keskiviikko, 6. heinäkuu 2022

Junamatkalla

"Onnellinen hän, joka on tehnyt hyvän matkan."

Tuntui järkyttävältä uutinen, että toissa viikonloppuna tuhannet ihmiset odottivat Hämeenlinnassa 16 tuntia pohjoisen yöjunassa matkan jatkumista. Järkytys riippuu tietysti siitä, mihin vertaa. Nyky-Suomessa se on järkyttävää, jossain Ukrainassa järkytykset ovat eri luokkaa.

Viikkoa aikaisemmin matkustin poikani Jussin ja auton kanssa samalla yöjunalla Rovaniemelle. Kaikki sujui hyvin ja aikataulussa. Minä nukuin Tampereelta Kemiin, pojan herätin vähän ennen Rovaniemeä. Sieltä matka jatkui autolla Sodankylään. Aamupala nautittiin Joulupukin pajaa vastapäätä huoltoasemalla klo 07 paikkeilla. (Joulupukin ovet olivat vielä kiinni). Rovaniemen kentältä lähti Hornet valtavalla äänellä. Sopi hyvin ajankohtaiseen tilanteeseen (Venäjä, Ukraina, NATO).

****

Viime perjantaina matkustin päiväjunalla Joensuuhun. Matka sujui jälleen hyvin. Juna tosin myöhästyi tunnin, joten en ehtinyt aikomaani tilaisuuteen. Myöhästyminen johtui ratatöistä.

Oma vaiva oli siitä, että Nurmijärveltä jouduin lähtemään bussilla kolme tuntia ennen junan lähtöä Helsinkiin, kun vuorovälit ovat pitkiä. Aikaa julkisilla kulkupeleillä Nurmijärveltä Joensuuhun kului yhteensä kahdeksan tuntia! Perillä väsytti ja oli nälkä. Kävely keskustaan ja hotellin löytyminen vei aikansa ja voimia.

****

Paluumatkalla olikin sitten enemmän toimintaa. Junan piti lähteä Joensuusta sunnuntain klo 12.11. Kävelin matkatavaroiden kanssa asemalle hyvissä ajoin. Olin siellä noin 11.40 ja tarkistin VR:n Matkalla-palvelusta junan lähtötiedot. Ajoissa oli sen mukaan.

Kun katsoin palvelua klo 11.50, siellä lukikin, että minun junani oli PERUTTU. Juna oli siis peruttu, (katsoin vielä uudelleen, en ensin uskonut tietoa), se ei lähtisi mihinkään. Mitä nyt tekisin?

Palvelussa tarjottiin korvaavana kolmen ja puolen tunnin päästä lähtevää IC-junaa. Ajattelin, että kävelen takaisin keskustaan syömään ja odottelemaan.

Aseman (jossa ei ollut muuta palvelua kuin seinässä oleva näyttötaulu ja lippuautomaatti, ei esim. vessaa) näyttöruudussa lukikin sitten punaisella, että junavuoro korvataan bussiyhteydellä Joensuusta Kiteelle, josta jatketaan junalla. Bussien luvattiin tulevan pian.

Asemalla oli ihmisiä satamäärin ja tilanne tuntui sekavalta. Kaikki olivat kyllä rauhallisia, melkeinpä hilpeällä tuulella, joskin hieman epätietoisia, miten matkaa jatketaan. Jostain VR loihti paikalle nopeasti viisi bussia. Minun bussini kuljettaja oli hälytetty kesken vapaapäivän ja hänellä oli shortsit jalassa, mitä hän turhaan pahoitteli.

Sitten busseja alkoi tulla ja piti nopeasti saada itsensä yhteen niistä. Busseihin nousu ei tapahtunut järjestyneesti.

Siinä hötäkässä minulta jäi yksi, tavallaan ylimäärinen kassi asema-aukion penkille. Tajusin sen vasta bussissa. Onneksi varsinaiset matkatavarat, olka- ja matkalaukku, olivat mukana. Mietin, bussimatkan ajan, miten voisin selvittää asemalle unohtuneen kassin kohtalon.

****

Juna odotti Kiteellä ja pian päästiin jatkamaan matkaa. Ensin piti kiireesti käyttää junan WC-palveluja.

