Kun Nurmijärven Kansallisseura 100 vuotta sitten, maaliskuussa 1924 perustettiin, oli Suomi ollut seitsemän vuotta itsenäinen. Suomalaiset punaisiin ja valkoisiin jakanut vapaussota-kansalaissota oli päättynyt. Kansallinen Kokoomus syntyi vuonna 1918 nykyisistä puolueista kolmanneksi vanhimpana. Kansallisseurat olivat sen paikallisosastoja.

Paikallisyhdistyksen syntymiseen vaikuttavina syinä olivat maan itsenäistyminen ja sen tuomat uudet tehtävät sekä tietysti uuden puolueen työn alkaminen.

Myös kunnalliselämässä puhalsivat uudet tuulet. Uusi kunnallislaki astui voimaan vuoden 1918 alusta. Sen mukaan kunnanvaltuusto valittiin yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla. Äänioikeus oli 20 vuotta täyttäneillä miehillä ja naisilla. Vaalikausi oli aluksi kolmivuotinen. Nurmijärven kokoisessa kunnassa valtuutettuja valittiin 24. Kunnan väkiluku oli itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina Hyvinkään eron jälkeen 7000 paikkeilla.

Alkuaikojen vaikuttajia kansallisseurassa tiedetään olleen muiden muassa pankinjohtaja Viljo Peltolainen, opettaja Kustaa Peltolainen ja kauppias Väinö Vallinkoski.

Kunnallispolitiikassa oli kyse oikeistosta ja vasemmistosta

Puoluejako ei siihen aikaan ollut kovin selkeä. Porvaripuolen kunnallisvaaleihin asettamat ehdokkaat eivät aluksi edustaneet puolueita vaan löyhästi vain oikeistoa.

Kunnallisvaaleja ei aluksi käyty, eikä tuloksia tarkasteltu niinkään puolueiden kesken kuin oikeiston ja vasemmiston välillä. Vasemmisto oli oikeistoa suurempi aina 1950-luvulle asti.

Oikeisto järjestäytyi vuonna 1933, kun perustettiin Porvarillinen kunnallisjärjestö. Se yhdisti kokoomuksen ja maalaisliiton kunnallisvaalitoiminnan. Valtiollisissa vaaleissa toimittiin puolueina.

Poliittisesti kiihkeä 1930-luku

Kansalaissodan perimä ja kommunistien 1920-luvulla kärjistynyt toiminta johtivat Lapuan liikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen syntyyn.

Tarkkaa tietoa ei ole Nurmijärven kansallisseuran suhteesta näihin liikkeisiin. Talonpoikaismarssiin kesällä 1930 Nurmijärveltä osallistuttiin jonkun verran, mutta Mäntsälän kapinaan osallistuminen oli ilmeisen vähäistä.

Lapuan liikkeen ”poliittinen siipi” IKL sai 1930-luvulla kannatusta Nurmijärvelläkin, mikä näkyi kokoomuksen kannatuksen tilapäisenä notkahduksena.

Sodan jälkeen oltiin varovaisia

Sota-aikana kansallisseuran toiminta oli pysähdyksissä ja sodan jälkeenkin se lähti hitaasti käyntiin. Poliittinen tilanne oli vaikea. Valvontakomissio ja Valpo herättivät pelkoa. Jälleenrakentaminen saatettiin kuitenkin pian alkuun. Ihmisissä eli vahva toivo paremmasta huomisesta.

Kuvaavaa tuolle ajalle olivat pelko ja varovaisuus. Ilmeisesti silloin varotoimena jopa osa kansallisseurankin arkistoista on hävitetty tai piilotettu niin hyvin, että niitä ei ole vieläkään löydetty.

Toiminnassa on koettu vilkkaampia ja hiljaisempia aikoja. Jotain pysyvääkin on: jäsenhankinnan tehostaminen, jäsenmaksujen perinnän ongelmat, vaikeus saada nuoria mukaan ja toimintasuunnitelmien lupaukset toiminnan aktivoimisesta.

Puolueen paikallistoiminta keskittyi pitkään valtiollisiin asioihin ja yleispolitiikkaan. Ideologisesti vastustettiin kommunismia. Kunnallispolitiikka nähtiin epäpoliittisena ja sitä hoidettiin yli puoluerajojen. Kunnallispolitiikka alkoi selkeämmin näkyä kansallisseurankin toiminnassa vasta 1950-luvulla.

Yhteistyöhön pyrittiin

Kuten todettiin, 1950-luvun alkupuolella puolueet alkoivat eriytyä myös kunnallispolitiikassa, vaikka vaaliliittoja edelleen solmittiin. Varsinkin maalaisliitto halusi tehdä pesäeroa kokoomukseen.

