Sota on raakaa. On uskomatonta, miten raakoja ihmiset voivat olla toisiaan kohtaan. Ja sodan kestäessä raakuus kasvaa ja kaikki sivistyksen pidäkkeet häviävät. Tuntuu täysin uskomattomalla, että näin voi tapahtua vuonna 2022.

Hesari julkaisi perjantaina artikkelin, jossa kerrottiin YK:n alkaneen tutkia venäläisten tekemiä sotarikoksia Ukrainassa. Jutussa kerrotaan, miten hyökkääjät pommittavat siviilikohteita, jopa sairaaloita, ryöstävät kauppoja ja koteja, raiskaavat naisia ja niin edelleen. Vielä järkyttävämpiä tietoja julkaistiin viikonloppuna.

Sotalait eivät paljon paina. Niistä kantaa huolta lähinnä heikompi osapuoli ja lopulta niistä tuomitaan häviäjät.

Venäjä syyttää niistä raakuuksista ukrainalaisia. Siis, että ukrainalaiset surmaisivat raa’asti omia kansalaisiaan voidakseen syyttää vihollista? Uskooko joku?

Toki disinformaatiota voi harjoittaa taktisessa mielessä myös Ukraina, mutta onneksi suomalaisilla medioilla on omia toimittajia paikanpäällä antamassa pitäviä todisteita.

****

Tajusin, että ihminen ei ole ainakaan kokonaan muuttunut. Samalla tavalla sotajoukot ovat käyttäytyneet kautta vuosisatojen: 1600–1700-luvuilla 30-vuotisessa sodassa, isossa vihassa…. varmaan jo roomalaiset.

Esimerkiksi Ison vihan aikana 1700-luvullavenäläiset sotilaat käyttäytyivät Suomessa juuri kuten nyt Ukrainassa. Valloittaja käyttäytyi raakalaismaisesti.

Venäjä hyökkäyksen alkuvaiheessa, ensimmäisinä viikkoina Suomen kommentaattorit ennustivat, että joko lähipiiri tai kansa nousee Putinia vastaan. Nyt tiedetään, että eivät nouse kumpikaan, ainakaan vielä.

Päinvastoin valloitussota nostaa yleensä aina kansallista innostusta ja hallitsijan kannatusta. Näin myös nyt Venäjällä, varsinkin kun maata on pari kymmentä vuotta valmennettu tähän tilanteeseen.

Tuon tiesivät keisarit jo Antiikin Roomassa. Kun kansa purnasi, lähdettiin sotaan. Toinen keino oli tarjota kansalle soppaa ja väkivaltaisia sirkushuveja.

Valloitussodat herättävät aina innostusta. Suomessakin oltiin varsin halukkaita Suur-Suomeen 1930–40-luvuilla.

Venäjän hyökkäykselle on vaikea keksiä mitään järkeviä motiiveja, paitsi vallantavoittelu ja panslavismi. Mikä vallassa niin kiehtoo, että se saa jopa tappamaan?