Historian opettajani Vantaan yhteiskoulusta, Timo Larjontie sanoi usein, että ”historiasta opimme sen, että emme opi siitä mitään”. Se oli kai lainaus joltain toiselta.

Häntä saan kiittää siitä, että innostuin historiasta. Hänen historiansa ei koostunut pelkistä tapahtumista, vuosiluvuista ja hallitsijoista, vaan syy- ja seuraussuhteista, kokonaisuuksista ja kehityslinjoista.

Emme voi kuitenkaan palata menneeseen, vaikka sitä usein ehdotetaan: ”Miksei tehdä kuten aikaisemminkin?”

Viisas Herakleitos antiikin Kreikasta sanoi, että ”emme voi kylpeä kahta kertaa samassa virrassa”, ja oli oikeassa, sillä ”kaikki virtaa.”

Menneisyydellä ja historian tuntemisella on kyllä suuri merkitys. Uusi rakennetaan vanhan päälle, kokemuksella ja jatkuvuudella on oma arvonsa.

Virheistä on opittava. Auschwitzin keskitysleirin museon ovella olevassa tekstissä lukee suurin piirtein, että ”jos unohdamme menneisyyden, joudumme kokemaan jälleen sen kauheudet”.

Ranskalainen filosofi Bernard-Henri Lévy toteaa tänään Hesarin (HS.fi) haastattelussa, että ”olemme yllättyneitä koronaviruksesta, vaikka ei pitäisi”. Lévy viittaa historian pandemioihin kuten hongkongilaiseen ja espanjantautiin. Ne ovat unohtuneet. Olemme luulleet toiveikkaasti, että ne eivät enää voi toistua.

Kukin aika kirjoittaa oman historiansa. Se voi tarkoittaa, että eri aikoina eri asiat ovat tärkeitä. Myös tutkimus tuo uutta tietoa menneistä ajoista.

Historiaa voidaan myös käyttää hyväksi ja sitä jopa vääristellään, jotta voidaan perustella tämän ajan tekoja. Jossain on historian tapahtumista lukittu lailla tietty tulkinta, josta ei saa poiketa. Putinin Venäjällä on aloitettu historiaprojekti, jolla muokataan historiaa tukemaan nykyistä valtaa.

Kun haetaan historian oikeutusta vaikka rajakiistoihin, mennään takaperin itselle sopivaan ajankohtaan. Jos mentäisiin vielä kauemmas, raja voisikin olla eri paikassa. Näin on esimerkiksi Krimin omistuksessa.

Joskus vedotaan tulevaan historiaan: ”Historia tulee antamaan teollemme oikeutuksen.”

Kaikki ei muutu. Ihmisluonteessa on paljon pysyvää. Antiikin viisaat olivat ennen ajanlaskun alkua usein oikeassa muun muassa luonteita kuvatessaan, samoin Aleksis Kivi 1800-luvulla.

Valtaa on aina tavoiteltu ja vain jonkinlainen kontrolli luo tasapainon. Kehitys on usein pienestä kiinni.

Nuori ajattelija Perttu Pölönen on kirjoittanut (One 2/20), että ”Maailman muuttamiseen ei tarvita valtaa, rahaa tai auktoriteettia vaan rohkeutta. Kuka vaan meistä voi pienellä teolla, perhosensiiven räpäyksellä aloittaa jotain suurta”.