872) kirjoitti keskeisen tuotantonsa vain 10 vuoden aikana 1860-luvulla. Hänen aikanaan Suomi kuului Venäjän keisarikuntaan. Etunimensä hän ehkä sai keisari Aleksanterilta.
Kiven aikalaiset, venäläisen ja maailman kirjallisuuden huiput Dostojevski ja Tolstoi eivät sijoittaneet kirjojensa tapahtumia juuri ulos, eikä ainakaan metsään.
Kivi eli lapsuutensa Nurmijärvellä, täysin suomenkielisellä paikkakunnalla. Muutettuaan oppikouluun Helsinkiin, hän oppi nopeasti ruotsin, jota käytti lähes koko loppuelämänsä.
”Häneltä on säilynyt 50 kirjettä, joista puolet on hyvää ruotsia ja puolet huonoa suomea. Nummisuutarit hän kirjoitti ensin ruotsiksi.”
Hänen ruotsinkieliset mutta suomenmieliset ystävänsä kehottivat kirjoittamaan suomeksi. Heidän mielestään silloin tarvittiin suomenkielistä kirjallisuutta. Niin Kivestä tuli suomenkielisen kirjallisuuden kehittäjä ja huippu.
Jo varhain Kivi kirjoitti määritelmän runoilijan ateljeelleen: Runoilijan vapaa kartano on koivikkoinen mäki, josta näkee eri suuntiin.
Kullervon hän kirjoitti Lönnrotin Kalevalaan sisältyvän Kullervon pohjalta, mutta teki siitä omansa, jossa tapahtumat sijoittuvat metsään. Lönnrotilla metsää ei ollut.
Runoissa Kanervala, Kaukametsä, Metsän poika tahdon olla, Sydämeni laulu ja monissa muissa oltiin metsässä. Kaukametsä-runossa lapsi näki taivaan ja maan auringon loistaessa puiden latvoissa.
Kivi oli radikaali ja nykyajastakin katsoen moderni, joillekin aikalaisilleen liian radikaali. Hän ei ollut sovinisti, miehet ja naiset olivat tasavertaisia, vaikka pääteos kertoi veljeksistä. Hekin olivat parhaimmillaan metsässä.
Kiven teokset nousivat suureen suosioon vasta kirjailijan kuoltua, erityisesti 1900-luvun alussa, jolloin Eino Leino ja Volter Kilpi näkivät hänen neroutensa ja nostivat Kiven suosiota. Toki Kiveä luettiin yhä enemmän jo 1800-luvun lopulla, jolloin lukutaito yleistyi (kiitos kansakoulun alkamisen), luettiin paljon ja perustettiin kirjastoja. ”Lukutaito oli sen ajan some”, väitti Hurme. Loppilainen Sakari Pälsi lainasi 1890-luvulla teoksissaan Kiveä.
Ja lopuksi Hurme myönsi, että Kivi ammensi paljon syntymäkotipitäjänsä Nurmijärven metsistä, ihmisistä ja kuulemistaan tapahtumista. Näin tämäkin esitelmä on osa Nurmijärvi 250-juhlaa.
]]>Vasta-aalto saa lisää voimaa Donald Trumpin valinnasta Yhdysvaltain presidentiksi toisen kerran. Jo ensimmäisellä kerralla hän onnistui kumoamaan totuuden puhumisen ja sillä perustelemisen merkityksen.
Aluksi hän haastoi sen, ja nyt toden kyseenalaistaminen on voittanut. USA:n isot mediatalot ovat luopuneet faktojen tarkastamisesta. Faktoista kiinni pitäminen ei ole niiden mukaan sananvapauden mukaista. Kaikki säätely on vapauden vastaista.
Samoin kyytiä saa oikeuden ja lain kunnioittaminen. Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmä on osoittautunut meikäläisittäin katsoen vähintään oudoksi. Oikeuden ratkaisut riippuvat poliittisista voimasuhteista, jopa korkein oikeus. Presidenttien armahdusoikeus suorastaan pilkkaa oikeutta ja lakeja. Armahdus voidaan antaa jopa etukäteen.
