Kyläpolitiikkaa vai ei?

Kyläpolitiikka tuli tavallaan pankkipolitiikan tilalle. Poliittisessa mielessä paikallispankit hävisivät 90-luvulla laman jälkimainingeissa ja myöhemmin muussakin mielessä. Edellisessä osassa jäi käsittelemättä, mitä ”pankkipolitiikka” paikallistasolla saattoi tarkoittaa? Ajattelen sen olevan sitä, kun poliittisia päätöksiä tehdään pankkisuhteiden perusteella tai pankit yrittävät vaikuttaa kunnallisiin päätöksiin.

Kun ennen luottamushenkilöitä ryhmiteltiin pankkien mukaan, tuli sen tilalle jako asuinkylän mukaan. Moni poliitikko muistaa sanoa, että ”vastustan kyläpolitiikkaa” tai syyttää että ”tuo on taas sitä kyläpolitiikkaa”. Sitä pidetään kaiken pahan alkuna, vaikka hyväähän sillä kai tarkoitetaan.

Ei oman kylän hankkeiden ajamista tietenkään pidetä ”kyläpolitiikkana” vaan sitä ovat naapurikylän toiveet tai niiden vastustaminen. En osaa sanoa, kuinka paljon sitä todellisuudessa on ollut, vai onko se enemmän vain puhetta?

Toisaalta kylien oma kehittämistyö ja kylätoiminta ovat myös kyläpolitiikkaa. Ei kaikkeen kuntaa tarvita.

****

Klaukkala on viimeistään 80-luvulta alkaen ollut suurin ja kaunein (symbolisesti) taajama ja he ovat tienneet sen. Rajamäki on ehkä Alkon suuruuden aikojen peruja ollut vähän kokoaan merkittävämpi (symbolisesti).

Entä Kirkonkylä? Ollako vai eikö olla? On ollut aikoja, ettei sen olemassaoloa juuri huomannut (symbolisesti). Ei tohdittu esittää mitään Kirkonkylään, kun kaikkea mitattiin vain Klaukkalan ja Rajamäen kesken. Kirkonkylä jäi siihen välille.

Klaukkalan asukkaat ovat tulleet etelästä ja siellä on kaipuuta ”stadiin”. Rajamäki haikailee Hyvinkäälle, ”joka on sentään kaupunki”, kuten lukiokeskustelun tuoksinassa äskettäin joku totesi. Nurmijärvi ja varsinkin Kirkonkylä on liian ”lande”? Mielikuvat ovat tärkeitä.

Minä kyllä olen #ylpeästilande. Jako kolmeen päätaajamaan on ollut viime vuosikymmenet suuri haaste Nurmijärvelle, toisaalta se on meidän etumme. Ajatelkaa, millainen kaupunki syntyisi, jos nämä kolme taajamaa olisivat yksi keskus? Se olisi erilainen ilmiö, kuin nykyinen lintukoto-Nurmijärvi. Tiedetään ihmisten muuttavan Nurmijärvelle nimenomaan luonnonläheisyyden ja väljyyden perässä.

Ehkä tilanne on nyt muuttunut kaikkien taajamien ja kylien kannalta tasapuolisemmaksi. Kirkonkyläkin on taas olemassa ja myös pienempien kylien tulevaisuus näyttää valoisammalta.

Omasta puolestani voin sanoa, että olen yrittänyt olla tasapuolinen kylien kehittämisen suhteen, mikä ei tarkoita, että olisin kaikkea kannattanut. Yhden kylän edun ajaminen olisi kyllä saattanut tuottaa parempia vaalituloksia.

Kerran vaaliteltalla eräs kirkonkyläläinen ehdotti, että ”aja maauimalaa Kirkonkylään, niin saat ääniä”. En oikein osannut ajatella asioita vain kotikyläni kannalta, vaikka olen Kirkonkylässä ikäni asunut. Pidän äänestäjien harkintakyvyn aliarvioimisena, jos tavoittelee ääniä epärealistisilla lupauksilla tai keksimällä vaalitäkyjä.

Luottamushenkilön kannalta on jonkun verran hankala tilanne, kun yhden asian puolesta tai sitä vastaan käydään ankaraa kampanjaa ja päättäjiä painostetaan. On tärkeätä kuulla ihmisiä, mutta miten huolehditaan kuntalaisten tasapuolisesta kohtelusta?

****

Valtuutettuna en puhunut kovin usein enkä paljoa. En tuntenut siihen tarvetta, paitsi silloin, kun puheenvuorolla saattoi oikeasti vaikuttaa johonkin päätökseen ja/tai kun tunsin asian todella hyvin. Jos oli epävarma asian suhteen, tuntui parhaalta vaieta. Joskus on harmittanut, että avasin suuni.