Kokoomus ja Maalaisliitto olivat vuonna 1950 vaaleissa ensimmäisen kerran omina ryhminään saaden paikkoja 6 ja 9. Voimasuhde oli jälleen vasemmiston hyväksi 16–15.

Kokoomus oli 1960-luvun lopulle asti sosialidemokraattien, maalaisliiton ja kansandemokraattien jälkeen neljänneksi suurin puolue, mutta kansanpuolueen kanssa vaaliliitossa kolmas nousten sitten vuonna 1968 jopa toiseksi.

Kokoomus oli aktiivinen yhteistyön etsimisessä. Se esitti Maalaisliitolle ja Kansanpuolueelle vaaliliiton muodostamista kunnallisvaaleihin. Kansanpuolue suostui.

Vaalit kyettiin silloin 1960-luvulla rahoittamaan varainkeruulla. Vaalipalvelu oli tärkeä työmuoto. Vuoden 1960 vaaleissa Kirkonkylässä kuljetti yhdeksän autoa 80 äänestäjää vaalipaikalle.

Lehdistö 60-luvulla: ”Emme puntaroi vaalituloksia.”

Paikallislehdistö otti 1960-luvulla varsin maltillisesti kantaa vaaleihin. Tulokset toki esitettiin, mutta kuten Viljami Nurmijärven Sanomissa toteaa: ”me emme tässä ryhdy puntaroimaan vaalien tuloksia”. Numerot kai puhuivat puolestaan. Sittemmin median ote muuttui aktiivisemmaksi. Nykyään etsitään tietoja, syitä ja seurauksia numeroiden takaa ja kommentointi on tärkeä osa tiedon välittämistä.

Rajamäen kansallisseura perustetaan

Rajamäen kansallisseura perustettiin huhtikuussa 1960, jolloin rajamäkeläiset erosivat Nurmijärven seurasta. Omasta yhdistyksestä oli ollut puhetta jo useamman vuoden ajan. Perusteluna mainitaan, että ”Rajamäki on niin suuri ja väkirikas keskus, että asiain tehokas hoitaminen vaatii oman paikallisen kansallisseuran”.

Lopulliseen ajankohtaan vaikutti vuoden 1960 syksyllä pidettävät kunnallisvaalit. Perusteluina oli muun muassa vaalityön tehostaminen. Niki Heleniuksen laatiman Pohjois-Nurmijärven Kokoomuksen 50-vuotishistoriikin mukaan muitakin syitä uuden yhdistyksen perustamiseen oli.

 Kirkonkyläläisten ja rajamäkeläisten välillä lienee ollut jotain jännitteitä. Taustalla oli Rajamäen taajaman nopea kasvu 1950-luvulla, mistä seurasi omien intressien kasvu kunnallispolitiikassa.

Yhteiset ja paikalliset tavoitteet ovat usein kilpailleet, kun kunnan rajallisia resursseja on jaettu. Yhteistyö on kuitenkin noussut yleensä päällimmäiseksi.

Alkuaikojen kokoomuslaisia vaikuttajia Rajamäellä olivat mm.  dipl.ins. W.J. Luokola, ylihoitaja Inkeri Vaher, dipl.ins. Olli Kauppila ja FM Matti Kivinen. Rajamäen tehtaiden isännöitsijä Ahti Suomalainen oli keskeinen vaikuttaja ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja.

Ensin Hongan, sitten Kekkosen taakse

Vuoden 1962 eduskuntavaaleista todettiin Nurmijärven kansallisseuran toimintakertomuksessa, että ”ihme, että menivät niin hyvin, vaikka siirryttiin Kekkosen linjalle”. Kokoomus meni vuoden 1962 presidentinvaaleissa Urho Kekkosen uudelleen valinnan taakse ja Kekkonen valittiin ensimmäisellä kierroksella. Kokoomus oli ennakkoon mukana Kekkosen vastaehdokkaana olleen Olavi Hongan takana nk. Honka-liitossa, mutta Neuvostoliiton lähettämän nootin seurauksena Honka vetäytyi vaalista.

Rajamäelle uimahalli Alkon ja kunnan yhteistyöllä

Välillä köyttä on kunnallispolitiikassa vedetty Nurmijärvelläkin moneen suuntaan yhtä aikaa: uimahallin rakentaminen, moottoritien ja muiden teiden linjaukset, tonttikaupat ja maapolitiikka, koulujen rakentamispäätökset, kunnan virkapaketit ja urheilualueet ovat muiden muassa olleet köyden vetämisen kohteina. Usein äyrin hintakin on ollut suuri kysymys. Kokoomus on aina yrittänyt hillitä veroprosentin nousupaineita.

