Seitsemän veljeksen 150-juhlavuosi alkaa olla lopuillaan. Sen aikana on ansiokkaasti tuotu esille Aleksis Kiveä, hänen tuotantoaan ja erityisesti Seitsemän veljestä-teosta, elävästi ja ajankohtaisesti. Jopa uusilla tekniikoilla.

Keskustelu siitä jatkuu. Erityisesti Samuli Reunasen viime kesänä Kivi-juhlille ohjaamasta Seitsemästä veljeksestä on virinnyt porinaa kesästä alkaen. Kyseisessä esityksessähän veljeksiä esittivät naispuoliset näyttelijät.

Viimeksi siitä on kirjoittanut ansioitunut Kiven laulujen tulkitsija Juha Poikela Kotiseutulehti Klaneetissa (Nurmijärvi-Seura ry 2020).

Juha Poikela arvostelee voimakkaasti Kivi-juhlien ”irtiottoa” ja ”Nais-veljeksiä”, jollaista ”hän ei tiedä Kiven kirjoittaneen”.

”Olen surullinen ja pettynyt tuon yhdistyksen viime vuosikymmenen aikana tekemiin irtiottoihin”, kirjoittaa Poikela ja toivoo kunnioitusta Kivelle ja hänen tekstilleen.

Olen erimieltä Juhan kanssa sekä "naisveljeksiistä" että "irtiotoista".

****

Kiven elinaikana Seitsemän veljeksen suorastaan lyttäsi yksi aikansa auktoriteetti, kirjallisuuden professori August Ahlqvist. Kuinka väärässä hän olikaan ennustaessaan ja vaatiessaan, ettei teoksesta ole miksikään.

Ei pidä kuitenkaan tuomita vain Ahlqvistia vikaan osuneesta kritiikistä. Hän edusti ilmiötä, joka on tuttu eri aikoina. Useinhan uusi ensin tuomitaan. Se on erilaista ja tuntuu vieraalta.  Sen omaksuminen vie aikaa. ’Ahlqvisteja’ on ollut kautta aikojen.

Kiven teokset ovat klassikoita. Klassikon tuntee siitä, että sillä on sanottavaa ja siitä voidaan ammentaa erilaisia tulkintoja eri aikoina. Näin perusteli myös ohjaaja Samuli Reunanen tulkintaansa.

Kesän Seitsemän veljeksen esitystä on paljon kiitelty. Siinä oli upeita kohtauksia. Naispuoliset näyttelijät eivät esittäneet siskoksia vaan veljeksiä. Heidän ei kuviteltu olevan rooleissaan naisia. Teksti oli alkuperäistä Kiveä.

Yleisön huomioon ottaminen on yksi puoli. Katsojien saaminen vuodesta toiseen katsomaan samanlaista tulkintaa, kuin samaa valokuvaa, on vähintään haastavaa. Tämä on koettu Kivi-juhlillakin.

Osin uusittu muoto ja rajojen rikkominen voivat nostaa klassikostakin jotain uutta koettavaksi. ”Irtiotot” pitävät yllä mielenkiintoa ja tuovat uutta yleisöä. Ne mahdollistavat perinteen vaalimisen.

Perinne säilyy, kun se on elävää. On etsittävä sitä, mitä ja miten teokset puhuttelevat tämän ajan ihmisiä.

****

Näyttelijä ja näyttämötaiteen ex-professori Teatterikorkeakoulusta, Vesa Vierikko puuttui vähän samanlaiseen kysymykseen Suomen Kuvalehdessä (30.10.2020) Tero Alangon kirjoittamassa jutussa.

Kansallisteatterissahan syntyi alkusyksystä kiistaa Kaikki äidistäni-näytelmästä. Kiistassa oli kyse siitä, minkälainen näyttelijä saa esittää roolihenkilöä. ”Kritiikin mukaan ei ollut soveliasta, että mies esittää transnaista.”

Vierikon mielestä teatterissa ”kuka tahansa voi esittää mitä tahansa. Pitää voida. Se on teatteria. Se ei ole totta.” Hän sanoo ”ihmisen näytellessään olevan joku muu kuin hän muuten on”.

****

”Minä elän”, väitetään Kiven sanoneen kuolinvuoteellaan. Kivi elää teoksissaan ja yhä uusissa tulkinnoissa niistä uusille yleisöille.