Historioitsija Kai Häggman on kirjoittanut mittavan teoksen Päänäyttämöllä, Suomen kansallisteatterin 150 vuotta (Tammi 2022, 486 sivua). Kirjassa kerrotaan suomalaisen ja erityisesti suomenkielisen teatterin vaiheita alusta lähtien Kansallisteatterin näkökulmasta.
Kirjassa on paljon mielenkiintoista tietoa teatterin tuotannoista, ohjaajista ja näyttelijöistä. Myös eri aikakausien yleisöllä on oma roolinsa. Kirjassa on runsas kuvitus.
Nurmijärveläisittäin tekee mieli tehdä kolme nostoa kirjasta ja vielä neljäntenä yksi linkki Taaborille:
1) Suomenkielisen teatterin synnyssä meidän Aleksis Kivellä oli keskeinen osa. Ensimmäiset näytelmät suomeksi olivat hänen kirjoittamiaan. Itse asiassa hän myös ohjasi pikkunäytelmiä jo koulupoikana Katajanokalla, mikä oli minulle uusi tieto.
Kivi oli jo elinaikanaankin merkittävä henkilö Helsingin kulttuurielämässä, ei suinkaan unohdettu ja syrjitty. Hän ei ehkä omia näytelmiään Suomalaisessa teatterissa ehtinyt kuitenkaan nähdä. Kivi sai Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnon Kullervolla v. 1860 ja valtionpalkinnon v. 1869 Nummisuutareilla. Nummisuutareita esitettiin vuosina 1872–1890 Kansallisteatterissa 224 kertaa. Lea esitettiin ensimmäisen kerran v. 1869, joka lienee ollut ensimmäinen suomenkielinen teatteriesitys. Teatteria oli kyllä ollut paljon, mutta ruotsiksi.
2) 2000-luvulla nousee kirjassa esiin nurmijärveläinen Kristian Smeds, joka vuonna 2007 ohjasi suurelle näyttämölle Tuntemattoman sotilaan ja sen jälkeen pari muutakin suurtuotantoa. Häggman kertoo, miten Smeds toi uudenlaista kerrontaa ja käytti modernia tekniikkaa hyväkseen, hän vei teatteri-ilmaisun uudelle tasolle. Smeds ohjasi Häggmanin sanoin ”monimediaanista nykyteatteria, jossa videot, kuvat ja äänitteet kertovat tarinaa siinä kuin näyttelijätkin”.
Smedsin Tuntematon otti terävästi kantaa myös nykyaikaan, mikä tietysti herätti sekä ihastusta että kritiikkiä.
3) Kivi-juhlien ensimmäinen ohjaaja Vilho Siivola näytteli paljon Kansallisteatterissa eli hänkin oli yksi linkki Nurmijärven ja Kansallisteatterin välillä. Siivola esiintyy kirjassa useaan kertaan vuosien mittaan. Hän näytteli myös Nummisuutareissa, jonka esitykset ovat toistuneet koko siellä koko Kansallisteattrin historian ajan. Nummiisuutareita Siivola sen sijaan ohjasi Kivi-juhlilla vuosien ajan.
4) Teatterin historiaa tämäkin: Kivi-juhla täyttivät tänä vuonna 70 vuotta. Kirjoitin aiheesta kolumnin Nurmijärven Uutisiin 30.11. Kolumni alla:
”Vähän paremmat” Kivi-juhlat 70-vuotias
Taaborinvuori on jotenkin erityinen paikka. Noustessani Taaborille tuntuu aina, että olen tullut pyhälle paikalle. Siellä tuntee, että täältä Aleksis Kivi ammensi luovuutensa. Nämä seudut ja sen ihmiset elävät hänen teoksissaan.
Oli hyvä teko pistää ensimmäiset Kivi-juhla pystyyn Palojoella 70 vuotta sitten. Kivi-juhlat perustettiin opintorahastoyhdistyksen nimellä vuonna 1952 ja ensimmäiset juhlat pidettiin seuraavana vuonna. Elettiin sodanjälkeistä toiveikasta aikaa, jolloin maata innolla jälleenrakennettiin.
Hyvällä idealla on monta isää ja äitiä. Kivi-juhliakin tyrkättiin alkuun monelta taholta, mm. kahdesta Nurmijärven pappilasta ja Aleksis Kiven seurasta Helsingistä.
Juhlat olivat koko pitäjän talkootyön tulosta. Kerrotaan talkoisiin osallistuneen yli 500 henkilöä. Pari nimeä tekee mieli mainita: puheenjohtaja, rovasti Åke Launiala ja yleissihteeri Eino Aaltonen. Talkoohenki on ollut juhlia ylläpitävä voima, vaikka välillä (1980-l) haikailtiin ammattiteatteriakin.
Katsojaluvut alkoivat laskea 1980-luvulla ja sen myötä on aprikoitu, miten juhlat jatkuvat? Yksi kokeilu oli viedä juhlat osaksi kunnan organisaatiota, mutta se ei mennyt perille asti.
Opintorahastoaatteen tavoitteena oli jakaa nuorille stipendejä. Yksi stipendin saajista oli näyttelijä Esko Salminen vuonna 1960. Hän ei ole näytellyt Taaborilla, mutta monia muita kansallisia teatteri-ikoneita on ollut: Vilho Siivola ja Paavo Liski vanhemmasta päästä, ja nuorempia Arto Myllärisestä ja Kristian Smedsistä alkaen.
Ensin oli tarkoitus järjestää vain yhdet ”vähän paremmat” juhlat, mutta niitä seurasivat toiset, ja syntyi perinne. Ensimmäiset vuosikymmenet esitettiin vain Nummisuutareita ja Seitsemään veljestä. Sitten otettiin muita Kiven näytelmiä ja viime vuosina on rohjettu harjoittaa kokeilevaakin teatteria.
Kokeilut herättävät aina sekä innostusta että kritiikkiä. Mielipiteet menevät ristiin siitä, mikä sopii ja mikä ei sovi Taaborille.
Viime vuosina Kivi ja hänen juhlansa on jälleen nostettu arvoonsa, kiitos kunnankin aktiivisuuden. Nykyinen yhteistyö yhdistyksen ja kunnan kesken toimii hyvin. Kivi elää.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.