Rajamäen uimahallin rakentaminen oli 1970-luvun ensimmäinen suuri kunnallispoliittinen vääntö. Keskustelu siitä kuten toisestakin samanmoisesta aiheesta eli koulukysymyksestä on jatkunut tähän päivään asti.

Uimahallin rakentamishanke lähti liikkeelle isännöitsijä Ahti Suomalaisen ehdotuksesta. Hän esitti, että kunta ja Alko rakentaisivat uimahallin yhdessä, Rajamäelle. Hallihanke jakoi myös kokoomusta, jonka valtuutetuista osa äänesti vastaan. Lopulta rakentamiselle myönteinen päätös syntyi ja halli otettiin vuonna 1974. Kokemukset olivat hyvin myönteisiä.

Suuri kouluriita

Sodan jälkeisen ajan ehkä suurin poliittinen kunnallinen kiista oli 1970-luvun alkupuolta hallinnut korvaavan koulun kysymys. Kansa- ja keskikouluista oltiin tekemässä kuntien hallinnoimaa peruskoulua, johon Nurmijärvellä oli tarkoitus siirtyä syksyllä 1976. Samassa yhteydessä myös lukioita oltiin siirtämässä kuntien omistukseen.

Kansallisseuran jäsenet olivat olleet perustamassa Nurmijärvelle oppikoulua vuonna 1929, samoin Rajamäen kokoomuslaiset 1960-luvun alussa yhteiskoulua lukioineen Rajamäelle.

Kansallisseurat olivat selkeästi yksityiskoulun säilyttämisen kannalla sekä Kirkonkylässä että Rajamäellä kuten valtuuston keski- ja oikeistoryhmät ylipäätään. Heidän kantansa mukaisen päätöksen tekemistä vaikeutti valtuustossa vasemmistoenemmistö

Syntyi kompromissi, jossa Nurmijärven yhteiskoulu säilyi silloin yksityisenä, kunnan peruskoulua korvaavana kouluna ja lukio itsenäisenä. Kompromissin toinen puoli oli, että Rajamäen yhteiskoulu siirtyi kunnan omistukseen.
Koulukysymyksessä näkyivät aatteelliset virtaukset, kun koulua pyrittiin aktiivisesti vasemmistolaistamaan. Tätä kansallisseuroissa voimakkaasti vastustettiin.

NYK siirtyi 2000-luvun alussa sekin kunnan omistukseen, mutta aika oli silloin jo muutenkin toinen. Koulupolitiikan suunta kääntyi sinne päin, mihin korvaavan koulun puolesta toimineet aikanaan pyrkivät.

Tasapainokunnasta porvarienemmistöiseksi

Nurmijärvi kuului pitkään tasapainokuntiin, joissa enemmistöasema vaihteli vaaleista toisiin muutaman paikan erolla vasemmiston ja oikeiston välillä. Tämä tuotti silloin tällöin yllätyksiä ja mahdollisti vaa´ankieliaseman hyväksi käyttämisen.

Kunnan asukasluvun ja puolueen jäsenmäärän kasvu teki kansallisseuran synnyttämisen Klaukkalaan ajankohtaiseksi vuonna 1970.

Suuri muuttoliike sekä elinkeinorakenteen ja koko maata koskevan aateilmaston muuttuminen siirsivät vuonna 1976 Nurmijärven tasapainokunnasta porvarienemmistöiseksi kunnaksi.

Kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi Nurmijärvellä vuonna 1984.

Nurmijärven Kokoomus vietti vähän isommin 60-vuotisjuhlia vuonna 1984. Juhlapuheen juhlissa piti puolueen puheenjohtaja Ilkka Suominen. Suorastaan oraakkelimainen oli hänen toteamuksensa, että ”olen täysin varma, että tulevissa kunnallisvaaleissa Nurmijärvellä saatte tueksenne lisää kannattajia”. Saman vuoden syksyllä pidetyissä vaaleissa kokoomus nousikin ensimmäisen kerran suurimmaksi puolueeksi Nurmijärvellä. Siis 40 vuotta sitten.

Yhdistyksen tiedotussihteeri Jorma Niinistö listasi yhdistyksen lehdessä kokoomuksen arvoiksi: ”Yksilön vapaus, vastuu lähimmäisestä ja yhteiskunnasta, elämän moninaisuuden ja ainutkertaisuuden kunnioittaminen, rauha ja inhimillisyys”.

Poliittiseen toimintaan tuli uusia muotoja. Tuvista ja pankkien kerhohuoneista tultiin ulos toreille ja turuille.