Selvisi, että junan Joensuusta peruuntumisen syynä oli sähkön puuttuminen rataosuudelta. Sähköjuna ei kulje ilman sähköä.

Kello lähenteli kahta ip ja oli nälkä. Menin ravintolavaunuun ja mahduin juuri ja juuri vielä istumaan. Tilasin savulohipastan ja kylmää juotavaa. Kaikki näytti hyvältä.

Sitten juna pysähtyi taas, syynä kuulutettiin jälleen olevan sähkön loppuminen. Ajattelin, että ei hätää, kohta saan pastan. Pitkästä aikaa näin ulkona satavan rankasti. Ravintolan pitäjä ilmoittikin sitten, että ruoka viivästyy, kun ei ole sähköä. Tämä katkos ei onneksi kestänyt kauaa. Saimme ruokaa ja juna pääsi liikkeelle.

Kysyin konduktööriltä, onko asemalle jääneen kassini suhteen mitään tehtävissä. Hän soitti Joensuun asemalle, jonne seuraavan junan konnari oli tullut etuajassa. Vähän päästä kuulin, että kassi oli löytynyt ja kulkeutuisi tällä viikolla Helsinkiin.

Loma-ajasta johtuen junassa oli paljon lapsiperheitä, joiden dynamiikkaa oli mielenkiintoista matkan kestäessä seurata ja muistella omia matkoja lasten ollessa pieniä. Harvoin taidettiin tosin junalla matkustaa. Harmitti, kun matkalukemiseni olivat asemalle jääneessä kassissa.

Ravintolavaunussa kävin kaksi kertaa, ensin syömässä ja kolmen tunnin päästä kahvilla. Äänitaso vaunussa oli noussut, ja ainakin osa siellä istuvista oli molemmilla kerroilla samoja, tosin istumajärjestys näytti vähän muuttuneen. Keskusteluista kuului sen verran, että elämän ja maailman asioista haastettiin. Yksi henkilö oli nukahtanut istualleen, minkä virkailija kävi herättämässä. Jälkimmäisellä kerralla ravintolan hyllyt olivat melkein tyhjät.

Lopulta juna oli Tikkurilassa vain 1,5 tuntia myöhässä. Sieltä jatkoin lähijunalla Kivistöön ja sieltä kyydissä kotiin. Paluukotimatka Joensuu-Nurmijärvi kesti kuutisen tuntia.

****

Kaiken kaikkiaan VR toimii hyvin. Viivästyksille ei oikein voi mitään, ratoja on korjattava ja rakennettava. Junailijat ovat nykyään erinomaisia asiakaspalvelijoita, matkustajan tarpeista ja matkan tunnelmasta yritetään pitää huolta. Heidän ilmeensä on leppoisa ja hymyisä, mikä ei asiakaspalveluissa ole niin yleistä, etteikö sitä huomaisi.

Varsinkin unohtuneen kassin löytyminen tuntui hyvältä, vaikken ole varma, että sen hakeminen Helsingistä kannattaa. Mutta hyvä, että se tuli korjattua aseman pihalta.

Kommellukset vahvistavat muistijälkeä. 

keskiviikko, 8. kesäkuu 2022

Miksi klassikkonäytelmistä tehdään uusia tulkintoja?

Kivi-juhlien 70-vuotisjuhlatapahtumat alkoivat tiistai-iltana 7.9.2022 Taaborilla, kun keskusteltiin klassikkonäytelmien uusista tulkinnoista. Miksi tehdään uusia tulkintoja ja onko tulkitsemisella rajoja?

Aleksis Kiven seuran puheenjohtajan Sakari Katajamäen puheenjohdolla olivat keskustelemassa Kivi-juhlilla tänä kesänä ohjaava Elina Kilkku sekä aikaisemmin siellä useaan kertaan ohjanneet Atro Kahiluoto ja Samuli Reunanen, molemmat ohjanneet paljon Kiveä ja muita klassikkoja. Käytän heistä seuraavassa vain etunimiä.

Elina oli vuosia sitten myös näytellyt Kivi-juhlilla. Hän kuten Atro ja Samuli sanoivat tuntuneen nostalgiselta jälleen nousta Taaborinvuorelle. ”Tämä on niin upea paikka.”

Miksi klassikkoja tulkitaan yhä uudelleen?