Entä media. Yhdysvaltain parhaat mediatalot ovat olleet arvostettuja esikuvia koko maailmalle, totuuden ja vapaan journalismin puolustajia. Nyt niiden asema on vakavasti uhattuna. Ne tuntuvat menevän tuulen mukana.
USA on ollut myös globaalin talouden ja kanssakäymisen puolustaja. Nyt ollaan palaamassa protektionismin tielle, jossa kukin valtio ajaa vain omaa etuaan. Ei uskota, että yhteinen etu voisi olla paras ratkaisu kaikille. Globalisaatio on hyödyttänyt koko maailmaa.
Ympäristöpolitiikan uhat ovat oma lukunsa, kaikista suurin uhka. Se konkretisoituu parastaikaa mm. Kaliforniassa.
****
USA:n etu on sen suuruus ja yhtenäisyys. EU voisi olla yhtä iso mahti, mutta se ei ole. EU ei ole yhtenäinen. Jäsenvaltioille se on tapa ajaa lyhytnäköisesti omia etuja. Pidemmälle katsoen yhtenäisyys hyödyttäisi kaikkia.
USA on tieteen johtava maa maailmassa, minkä nobelistien määräkin osoittaa. Se on vuorovaikutuksen tulosta; suuri osa tieteen tekijöitä on tullut muualta. Itse asiassa koko Yhdysvallat on siirtolaisten tuotos. Nyt nämä maahanmuuttajat sortavat häpeämättä alkuperäiskansoja.
Maailman politiikkaa uhkaa kolmen suurvallan halu etupiirijakoon. ”Me otamme” ja ”meille kuuluu”, siinä kaikki muut ovat pikkutekijöitä, jopa liittolaiset. Tästä tulee mieleen historia 80 vuoden takaa: Venäjän hyökkäys Suomeen sekä Saksan ja Venäjän päättämä etupiirijako, joita perusteltiin silloisten suurvaltojen, Saksan ja Neuvostoliiton turvallisuudella. Siitä alkoi toinen maailmansota.
Ironiaakin voi nähdä siinä, että turvallisuuden varmistaminen johtaa usein sotaan, vrt. Ukrainan ja Gazan tilanteet.
USA olisi usein ansainnut Esikuva-palkinnon. Niin nytkin sitä seurataan. Myös Euroopan ääriliikkeet esim. Unkarissa, Itävallassa, Italiassa ym ovat saaneet Trumpin Yhdysvalloista liittolaisen.
****
Entä pieni ja sisukas Suomi. On viisautta yrittää luovia turvallisuuden, kaupan ja talouden asioissa niin, että etumme tulevat aallokossa parhaiten hoidetuksi. Mutta pidetään kiinni arvoistamme: demokratia, laki ja oikeus, sananvapaus. Meilläkin on pientä virettä mediaa, tiedettä ja oikeuden käyttöä vastaan.
Ehkä nuo aatokset maailman kehityksestä ovat vain pahaa unta, tai kuten monet ovat analysoineet, D.Trumpin neuvottelutaktiikkaa. Saa enemmän, kun pyytää mahdottomia tai uhkailee, miten muutoin käy.
Lopuksi arvoitus: Mikä yhdistää Trumpin Yhdysvaltoja, Putinin Venäjää ja Netanjahun Israelia?
Vastaus: Uskonto. Kaikissa kolmessa maassa vallanpitäjät ovat mielestään Jumalan valitsemia kansojen johtajia, mikä oikeuttaa kaikkeen siihen, mitä he tekevät.
Paikallisyhdistyksen syntymiseen vaikuttavina syinä olivat maan itsenäistyminen ja sen tuomat uudet tehtävät sekä tietysti uuden puolueen työn alkaminen.
Myös kunnalliselämässä puhalsivat uudet tuulet. Uusi kunnallislaki astui voimaan vuoden 1918 alusta. Sen mukaan kunnanvaltuusto valittiin yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla. Äänioikeus oli 20 vuotta täyttäneillä miehillä ja naisilla. Vaalikausi oli aluksi kolmivuotinen. Nurmijärven kokoisessa kunnassa valtuutettuja valittiin 24. Kunnan väkiluku oli itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina Hyvinkään eron jälkeen 7000 paikkeilla.