Oman lisänsä paikalliseen poliittiseen toimintaan toi kokoomuksen pääsy vuonna 1987 pitkän tauon jälkeen maan hallitukseen. Paikallisesti se vaikutti esimeriksi siten, että päästiin järjestämään ministerivierailuja ja viemään kunnan asioita omien ministerien kautta eteenpäin.

Kunnanjohtajaksi kokoomuslainen

Kunnanjohtajan tehtävä on epäpoliittinen ja viran haltijan on oltava puolueista riippumattoman. Oma merkityksensä koettiin kuitenkin olevan sillä, että 1980-luvun alussa tuolle kunnan korkeimman viranhaltijan paikalle tuli kokoomuslainen Toivo Seppälä. Hänen edeltäjänsä, Nurmijärven ensimmäinen kunnanjohtaja oli sosiaalidemokraatti Kaino Salminen 1968–1981. Seppälään jälkeen kunnanjohtajat ovat olleet kokoomuslaisia, ensin Kimmo Behm ja hänen jälkeensä Outi Mäkelä.

Aktiivisen politiikan aika

1980-luku merkitsi suuria muutoksia kunnallispolitiikassa. Murroksen taustalla oli asukasluvun nopea kasvu, elinkeinorakenteen muuttuminen ja rauhaisan maalaisidyllinen muuttuminen taajamavaltaiseksi pääkaupunkiseudun osaksi.

Kunnallispolitiikassa tämä näkyi uusien intressipiirien ja edunvalvojien tulona sen liepeille. Puolueosastojen rinnalla alkoivat vaikuttaa asukastoiminta ja monet yhdistykset. Myös paikallispankit luottamushenkilöineen olivat aktiivisia toimijoita 1990-luvun lamaan asti.

Poliittinen toiminta vilkastui. Kokoomuksessa tehtiin runsaasti ehdotuksia ja aloitteita sekä julkaistiin kannanottoja. Vuoden 1984 vaalivoitto ei syntynyt itsestään. Kunnallispoliittinen ohjelma sisälsi paljon tavoitteita, joista monet nyt 40 vuotta myöhemmin katsoen ovatkin toteutuneet.

Valtakunnan politiikkaa ei suinkaan ollut unohdettu. Ei myöskään maailmanpolitiikkaa, sillä esimerkiksi pakolaisten tuloon Nurmijärvelle otettiin kantaa, ei tosin yksimielisesti.

Uusi tie yhdisti

Tärkeä tapahtuma Kirkonkylän ja Rajamäen taajamien kannalta oli uuden tien valmistuminen vuonna 1981. 1980-luvun lopulla esitettiin moottoritien ja vanhan kolmostien väliin jäävälle alueelle sijoitettavaksi yrityksiä ja osayleiskaavoja kaikkiin kyliin. Kirkonkylän kehittämiseksi esitettiin ideasuunnitelmaa ja sen toteuttamista. Nämäkin toteutuivat, aikanaan, ideasuunnitelma taitaa tosin olla vielä vaiheessa.

Rajamäen yhdistyksen ansioksi pitää laskea, että Nurmijärvelle perustettiin ympäristölautakunta vuonna 1986. Sitä oli esittänyt yhdistyksen puheenjohtaja Eero Lehtipuu. 2000-luvulla lautakuntarakenne on kohdannut monia muutoksia, mutta ympäristön ottaminen huomioon tuli jäädäkseen.
Kokoomusyhdistykset ovat olleet aktiivisia myös Nurmijärven seurakunnan luottamushenkilöhallinnossa. Kirkkovaltuustossa kokoomus on ollut säännöllisesti toiseksi suurin ryhmä keskustan jälkeen.

Neljäs kokoomusyhdistys

Aivan pureksimatta vanhat kokoomusyhdistykset eivät nielleet neljännen paikallisyhdistyksen syntyä alkuvuodesta 1984. Uuden yhdistyksen takana oli osaksi Nurmijärven kokoomuksessa toimineita, osaksi uusia politiikan pariin tulleita henkilöitä. Uutta yhdistystä perusteltiinkin kokoomuslaisen toiminnan laajentamisella. Takana lienee ollut myös henkilökysymyksiä, kuten näissä puolueiden sisäisissä väännöissä usein on. Sittemmin neljännen yhdistyksen toiminta hiipui ja loppui.