Poliitikkojen ansioita vertaillaan joskus eduskunnassa ja kunnissa puheiden määrällä. Minusta se ei anna oikeaa kuvaa valtuutetun työstä tai edes ahkeruudesta. Ei paljon puhuminen ole tehtävien varsinainen tarkoitus. Vaikka puhuin vähän, olin kyllä yleensä hyvin tietoinen, missä mennään.

Ensimmäinen puheeni pöntöstä jännitti aivan valtavasti, mutta siihenkin kouliintui. Lopulta tykkäsin puheiden pitämisestä ja kirjoittamisesta. Varsinkin ollessani kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana oli pidettävä puheita tärkeistä aiheista. Mielelläni edelleen kirjoitan pidemmät puheeni etukäteen.

****

Pienkoulutyöryhmä teki hyvää työtä. Minut nimitettiin syksyllä 2013 pienkoulutyöryhmän puheenjohtajaksi. Se oli yksi kunnallispoliittisen urani huippukohtia.

Työryhmä teki mielestäni hyvää työtä. Aihetta käsiteltiin monipuolisesti ja viranhaltijat tekivät arvokasta pohjatyötä. Tuntui, että olimme jopa yksimielisiä aina siihen asti, kun piti esittää johtopäätökset. Raportti valmistui tammikuussa 2014.

Työryhmän enemmistön mielestä ja työmme tuloksien perusteella kaksi pienkoulua olisi pitänyt pienen oppilasmäärän vuoksi lakkauttaa. Lopulta valtuusto ei vielä ollut siihen valmis. Perustelu oli muistaakseni että ”kylissä oli juuri kasvu alkamassa” tai jotain siihen suuntaan. Koulut lakkautettiin pari, kolme vuotta myöhemmin - niillä perusteilla, joita työryhmä oli esittänyt.

Usein luottamushenkilöillä johtopäätökset saattavat olla olemassa ensin ja perustelut haetaan sitten jälkeen päin.

Toinen kokemus on, että päätöksen siirtäminen ei asiaa ratkaise, usein päinvastoin. Ja harvoin lisäselvitykset tuovat mitään päätöksen tekemisen kannalta tärkeää lisätietoa. Päätös, joka koetaan ikäväksi, kannattaa tehdä heti. Ei se siirtämällä parane.

Ajalla on tosin se ominaisuus, että se kypsyttää. Muutokseen on helpompi sopeutua ajan kanssa. Joskus päätöstä kypsytellään niin pitkään, että olosuhteet muuttuvat niin paljon, että aloitetaan alusta.

Henkilökohtaisesti kyllä olen kyläkoulujen ystävä. Tyttäreni perhe kamppailee juuri kyläkoulun säilymisen kanssa Riihimäellä. Sieltä saan suoraa palautetta.

****

Kun pidin pitkän ja kuivan puheen: esittelin tuon pienkoulutyöryhmän mietintöä valtuustolle mielestäni kohtuullisen hyvän puheen muodossa. Se kesti ehkä kahdeksan minuuttia, kuten istuinnaapurini Kaisa Suominen mittasi.

Puheen jälkeen vasemmalta eräs kokenut valtuutettu käytti puheenvuoron, jossa totesi puheeni olleen liian pitkän ja kuivimman, mitä hän oli ikinä kuullut. Se kyllä satutti.

En siis ollut kunnon poliitikko, joka olisi kritiikistä vain innostunut. Tunnetun laulun mukaan ”kolme cowboyta ratsastaa - - - kaksi miehistä hymyilee, mutta kolmanell’ on kyynel silmissään. Hän ei oo oikea cowboy”. (J. Karjalaisen biisistä)

Toisaalta heti perään eräs nuori valtuutettu, Päivi Meros (vihreät, valtuustossa oli siihen aikaan isä, sd? ja tytär Meros) puolusti minua ja moitti kritisoijan puhetta sopimattomaksi. Se puolestaan lämmitti mieltä

Kyllähän politiikassa joskus isketään henkilökohtaisuuksilla, se lienee vain siedettävä. On kestettävä arvostelua ja perättömiäkin väitteitä. Kehuja tulee sen verran harvoin, että niiden kanssa kyllä pärjää.

Politiikassa terävä ja ilkeä kieli tarkoittavat eri asioista. Terävyys herättää ihailua, ilkeys ei niinkään.

Jatkuu