Atro: Se antaa mahdollisuuden keskustella tradition kanssa. Voidaan ammentaa traditiosta ja aina löytyy jokin uusi näkökulma tai uusia yksityiskohtia, jota käsitellä. Uusi tulkinta voi myös pelastaa klassikon.

Samuli: Kukin esitys on olemassa vain sen katoavan hetken, jonka jälkeen se siirtyy osaksi traditiota, johon uudet tulkinnat jälleen ottavat kantaa. Jotta klassikon saa eläväksi, on löydettävä jokin uusi ja ajankohtainen tulokulma. Sen virtaavan voiman ohjaaja ja näyttelijät jakavat yleisön kanssa.

Elina: Klassikot ovat ikuista kulttuuriperimää. Ohjaajan on aina kysyttävä työhön ryhtyessään, mitä esitys tarjoaa kullekin ajalle. Klassikkoa voi myös ”moukaroida”, ne kestävät kyllä. Uuden tuotannon kanssa joudun pohtimaan, etsinkö jonkin uuden kulman vai teenkö kuten ennenkin on tehty? En haluaisi tehdä samaa kuin ennen.

Onko tulkinnalla jotain rajoja?

Samuli: Mahdollisesti on. Yksi raja voisi olla kuluttajansuoja. Kun katsoja ostaa lipun ja tulee katsomaan klassikkoa, ei hänelle voi tarjota jotain aivan muuta. Toisaalta näytelmä ei ole kirja, josta se on tehty, vaan tulkinta kirjasta. Tulkinnat voivat vaihdella. Klassikko kätilöi meistä jotain ja koskettaa meitä.

Elina: Taaborilla on rajana, että Kiven kieleen ei saa puuttua. Raja on myös siinä, että tekijät ja yleisö pysyvät mukana, sen oltava sillä tavalla uskottava. Ohjaaja ”myy” ideansa ensin näyttelijöille ja he yhdessä yleisölle. Virallisia rajoja tulkinnoilla ei ole.

Atro: Lasten teatterissa on oltava tarkkana. ”Kolme iloista rosvoa” ei voi olla jotain muuta. Toisaalta rajat on tehty rikottaviksi. En tee, ellei minulla ole aikaisempaan nähden mitään lisättävää. Kun tekstiä luetaan tarkasti, yleensä löytyy jotain uutta. Esimerkiksi Nummisuutareissa kiinnitin huomiota yksilöön yhteisön sisältä ja ulkoa katsoen.

Elina: Nummisuutarit on suomalaisen teatterin ”The Näytelmä”, jota on paljon esitetty ja tulkittu. Se kestää kyllä vähän kovemmankin käsittelyn. Minua kiinnosti tämän vuoden esitystä valmistellessani, mitä tapahtuu, jos miesroolit vaihtuvat naisrooleiksi. Näytelmä on muutoin sama. Lopputulos on kiinnostava. Tällaista näkökulmaa en ole aikaisemmin nähnyt. Minusta nyt on aika tehdä tuollainen Nummisuutarit.

Oliko Kivi feministi tai sovinisti vai ei kumpikaan?

Tuo synnyttikin vilkkaan keskustelun naisten asemasta Aleksis Kiven näytelmissä. Atron mielestä Kivi ei ollut samalla tavalla yhteiskunnallinen kirjailija kuin esimerkiksi Tsehov ja Ibsen. Osoittiko Kivi naisrooleilla yhteiskunnallisia epäkohtia vai oliko se vain huumoria. Vai oliko hän peräti naisvastainen? Sitä eivät keskustelijat myöntäneet.

Samuli: Yksi tapa on yrittää päästä Kiven sisälle ja tutkia sieltä hänen teoksiaan. Kivihän käsitteli ja jopa moukaroi oman aikansa traditioita. Sukupuoli ei sittenkään ole ratkaiseva tekijä Kivellä.

Elinan kanta tulkitsemiseen oli radikaalein, Samulin ehkä liberaali ja Atrolla pyrkimys objektiivisuuteen. Ylipäätään todettiin, että kullakin ohjaajalla voi olla henkilökohtaisia rajoja, joita ei halua ylittää. Ja ohjaajat ovat erilaisia, sen vuoksi on monia erilaisia ohjaajia.