Nurmijärveltä ollut kolme kokoomuslaista kansanedustajaa

Ensimmäinen kokoomuslainen kansanedustaja Nurmijärveltä oli kirkkoherra Kosti Kankainen. Kansanedustajana hän toimi yhden kauden sodan jälkeen ja sen jälkeen vielä kerran presidentin valitsijamiehenä. Seuraavaa kokoomuksen kansanedustajaa täältä saatiin odottaa vuoteen 1983, jolloin klaukkalalainen varatuomari Lea Kärhä aloitti tehtävässä ja valittiin vielä kerran uudelleenkin vuonna 1987. Kolmantena kansanedustajamme on tähän mennessä ollut kauppatieteen maisteri Outi Mäkelä Rajamäeltä vuosina 2007–2018. Hän toimi pitkään myös Uudenmaan maakuntahallituksen puheenjohtajana.

Yhdistykset takaisin yhteen

Nurmijärven kokoomus ja Pohjois-Nurmijärven kokoomus yhdistyivät vuonna 2016 ja nimeksi tuli Kokoomus Nurmijärvi. Kokoomusyhdistysten yhdistämisestä oli käyty tunnustelevia keskusteluja useamman vuoden ajan, mutta vasta vuonna 2015 päästiin sanoista tekoihin. Perusteluna yhdistymiselle nähtiin hartioiden leventäminen. Yhdessä saataisiin enemmän jäseniä ja vastuunkantajia, enemmän toimintaa ja painoarvoa. Kun aikaisemmin oli ajateltu noihin tavoitteisiin päästävän kylien yhdistyksillä, nyt asia nähtiin päinvastoin. Kokoomus vahvistui yhdistymisen myötä Nurmijärvellä.

Uuden yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet Arto Hägg, Kristiina Hakala, Jussi Malkamäki ja nyt Juhani Vuorisalo.

Kunnanvaltuustossa on kokoomuksen valtuustoryhmä ollut 2000-luvulla suurin, mistä on seurannut myös, että paikkoja kunnanhallituksessa ja lautakunnissa on ollut runsaasti. Kunnanhallituksen puheenjohtajuus on ollut kokoomuksella, valtuuston puheenjohtajuus keskustalla.

Kasvun kanssa kamppailua

Nurmijärvellä oli vuonna 1960 asukkaita 13 000 ja nyt vuonna 2024 noin 45 000. Kun vuonna 1960 oli Nurmijärvellä 60 kunnanvirkamiestä ja 70 opettajaa, ylitettiin tuhannen työntekijän määrä 1980-luvun lopulla. Se kertoo asukasluvun kasvun ohella kunnan tehtävien laajentumisesta.

Ehkä 1970-luvun koulukamppailuun huipentui ja samalla päättyi aatteellisen kunnallispolitiikan aika. Nyt politiikka tarkoittaa kilpajuoksua asukasluvun kasvun ja palvelujen tarjonnan, menojen ja tulojen tasapainon kanssa. Uutta on myös kuntien kilpailu keskenään, jos kohta kuntien yhteistyökin on kehittynyt.

Luottamushenkilöt vastuussa hyvinvoinnista

Hyvinvointialueen aloittaminen vuonna 2023 tarkoitti sosiaali- ja terveystoimen siirtymistä pois kunnan organisaatiosta. Puolueyhdistykset ja luottamushenkilöt eivät sotesta vapautuneet, vaan siirtyivät mukana hyvinvointialueen hallintoon. He ovat edelleen nurmijärveläisille vastuussa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä.
Ympäristöäkään ei ole unohdettu. Kokoomus Nurmijärvi on siivonnut keväisin kylänraitteja ja raivannut lupiineja teiden varsilta.

Markku Jalava
Yhdiistyksen 100-vuotisjuhllassa 21.9.2024

Luin Aleksis Kiven Karkurit keväällä, mutta kirja ei oikein avautunut minulle ennen kuin tänään Taaborilla, Karkureiden ensi-illassa.

On heti sanottava, että erinomainen ohjaus ja esitys. Ohjaaja Satu Linnapuomi on hyvin poiminut teoksesta oleelliset kohdat ja laittanut ne sellaiseen järjestykseen, että Kiven vähän vaikea teos avautuu katsojille kiinnostavalla tavalla.

Linnapuomin ohjaus nostaa esiin juonen sekä paljon yksityiskohtia ja oivalluksia. Jari Romppasen musiikki ja Moona Karhun koreografia vievät esitystä eteenpäin. Erityiskiitos joukkotanssista ennen väliaikaa.

Roolihenkilöiden vuorosanoja täydentävät muiden sanomat lauseet, joiden ajattelin olevan vaikkapa roolihenkilöiden ajatuksia, sisäistä puhetta. Mieleen tuli antiikin näytelmät, joissa aina oli kuoro mukana.

****

Karkureiden lähtökohta on melko perinteinen. Kaksi ilmeisen isoa naapuritaloa (=isoa maatilaa), joiden paroonit ovat vihoissa keskenään. Kuuselan talous on retuperällä ja menossa vasaran alle, Viitala on varoissaan.