Alkuaikojen vaikuttajia kansallisseurassa tiedetään olleen muiden muassa pankinjohtaja Viljo Peltolainen, opettaja Kustaa Peltolainen ja kauppias Väinö Vallinkoski.
Puoluejako ei siihen aikaan ollut kovin selkeä. Porvaripuolen kunnallisvaaleihin asettamat ehdokkaat eivät aluksi edustaneet puolueita vaan löyhästi vain oikeistoa.
Kunnallisvaaleja ei aluksi käyty, eikä tuloksia tarkasteltu niinkään puolueiden kesken kuin oikeiston ja vasemmiston välillä. Vasemmisto oli oikeistoa suurempi aina 1950-luvulle asti.
Oikeisto järjestäytyi vuonna 1933, kun perustettiin Porvarillinen kunnallisjärjestö. Se yhdisti kokoomuksen ja maalaisliiton kunnallisvaalitoiminnan. Valtiollisissa vaaleissa toimittiin puolueina.
Poliittisesti kiihkeä 1930-luku
Kansalaissodan perimä ja kommunistien 1920-luvulla kärjistynyt toiminta johtivat Lapuan liikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen syntyyn.
Tarkkaa tietoa ei ole Nurmijärven kansallisseuran suhteesta näihin liikkeisiin. Talonpoikaismarssiin kesällä 1930 Nurmijärveltä osallistuttiin jonkun verran, mutta Mäntsälän kapinaan osallistuminen oli ilmeisen vähäistä.
Lapuan liikkeen ”poliittinen siipi” IKL sai 1930-luvulla kannatusta Nurmijärvelläkin, mikä näkyi kokoomuksen kannatuksen tilapäisenä notkahduksena.
Sodan jälkeen oltiin varovaisia
Sota-aikana kansallisseuran toiminta oli pysähdyksissä ja sodan jälkeenkin se lähti hitaasti käyntiin. Poliittinen tilanne oli vaikea. Valvontakomissio ja Valpo herättivät pelkoa. Jälleenrakentaminen saatettiin kuitenkin pian alkuun. Ihmisissä eli vahva toivo paremmasta huomisesta.
Kuvaavaa tuolle ajalle olivat pelko ja varovaisuus. Ilmeisesti silloin varotoimena jopa osa kansallisseurankin arkistoista on hävitetty tai piilotettu niin hyvin, että niitä ei ole vieläkään löydetty.
Toiminnassa on koettu vilkkaampia ja hiljaisempia aikoja. Jotain pysyvääkin on: jäsenhankinnan tehostaminen, jäsenmaksujen perinnän ongelmat, vaikeus saada nuoria mukaan ja toimintasuunnitelmien lupaukset toiminnan aktivoimisesta.
Puolueen paikallistoiminta keskittyi pitkään valtiollisiin asioihin ja yleispolitiikkaan. Ideologisesti vastustettiin kommunismia. Kunnallispolitiikka nähtiin epäpoliittisena ja sitä hoidettiin yli puoluerajojen. Kunnallispolitiikka alkoi selkeämmin näkyä kansallisseurankin toiminnassa vasta 1950-luvulla.
Yhteistyöhön pyrittiin
Kuten todettiin, 1950-luvun alkupuolella puolueet alkoivat eriytyä myös kunnallispolitiikassa, vaikka vaaliliittoja edelleen solmittiin. Varsinkin maalaisliitto halusi tehdä pesäeroa kokoomukseen.
Kokoomus ja Maalaisliitto olivat vuonna 1950 vaaleissa ensimmäisen kerran omina ryhminään saaden paikkoja 6 ja 9. Voimasuhde oli jälleen vasemmiston hyväksi 16–15.
Kokoomus oli 1960-luvun lopulle asti sosialidemokraattien, maalaisliiton ja kansandemokraattien jälkeen neljänneksi suurin puolue, mutta kansanpuolueen kanssa vaaliliitossa kolmas nousten sitten vuonna 1968 jopa toiseksi.
Kokoomus oli aktiivinen yhteistyön etsimisessä. Se esitti Maalaisliitolle ja Kansanpuolueelle vaaliliiton muodostamista kunnallisvaaleihin. Kansanpuolue suostui.