"Kieli on raja"

Kiven kielestä ohjaajat olivat yksimielisiä, että sitä on vaalittava. ”Kieli on raja.” Atro sanoi Kiven tekstien olevan kielen runoutta. ”Sen arkipäiväistäminen tuntuisi vastenmieliseltä.”

Samuli Katajamäki totesi, että Kivi itse ei juuri antanut ohjeita näytelmiensä esittämiseen, eikä itse ehkä nähnyt niitä esitettävän.

Nurmijärven Kivi-juhlien puheenjohtaja Lea Hirvasniemi-Haverinen käytti myös puheenvuoron. Hän sanoi, että uudet tulkinnat herättävät yleisön mielenkiinnon ja antavat meille jotain uutta, uusia teatterielämyksiä, uutta ajateltavaa. Kivessä riittää ammennettavaa vuodesta toiseen.

Tämän kesän juhlanäytelmän Nummisuutarit ensi-ilta on 30.6. klo 19.

Ensimmäisiä Kivi-juhlia vietettiin Palojoella heinäkuussa 1953, jolloin esitettiin Vilho Siivolan ohjaamana Nummisuutarit. Nummisuutareita esitetään tänä kesänäkin Elina Kilkun sovittamana ja ohjaamana. Sama näytelmä ja kieli, mutta näyttämölle vähän eri tavalla sovitettuna.

Niin muuttuu maailma – Eeva.

torstai, 28. huhtikuu 2022

Käännekohta nähdään vasta jälkeenpäin

Hodorkovskin pidättäminen oli käännekohta tai osoitus käänteestä

Historiallinen käännekohta huomataan usein vasta jälkeenpäin. Nytkin tuntuu, että elämme keskellä käännekohtaa. Sen käännöksen suuruus nähdään joskus myöhemmin.

Venäjän uusimman historian yksi käännekohta tapahtui varhain aamulla 25.10.2003. Venäjän rikkaimman miehen Mihail Hodorkovskin yksityiskone teki silloin tankkausvälilaskun Novosibirskiin. Kentällä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n aseistautuneet kommandomiehet tunkeutuivat koneeseen ja pidättivät Hodorkovskin.

”Oli alkanut uusi aikakausi”, kirjoittaa englantilainen Catherine Belton kirjassaan ”Putinin sisäpiirissä. Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan” (Docendo2022, 654 sivua). Tuo käännekohta on kirjassa sivuilla 267–269 eli noin puolivälissä.

Siitä lähtien kehitys Venäjällä kulki kohden tätä, missä siellä nyt ollaan, ja mikä johti hyökkäykseen Ukrainaan. Nyt on voitu todeta Euroopan, ehkä maailman historiassa tapahtuneen käänteen 24.2.2022, sekin varhain aamulla.

Hodorkovskin pidätyksen osoittaman käänteen merkitys voitiin täysin todeta vasta 20 vuotta myöhemmin. Minkälainen käänne tapahtui 24.2.2022 voitaneen sekin todeta vasta myöhemmin.

****

Belton näkee Valdimir Putinin toiminnassa pitkän linja, joka itse asiassa on jatkumoa koko Venäjän historian ajalta: Valta, maa ja kirkko. Siinä Putinin Venäjän perusta, joka on sama tsaarien Venäjän kanssa.

Valta tarkoittaa yksin tai hyvin suppean piirin valtaa. Maa tarkoittaa kaikkia venäläisiä tai slaaveja. Kirkko on yhteiskunnan liima. Jo tsaarien aikana kirkko oli tuo kolmas kivijalka. Vuoden 1917 vallankumousten jälkeen se oli välillä puolue, mutta nyt kirkko on tullut jälleen puolueen tilalle.

Venäjän ortodoksista kirkkoa ei pidä ymmärtää samalla tavalla kristillisenä yhteisönä kuin vaikkapa Suomen ev.lut. kirkkoa. Sen ydin tuntuu olevan enemmän kansallinen ideologia kuin kristilliset ihanteet ja opit.

Belton kuvaa kirjassa Venäjän kehitystä 1990-luvun alusta lähtien. Kirjassa on paljon yksityiskohtia ja henkilöitä vähän kuin venäläisten klassikkojen teoksissa. Hän ei kuitenkaan unohda suurta linjaa ja yhdistää detaljit kokonaiskuvaan, joka tarkentuu koko ajan.