Talojen lapset riiustelevat toisiaan ristin. Naimakauppoja tehdään nuorten selän takana talous edellä kuuntelematta sydänten ääntä.

Kivellä on usein ulkomaille jotain kotoa tapahtunutta pakoon lähteneitä, jota odotetaan kotiin. Niin Karkureissakin.

Vaikka kuvio ei ole kovin ainutlaatuinen, ovat Kivi ja Linnapuomi punoneet niistä Karkureissa kiinnostavan näytelmän, jota katsellessa ei suinkaan pitkästy.

Esityksessä on jännitystä, huumoria ja romantiikkaa, vähän historiaakin. Ihmisen paheet mustasukkaisuudesta kateuteen, kuten myös paremmat ihanteet ovat tulevat vastaan.

Jostain Kivi-Juhlille saadaan rooleihin aina uusia, erinomaisia teatteriharrastajia. Heistä näkyy innostus ja harrastuneisuus. Siitä kuuluu tietysti kiitos myös ohjaajalle, joka on saanut harrastajat antamaan parastaan.

Visuaalisista oivalluksista mainittakoon naapuritalojen oleminen näyttämöllä pysyvästi, jolloin näytelmän perusasetelma on koko ajan näkyvissä. Punaiset ja valkoiset nauhat ovat myös hieno keino.

Nykyaikakin on mukana, kun ratsuhevonen oli vaihtunut maastopyörään. Eräiden juominkien jälkeen pyöräilijä puhallutetaan alkometrillä ja kynttilät sytytetään kaasusytyttimellä. Yleisö palkitsee nämä naurulla.

Nykyaika tuntui sunnuntain ensi-illassa myös siten, että juuri siihen aikaan lentoliikenne Palojoen yllä tuntui olevan vilkasta.

Kiven kieli on ilmeikästä kuten tiedämme. ”Hänen äänensä on kuin raudan kalke”, kuvataan Niilon puhetta. Ja sellaiseksi se oli tarkoitettukin.

Kivi viljelee ilmeikästä viha- ja taivaspuhetta tavalla, jollaiseen nykykirjailijat eivät kykene. Kiven kielessä kuuluu ”syvyys ja korkeus”, tunteiden koko kirjo.

Naimakauppakaan ei naapurivihaa lopettanut, vaikka välillä tuntui, että oltiin lähellä onnellista loppua. Tarvittiin kuitenkin vielä traaginen loppuratkaisu.

****

Ohjaaja Satu Linnapuomi sanoo ”Karkureiden tuovan esille Kiven vähemmän tunnettua puolta ja (sen esittämisen) olevan kunnianosoitus mestarin monipuolisuudelle ja hänen runsaalle kauniille kielelleen”.

Hän toteaa myös, että kesäteatterin taika syntyy luonnon ja teatterin saumattomasta liitosta”. Niinpä tänään Taaborilla saattoi kuunnella käen kukuntaa teatterin lomassa ja nauttia mäntymetsän kauneudesta sinistä taivasta vasten.

Tässäkin näytelmässä on tietysti opetus, että sopu on aina riitaa ja vihanpitoa parempi olotila:
”Hei eivät näe vihans pimeydess’
Kuink ihanaa on ystävinä elää.”

Se on Karkureidenkin sanoma meidän ajallemme 160 vuoden takaa.

****

Kivi-Juhlien puheenjohtaja (ja Karkureiden Martta) Lea Hirvasniemi-Haverinen kiitti Taaborin runsasta talkoolaisjoukkoa. ”Ilman iloisia talkoita ei olisi Kivi-juhlia.”

Aleksis Kiven Seuran puheenjohtaja Sakari Katajamäki totesi juhlan avajaissanoissaan Kiven käyttävän Karkureissa silosäemittaa, jossa runo- ja proosamuoto vuorottelevat. Hyvin olivat näyttelijät sen sisäistäneet.

Nurmijärven Uutisissa (1.–2.6.) kirjoitti toimittaja Taina Joutsen Nurmijärven lukion uudisrakennuksen suunnitelmien palauttamisesta uudelleen valmisteltavaksi. Hän otsikoi mielipidekirjoituksen, että ”Parempi tutkia kuin hutkia?”

Näinhän se on, että ennen päätöstä on sen perusteet tarkkaan selvitettävä. Mutta miksi tutkitaan yhä uudelleen vuodesta toiseen? Se maksaa ja viivästyttää hankkeita. Onko jossain vaiheessa hutkittu? Ymmärtääkseni suunnitelmia ja laskelmia on tehty vakavalla mielellä ja ammatti-ihmisten toimesta. Niinpä herää sekin kysymys, miten niin suuret virheet ovat mahdollisia, kuiin lukiohankkeen kohdalla on tehty?