Vaalit kyettiin silloin 1960-luvulla rahoittamaan varainkeruulla. Vaalipalvelu oli tärkeä työmuoto. Vuoden 1960 vaaleissa Kirkonkylässä kuljetti yhdeksän autoa 80 äänestäjää vaalipaikalle.
Lehdistö 60-luvulla: ”Emme puntaroi vaalituloksia.”
Paikallislehdistö otti 1960-luvulla varsin maltillisesti kantaa vaaleihin. Tulokset toki esitettiin, mutta kuten Viljami Nurmijärven Sanomissa toteaa: ”me emme tässä ryhdy puntaroimaan vaalien tuloksia”. Numerot kai puhuivat puolestaan. Sittemmin median ote muuttui aktiivisemmaksi. Nykyään etsitään tietoja, syitä ja seurauksia numeroiden takaa ja kommentointi on tärkeä osa tiedon välittämistä.
Rajamäen kansallisseura perustetaan
Rajamäen kansallisseura perustettiin huhtikuussa 1960, jolloin rajamäkeläiset erosivat Nurmijärven seurasta. Omasta yhdistyksestä oli ollut puhetta jo useamman vuoden ajan. Perusteluna mainitaan, että ”Rajamäki on niin suuri ja väkirikas keskus, että asiain tehokas hoitaminen vaatii oman paikallisen kansallisseuran”.
Lopulliseen ajankohtaan vaikutti vuoden 1960 syksyllä pidettävät kunnallisvaalit. Perusteluina oli muun muassa vaalityön tehostaminen. Niki Heleniuksen laatiman Pohjois-Nurmijärven Kokoomuksen 50-vuotishistoriikin mukaan muitakin syitä uuden yhdistyksen perustamiseen oli.
Kirkonkyläläisten ja rajamäkeläisten välillä lienee ollut jotain jännitteitä. Taustalla oli Rajamäen taajaman nopea kasvu 1950-luvulla, mistä seurasi omien intressien kasvu kunnallispolitiikassa.
Yhteiset ja paikalliset tavoitteet ovat usein kilpailleet, kun kunnan rajallisia resursseja on jaettu. Yhteistyö on kuitenkin noussut yleensä päällimmäiseksi.
Alkuaikojen kokoomuslaisia vaikuttajia Rajamäellä olivat mm. dipl.ins. W.J. Luokola, ylihoitaja Inkeri Vaher, dipl.ins. Olli Kauppila ja FM Matti Kivinen. Rajamäen tehtaiden isännöitsijä Ahti Suomalainen oli keskeinen vaikuttaja ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja.
Ensin Hongan, sitten Kekkosen taakse
Vuoden 1962 eduskuntavaaleista todettiin Nurmijärven kansallisseuran toimintakertomuksessa, että ”ihme, että menivät niin hyvin, vaikka siirryttiin Kekkosen linjalle”. Kokoomus meni vuoden 1962 presidentinvaaleissa Urho Kekkosen uudelleen valinnan taakse ja Kekkonen valittiin ensimmäisellä kierroksella. Kokoomus oli ennakkoon mukana Kekkosen vastaehdokkaana olleen Olavi Hongan takana nk. Honka-liitossa, mutta Neuvostoliiton lähettämän nootin seurauksena Honka vetäytyi vaalista.
Rajamäelle uimahalli Alkon ja kunnan yhteistyöllä
Välillä köyttä on kunnallispolitiikassa vedetty Nurmijärvelläkin moneen suuntaan yhtä aikaa: uimahallin rakentaminen, moottoritien ja muiden teiden linjaukset, tonttikaupat ja maapolitiikka, koulujen rakentamispäätökset, kunnan virkapaketit ja urheilualueet ovat muiden muassa olleet köyden vetämisen kohteina. Usein äyrin hintakin on ollut suuri kysymys. Kokoomus on aina yrittänyt hillitä veroprosentin nousupaineita.
Rajamäen uimahallin rakentaminen oli 1970-luvun ensimmäinen suuri kunnallispoliittinen vääntö. Keskustelu siitä kuten toisestakin samanmoisesta aiheesta eli koulukysymyksestä on jatkunut tähän päivään asti.