Nykytilanteeseen näyttää edetyn suunnitelmallisesti 20 vuoden ajan, tuosta vuoden 2003 käännekohdasta lähtien, tai itse asiassa jo sitä ennen. Hodorkovskin pidätystä oli edeltänyt uuden suunnan ottaminen.

Nyt nähdään suunnitelman loogisuus: oppositio eliminoitu, tuomioistuimet ja media suppean keskusjohdon vallan alle sekä yleisen mielipiteen tiukka ohjaaminen (manipulointi, indoktrinaatio), joka on kuin jostain science fiction -kirjasta. Ainakin toistaiseksi se näyttää onnistuneen, mutta pinnan alla voi kuohua?

maanantai, 4. huhtikuu 2022

Ihmisen raakuutta mahdoton ymmärtää

Sota on raakaa. On uskomatonta, miten raakoja ihmiset voivat olla toisiaan kohtaan. Ja sodan kestäessä raakuus kasvaa ja kaikki sivistyksen pidäkkeet häviävät. Tuntuu täysin uskomattomalla, että näin voi tapahtua vuonna 2022.

Hesari julkaisi perjantaina artikkelin, jossa kerrottiin YK:n alkaneen tutkia venäläisten tekemiä sotarikoksia Ukrainassa. Jutussa kerrotaan, miten hyökkääjät pommittavat siviilikohteita, jopa sairaaloita, ryöstävät kauppoja ja koteja, raiskaavat naisia ja niin edelleen. Vielä järkyttävämpiä tietoja julkaistiin viikonloppuna.

Sotalait eivät paljon paina. Niistä kantaa huolta lähinnä heikompi osapuoli ja lopulta niistä tuomitaan häviäjät.

Venäjä syyttää niistä raakuuksista ukrainalaisia. Siis, että ukrainalaiset surmaisivat raa’asti omia kansalaisiaan voidakseen syyttää vihollista? Uskooko joku?

Toki disinformaatiota voi harjoittaa taktisessa mielessä myös Ukraina, mutta onneksi suomalaisilla medioilla on omia toimittajia paikanpäällä antamassa pitäviä todisteita.

****

Tajusin, että ihminen ei ole ainakaan kokonaan muuttunut. Samalla tavalla sotajoukot ovat käyttäytyneet kautta vuosisatojen: 1600–1700-luvuilla 30-vuotisessa sodassa, isossa vihassa…. varmaan jo roomalaiset.

Esimerkiksi Ison vihan aikana 1700-luvullavenäläiset sotilaat käyttäytyivät Suomessa juuri kuten nyt Ukrainassa. Valloittaja käyttäytyi raakalaismaisesti.

Venäjä hyökkäyksen alkuvaiheessa, ensimmäisinä viikkoina Suomen kommentaattorit ennustivat, että joko lähipiiri tai kansa nousee Putinia vastaan. Nyt tiedetään, että eivät nouse kumpikaan, ainakaan vielä.

Päinvastoin valloitussota nostaa yleensä aina kansallista innostusta ja hallitsijan kannatusta. Näin myös nyt Venäjällä, varsinkin kun maata on pari kymmentä vuotta valmennettu tähän tilanteeseen.

Tuon tiesivät keisarit jo Antiikin Roomassa. Kun kansa purnasi, lähdettiin sotaan. Toinen keino oli tarjota kansalle soppaa ja väkivaltaisia sirkushuveja.

Valloitussodat herättävät aina innostusta. Suomessakin oltiin varsin halukkaita Suur-Suomeen 1930–40-luvuilla.

Venäjän hyökkäykselle on vaikea keksiä mitään järkeviä motiiveja, paitsi vallantavoittelu ja panslavismi. Mikä vallassa niin kiehtoo, että se saa jopa tappamaan?

maanantai, 28. helmikuu 2022

Historiapolitiikan haasteena ovat ajoitukset

Politiikan perusteluissa historia näyttelee keskeistä roolia. Historiaa kuitenkin käsitellään usein valikoiden ja vääristellenkin. Historiaa voidaan myös muokata nykytarpeita tukevaksi. Historian oppikirjojakin kirjoitetaan uudeksi, eikä vain tutkijoiden työn tulosten mukaan.