Lukion tulevaisuus on ollut kunnassa pohdittavana vuosikaudet, viime vaiheessa viitisen vuotta ja sitäkin ennen monta vuotta. Nyt asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi perustellaan kustannusten nousulla ja kysymyksellä uuden koulurakennuksen sijainnista. Sijaintivaihtoehdotkin ovat kuitenkin olleet koko ajan esillä.

Kustannusarvion nousun taustalla voivat olla laskuvirheet ja että jotain tekijää ei ole huomioitu hintaa laskettaessa. Kolmas tekijä on usein, että tavoitteet muuttuvat, yleensä kasvavat vuosien kuluessa.

Kun oikein pitkään suunnitellaan uudelleen, voivat myös tarpeet vaihtua: opetussuunnitelmat vaihtuvat ja väestörakenne muuttuu tai saadaan jokin uusi idea jne.

Nurmijärven lukion kohdalla valettiin ensin kannuja kahden vai yhden lukion tai toimipaikan kesken, sitten vanhan NYK:n paikalle tekemisen ja Krannilan pellon välillä. Taisi siinä olla joskus muitakin vaihtoehtoja, joita selvitettiin.

Taustalla on koko ajan ollut myös aimo annos kyläpolitiikkaa, mikä on aiheuttanut lisämutkia hankkeeseen. Viivästystä on aiheuttanut kunnan kinkkinen taloustilanne ja eri hankkeiden kilpailu toteuttamisen järjestyksestä.

Olin liki parikymmentä vuotta kunnanvaltuuston tai -hallituksen, välillä myös sivistyslautakunnan jäsen. Lukiokysymys oli koko ajan enemmän tai vähemmän esillä. Koko ajan siihen on liittynyt päättämisen vaikeus.

Itse kannatin kunnan lukioiden yhdistämistä ja uuden nykyaikaisen koulurakennuksen rakentamista Kirkonkylään. Ajattelin siten voitavan kehittää koulua muutenkin kuin tilojen puolesta. Perusteluna oli saada Nurmijärvelle oppilaiden tulevaisuuden kannalta mahdollisimman tasokas opetus.

NYK-vaihtoehtoa rakentamiselle kannatin, koska se todettiin silloin Krannilaa halvemmaksi ja sille löytyi valtuuston enemmistön tuki.

Ensi vuonna valitaan uusi kunnanvaltuusto. Ehkä se aloittaa jälleen alusta hankkeen pohtimisen ja suunnittelun? Voi olla niinkin, että kilpailevien vaihtoehtojen kannattajat tuota toivovatkin.

Jos hanke olisi toteutunut viiden vuoden takaisen suunnittelun pohjalta, lukiosta olisivat ehkä nyt valmistuneet ensimmäiset ylioppilaat. Toisaalta mitään korvaamatonta ei ole tapahtunut, ylioppilaita valmistuu vanhaltakin pohjalta.

Mutta yhä uudelleen suunnitteleminen maksaa ja aiheuttaa epävarmuutta. Jos kyse on vain halusta viivästyttää hanketta, se on kallista politikointia.

Kehysriihi on sitten puitu ja satoa arvioidaan. Toisten mielestä saatiin tarpeellinen määrä jyviä hengissä selviytymiseen, mutta osa tunsi saavansa silmilleen vain akanoita.

Toimenpiteet ovat minusta varmaan ok ja välttämättömiä. Tietysti mukavampi olisi jakaa ylijäämää, ”jakovaraa”, kuten vuosituhannen alussa sanottiin.
Mutta kyllä maamme taloutta on viime vuosina hoidettu huonosti, kun näin isoihin toimenpiiteisiin, jopa eläkkeiden leikkaamiseen, on nyt jouduttu. Tarkoitan useampaa aikaisempaa hallituskautta, ja varsinkin tätä edellistä.
Onko kyse siitä, ettei ole osattu, vai että yhteispeli ei ole sujunut?