Uimahallin rakentamishanke lähti liikkeelle isännöitsijä Ahti Suomalaisen ehdotuksesta. Hän esitti, että kunta ja Alko rakentaisivat uimahallin yhdessä, Rajamäelle. Hallihanke jakoi myös kokoomusta, jonka valtuutetuista osa äänesti vastaan. Lopulta rakentamiselle myönteinen päätös syntyi ja halli otettiin vuonna 1974. Kokemukset olivat hyvin myönteisiä.
Suuri kouluriita
Sodan jälkeisen ajan ehkä suurin poliittinen kunnallinen kiista oli 1970-luvun alkupuolta hallinnut korvaavan koulun kysymys. Kansa- ja keskikouluista oltiin tekemässä kuntien hallinnoimaa peruskoulua, johon Nurmijärvellä oli tarkoitus siirtyä syksyllä 1976. Samassa yhteydessä myös lukioita oltiin siirtämässä kuntien omistukseen.
Kansallisseuran jäsenet olivat olleet perustamassa Nurmijärvelle oppikoulua vuonna 1929, samoin Rajamäen kokoomuslaiset 1960-luvun alussa yhteiskoulua lukioineen Rajamäelle.
Kansallisseurat olivat selkeästi yksityiskoulun säilyttämisen kannalla sekä Kirkonkylässä että Rajamäellä kuten valtuuston keski- ja oikeistoryhmät ylipäätään. Heidän kantansa mukaisen päätöksen tekemistä vaikeutti valtuustossa vasemmistoenemmistö
Syntyi kompromissi, jossa Nurmijärven yhteiskoulu säilyi silloin yksityisenä, kunnan peruskoulua korvaavana kouluna ja lukio itsenäisenä. Kompromissin toinen puoli oli, että Rajamäen yhteiskoulu siirtyi kunnan omistukseen.
Koulukysymyksessä näkyivät aatteelliset virtaukset, kun koulua pyrittiin aktiivisesti vasemmistolaistamaan. Tätä kansallisseuroissa voimakkaasti vastustettiin.
NYK siirtyi 2000-luvun alussa sekin kunnan omistukseen, mutta aika oli silloin jo muutenkin toinen. Koulupolitiikan suunta kääntyi sinne päin, mihin korvaavan koulun puolesta toimineet aikanaan pyrkivät.
Tasapainokunnasta porvarienemmistöiseksi
Nurmijärvi kuului pitkään tasapainokuntiin, joissa enemmistöasema vaihteli vaaleista toisiin muutaman paikan erolla vasemmiston ja oikeiston välillä. Tämä tuotti silloin tällöin yllätyksiä ja mahdollisti vaa´ankieliaseman hyväksi käyttämisen.
Kunnan asukasluvun ja puolueen jäsenmäärän kasvu teki kansallisseuran synnyttämisen Klaukkalaan ajankohtaiseksi vuonna 1970.
Suuri muuttoliike sekä elinkeinorakenteen ja koko maata koskevan aateilmaston muuttuminen siirsivät vuonna 1976 Nurmijärven tasapainokunnasta porvarienemmistöiseksi kunnaksi.
Kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi Nurmijärvellä vuonna 1984.
Nurmijärven Kokoomus vietti vähän isommin 60-vuotisjuhlia vuonna 1984. Juhlapuheen juhlissa piti puolueen puheenjohtaja Ilkka Suominen. Suorastaan oraakkelimainen oli hänen toteamuksensa, että ”olen täysin varma, että tulevissa kunnallisvaaleissa Nurmijärvellä saatte tueksenne lisää kannattajia”. Saman vuoden syksyllä pidetyissä vaaleissa kokoomus nousikin ensimmäisen kerran suurimmaksi puolueeksi Nurmijärvellä. Siis 40 vuotta sitten.
Yhdistyksen tiedotussihteeri Jorma Niinistö listasi yhdistyksen lehdessä kokoomuksen arvoiksi: ”Yksilön vapaus, vastuu lähimmäisestä ja yhteiskunnasta, elämän moninaisuuden ja ainutkertaisuuden kunnioittaminen, rauha ja inhimillisyys”.