Kansat muistelevat ”suuria aikoja”, jotka elävät kivi- ja pronssipatsaissa. legendoissa ja eepoksissa.

****

Kun vaaditaan historian perusteella rajojen muutoksia, on haasteena, mihin kohtaan aikajanalla palataan.

Venäjän presidentti V. Putin perusteli äskettäin vaatimustaan saada Ukraina Venäjän hallintaan sillä, että V. Lenin oli heikoin perustein vuonna 1917 antanut Ukrainalle itsenäisyyden. Erinäisten vaiheiden jälkeen Ukraina liitettiin uudelleen Venäjä-Neuvostoliittoon. Nykyinen itsenäisyys on vuodelta 1991, jolloin Neuvostoliitosta erosi monia muitakin neuvostotasavaltoja.

Sata vuotta on lyhyt aika Ukrainan historiassa, jonka monet vaiheet liittyvät Venäjään. Kun mennään tarpeeksi kauas aina varhaiskeskiajalle, Kiovan valtakunnasta syntyivät Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina. Kiova oli siis alku, ei Moskova. Rajat vedettiin kuitenkin moneen kertaan uudelleen.

Ukraina historiassa on lukuisia vaiheita liittyen Venäjän lisäksi myös Puolaan ja muihin itäisen Keski-Euroopan valtioihin. Paljon on ollut sotia. Liitokset Venäjään ovat yleensä syntyneet sotien seurauksena, mitenkään luontainen suhde ei Venäjän ja Ukrainan välillä ole ollut.

Ukrainalaisten tahto itsenäisyyteen sieltä kuitenkin nousee esiin, joten se ei ole vasta nyt ja jonkun ulkopuolisen tahon vaikutuksesta syntynyt. Historian pitkä jatkumo osoittaa ukrainalaisten itsenäisyystahtoa, joten heidän sitkeä puolustustaistelunsa ei ole yllättävää. Pitkään on vastaavasti Venäjä yrittänyt saada Ukrainan valtaansa.

****

Pohdin aihetta myös Suomen rajojen historian kannalta. Suomi oli virallisesti laajimmillaan vuonna 1939 ja epävirallisesti jatkosodan aikana vuonna 1943, jolloin suomalaiset etenivät Itä-Karjalaan vanhan rajan yli. Rauhanteossa raja vedettiin nykyiselle paikalleen, jolloin Suomi menetti Viipurin ja meidän vanhan Karjalan.

Suomi kuului 1800-luvun (1809–1917) Venäjään ja sitä ennen noin 1200-luvulta lähtien Ruotsiin. Pienimillään suhteessa Venäjään Suomi oli Pähkinäsaaren rauhan jälkeen vuodesta 1323 lähtien. Sen jälkeen raja Ruotsin ja Venäjän välillä vaihteli useaan kertaan sotien ja rauhantekojen seurauksena.

Jos jonkun mielessä syntyisi halu palauttaa vanhoja rajoja, kuinka pitkälle historiassa pitäisi mennä?

****

Historian kuluessa pienet kansat ovat pyrkineet itsenäisyyteen ja suuret monikansalliset valtakunnat laajentumiseen. Vallan hamuaminen on yleistä niin pienissä kuin suurissa kuvioissa riippumatta siitä, onko sillä mitään käytännön merkitystä.

Kuitenkin valta omasta elämästä ja elämänmuodosta päättämiseen on tärkeä. Itsenäisyys ja kansainväliset sopimukset ovat pienen kansan turva.

Ajan kuluessa historialliset käsitteet sekoittuvat ja saattavat muuttua aivan toiseksi kuin mitä ne alun perin ovat tarkoittaneet. ’Natsi’, ’fasisti’ ja jopa ’demokratia’ ovat sanoja, joilla voi olla monia merkityksiä.

Suorastaan tragikoominen on Putinin väite, että Ukrainan presidentti on ’natsi’, joka on lyhenne Saksan 1930-luvun kansallissosialismista. Ukrainan presidentti V. Zelenskyi on Ylen uutisen mukaan juutalainen, jonka sukulaisia Natsi-Saksa aikoinaan vainosi.

ps. Ukrainan historian vaiheet voi tarkistaa Wikipediasta.