Vasemmisto-oppositiolta ei juuri mitään muuta vaihtoehtoa ole esitetty kuin, että olisi jatkettu entiseen malliin. Ja tietysti se tavallinen, että otetaan ”rikkailta” ja ”yrityksiltä”. Siellä on ilmeisesti ehtymättömät kaivot, joista voidaan pumpata.
Tekisi mieli kysyä Antti Lindmanilta, kuinka monta prosenttia suurimpien tuloluokkien tuloista on kohtuullista ja oikeudenmukaista verottaa? Onko ylärajana 100 prosenttia? Näkymiä heikensivät ay-liikkeen lakot, joilla yritettiin vaikuttaa hallituksen ja eduskunnan päätöksiin.
Varmuuden vuoksi totean, että en kuulu suurituloisiin, ei lähellekään, mutta minusta heiltäkään ei pidä ja voi kaikkea ottaa yhteiskunnan käyttöön. Meidän kaikkien etu on, että kaikilla säilyy halu tehdä töitä hyvin ja että siitä hyötyy myös tekijä itse jotain.
Sen varassahan hyvinvointimme lopulta on.
Kilvan eri tahot esittävät, että juuri heiltä ei pidä vähentää määrärahoja, tukia ja tulonsiirtoja. Kukin sektori kertoo, miten prosentin supistaminen romahduttaa toiminnan. Ellei mistään vähennetä, ainoat keinot selvitä on jatkaa velaksi elämistä tai nostaa veroja. Jälkimmäinen keino vaikuttaisi talouskasvuun ja sitä kautta verojen kertymiseen. Se olisi kierre alaspäin.

Peruskysymys taitaa olla se, riippuuko hyvinvointimme enemmän varojen keräämisestä vai niiden jakamisesta?

Kysymys, mitä tehdä meille (Suomi, EU…) pyrkivien turvapaikan hakijoiden ja muiden pakolaisten, ehkä siirtolaistenkin kanssa, on noussut yhä vahvemmin poliittiselle agendalle. Uusin idea Britanniassa ja EU:ssa on lähettää rajoille tulevat muukalaiset johonkin kaukaiseen maahan, esimerkiksi Afrikkaan, ja maksaa vastaanottajamaalle korvaus. Suomessakin idea tuntuu herättävän kiinnostusta.

Briteille se on tuttua puuhaa siirtomaavallan synnyn ajoilta. Laitapuolen kulkijoita lähetettiin Australiaan, ranskalaiset lähettivät heidät Pirunsaarelle Väli-Amerikkaan. Afrikasta poimittiin luonnonvarat parempaan talteen.
Suomellahan ei koskaan ole siirtomaita ollutkaan, joten se olisi meille uusi aluevaltaus.

Ajatus on herättänyt keskustelua moraalista ja juridiikasta, mutta minulla nousi mieleen historian tapahtumia.

Roomalaiset tunsivat germaanien uhkaava maailmanvaltaa ja omaa järjestystään, Pax Romanaa. Niinpä he rakensivat muureja ja pikateitä valtakunnan eri osiin. Teitä pitkin oli tarkoitus lähettää nopean toiminnan joukkoja torjumaan germaaneja.

Hanke epäonnistui. Germaanit vyöryivät Rooman imperiumin alueelle. Ennen pitkää Rooma tuhoutui ja koko Euroopan kartta meni uusiksi.

Muureja on rakennettu sen jälkeenkin. Kiinan muurilla oli sama tarkoitus, estää kansainvaellus Kiinaan. Nykyaikaa ovat Trumpin muurit ja Suomenkin itärajalle rakennetaan aitaa.

Kansainvaellukset ovat kuin vesi, joka kyllä löytää kulkuväylän muurista välittämättä.

Ehkä Eurooppakin joutuu turvatutumaan rajoille lähetettäviin nopean toiminnan joukkoihin, kun ilmastomuutos todella laittaa kansan liikkeelle.

****

Ajatus pakolaisten karkottamisesta Afrikkaan herätti myös romanttisia mielleyhtymiä historiasta. Monet kansat ovat haaveilleet ihanneyhteiskunnasta jossain kaukaisessa paikassa.

Kirjailija Thomas More kirjoitti vuonna 1516 Utopiasta, kaukaiselle saarelle perustetusta ihanneyhteiskunnasta. Siitä nimitys Utopia. Utopioille on tyypillistä, että ne eivät toteudu vaan jäävät saavuttamattomiksi tavoitteiksi, utopioiksi.

Suomalaiset ovat eri aikoina perustaneet merten taakse ”pikku-Finlandeja”, omia yhteisöjään, ihanneyhteiskuntia. Pohjois-Amerikkaan sellaisia syntyi jo 1600-luvulla, Brasiliaan 1920-luvulla. Merten takana ajateltiin voitavan luoda uusi elämä ja jättää taakse kotimaan ankeudet. Kovin pysyviä niistä ei tullut. Elämä meren tai rajojen takana ei ollutkaan niin auvoista kuin oli kuviteltu. Ehkä Eurooppa on nyt muista maanosista lähteville kansoille samanlainen tavoite paremmista elämästä kuin meille aikoinaan Amerikka, Brasilia, Ruotsi, jopa Neuvosto-Karjala. Utopiat elävät.