Poliittiseen toimintaan tuli uusia muotoja. Tuvista ja pankkien kerhohuoneista tultiin ulos toreille ja turuille.
Oman lisänsä paikalliseen poliittiseen toimintaan toi kokoomuksen pääsy vuonna 1987 pitkän tauon jälkeen maan hallitukseen. Paikallisesti se vaikutti esimeriksi siten, että päästiin järjestämään ministerivierailuja ja viemään kunnan asioita omien ministerien kautta eteenpäin.
Kunnanjohtajaksi kokoomuslainen
Kunnanjohtajan tehtävä on epäpoliittinen ja viran haltijan on oltava puolueista riippumattoman. Oma merkityksensä koettiin kuitenkin olevan sillä, että 1980-luvun alussa tuolle kunnan korkeimman viranhaltijan paikalle tuli kokoomuslainen Toivo Seppälä. Hänen edeltäjänsä, Nurmijärven ensimmäinen kunnanjohtaja oli sosiaalidemokraatti Kaino Salminen 1968–1981. Seppälään jälkeen kunnanjohtajat ovat olleet kokoomuslaisia, ensin Kimmo Behm ja hänen jälkeensä Outi Mäkelä.
Aktiivisen politiikan aika
1980-luku merkitsi suuria muutoksia kunnallispolitiikassa. Murroksen taustalla oli asukasluvun nopea kasvu, elinkeinorakenteen muuttuminen ja rauhaisan maalaisidyllinen muuttuminen taajamavaltaiseksi pääkaupunkiseudun osaksi.
Kunnallispolitiikassa tämä näkyi uusien intressipiirien ja edunvalvojien tulona sen liepeille. Puolueosastojen rinnalla alkoivat vaikuttaa asukastoiminta ja monet yhdistykset. Myös paikallispankit luottamushenkilöineen olivat aktiivisia toimijoita 1990-luvun lamaan asti.
Poliittinen toiminta vilkastui. Kokoomuksessa tehtiin runsaasti ehdotuksia ja aloitteita sekä julkaistiin kannanottoja. Vuoden 1984 vaalivoitto ei syntynyt itsestään. Kunnallispoliittinen ohjelma sisälsi paljon tavoitteita, joista monet nyt 40 vuotta myöhemmin katsoen ovatkin toteutuneet.
Valtakunnan politiikkaa ei suinkaan ollut unohdettu. Ei myöskään maailmanpolitiikkaa, sillä esimerkiksi pakolaisten tuloon Nurmijärvelle otettiin kantaa, ei tosin yksimielisesti.
Uusi tie yhdisti
Tärkeä tapahtuma Kirkonkylän ja Rajamäen taajamien kannalta oli uuden tien valmistuminen vuonna 1981. 1980-luvun lopulla esitettiin moottoritien ja vanhan kolmostien väliin jäävälle alueelle sijoitettavaksi yrityksiä ja osayleiskaavoja kaikkiin kyliin. Kirkonkylän kehittämiseksi esitettiin ideasuunnitelmaa ja sen toteuttamista. Nämäkin toteutuivat, aikanaan, ideasuunnitelma taitaa tosin olla vielä vaiheessa.
Rajamäen yhdistyksen ansioksi pitää laskea, että Nurmijärvelle perustettiin ympäristölautakunta vuonna 1986. Sitä oli esittänyt yhdistyksen puheenjohtaja Eero Lehtipuu. 2000-luvulla lautakuntarakenne on kohdannut monia muutoksia, mutta ympäristön ottaminen huomioon tuli jäädäkseen.
Kokoomusyhdistykset ovat olleet aktiivisia myös Nurmijärven seurakunnan luottamushenkilöhallinnossa. Kirkkovaltuustossa kokoomus on ollut säännöllisesti toiseksi suurin ryhmä keskustan jälkeen.
Neljäs kokoomusyhdistys
Aivan pureksimatta vanhat kokoomusyhdistykset eivät nielleet neljännen paikallisyhdistyksen syntyä alkuvuodesta 1984. Uuden yhdistyksen takana oli osaksi Nurmijärven kokoomuksessa toimineita, osaksi uusia politiikan pariin tulleita henkilöitä. Uutta yhdistystä perusteltiinkin kokoomuslaisen toiminnan laajentamisella. Takana lienee ollut myös henkilökysymyksiä, kuten näissä puolueiden sisäisissä väännöissä usein on. Sittemmin neljännen yhdistyksen toiminta hiipui ja loppui.
Nurmijärveltä ollut kolme kokoomuslaista kansanedustajaa
Ensimmäinen kokoomuslainen kansanedustaja Nurmijärveltä oli kirkkoherra Kosti Kankainen. Kansanedustajana hän toimi yhden kauden sodan jälkeen ja sen jälkeen vielä kerran presidentin valitsijamiehenä. Seuraavaa kokoomuksen kansanedustajaa täältä saatiin odottaa vuoteen 1983, jolloin klaukkalalainen varatuomari Lea Kärhä aloitti tehtävässä ja valittiin vielä kerran uudelleenkin vuonna 1987. Kolmantena kansanedustajamme on tähän mennessä ollut kauppatieteen maisteri Outi Mäkelä Rajamäeltä vuosina 2007–2018. Hän toimi pitkään myös Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana.
Yhdistykset takaisin yhteen
Nurmijärven kokoomus ja Pohjois-Nurmijärven kokoomus yhdistyivät vuonna 2016 ja nimeksi tuli Kokoomus Nurmijärvi. Kokoomusyhdistysten yhdistämisestä oli käyty tunnustelevia keskusteluja useamman vuoden ajan, mutta vasta vuonna 2015 päästiin sanoista tekoihin. Perusteluna yhdistymiselle nähtiin hartioiden leventäminen. Yhdessä saataisiin enemmän jäseniä ja vastuunkantajia, enemmän toimintaa ja painoarvoa. Kun aikaisemmin oli ajateltu noihin tavoitteisiin päästävän kylien yhdistyksillä, nyt asia nähtiin päinvastoin. Kokoomus vahvistui yhdistymisen myötä Nurmijärvellä.
Uuden yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet Arto Hägg, Kristiina Hakala, Jussi Malkamäki ja nyt Juhani Vuorisalo.
Kunnanvaltuustossa on kokoomuksen valtuustoryhmä ollut 2000-luvulla suurin, mistä on seurannut myös, että paikkoja kunnanhallituksessa ja lautakunnissa on ollut runsaasti. Kunnanhallituksen puheenjohtajuus on ollut kokoomuksella, valtuuston puheenjohtajuus keskustalla.
Kasvun kanssa kamppailua
Nurmijärvellä oli vuonna 1960 asukkaita 13 000 ja nyt vuonna 2024 noin 45 000. Kun vuonna 1960 oli Nurmijärvellä 60 kunnanvirkamiestä ja 70 opettajaa, ylitettiin tuhannen työntekijän määrä 1980-luvun lopulla. Se kertoo asukasluvun kasvun ohella kunnan tehtävien laajentumisesta.
Ehkä 1970-luvun koulukamppailuun huipentui ja samalla päättyi aatteellisen kunnallispolitiikan aika. Nyt politiikka tarkoittaa kilpajuoksua asukasluvun kasvun ja palvelujen tarjonnan, menojen ja tulojen tasapainon kanssa. Uutta on myös kuntien kilpailu keskenään, jos kohta kuntien yhteistyökin on kehittynyt.
Luottamushenkilöt vastuussa hyvinvoinnista
Hyvinvointialueen aloittaminen vuonna 2023 tarkoitti sosiaali- ja terveystoimen siirtymistä pois kunnan organisaatiosta. Puolueyhdistykset ja luottamushenkilöt eivät sotesta vapautuneet, vaan siirtyivät mukana hyvinvointialueen hallintoon. He ovat edelleen nurmijärveläisille vastuussa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä.
Ympäristöäkään ei ole unohdettu. Kokoomus Nurmijärvi on siivonnut keväisin kylänraitteja ja raivannut lupiineja teiden varsilta.
Markku Jalava
Yhdiistyksen 100-vuotisjuhllassa 21.9.2024
]]>