lauantai, 4. marraskuu 2017

Miten uusia asukkaita Nurmijärvelle?

Nurmijärven kunnan strategiaa tehtiin parin päivän valtuustoseminaarissa Kanta-Hämeessä. Tavoitteena oli ISO KUVA, mutta siihenkin voidaan edetä yksityiskohtien kautta. Työ on kuin palapelin kokoamista.

Miten havaita ajan merkit ja ottaa niistä vaarin?

Tavoitteena on saada Nurmijärvelle lisää asukkaita ja yrityksiä. Strategian pitäisi linjata, miten? On oltava vetovoimaa tilanteessa, jossa kunnat kilpailevat tiukasti. Samaan aikaan Suomen väkiluku kasvaa vain hitaasti, eivätkä ihmiset muuta entiseen tapaan paikkakunnalta toiselle. Väestön kasvu on syntyvyyden ja maahanmuuton varassa.

Paljon pohditaan paikkakunnan vetovoimaa. Väestönkasvuun ja yleiseen muuttoliikkeeseen emme juuri voi vaikuttaa, mutta mikä houkuttelisi heidät tänne? Hyvät palvelut ja vaikkapa uusi lukio voisivat olla vetovoimatekijöitä.

Vähän arpomiselta tuntuu pohtia, millä tavalla ihmiset haluavat nyt asua. Paras vastaus siihen lienee monipuolisuus.

Toinen iso tavoite on edistää Nurmijärvellä jo asuvien ja tänne muuttavien hyvää elämää.

Alemman tason tavoitteisiin kuuluu digiloikka. Sähköisiä menetelmiä ja käytön opetusta on kehitettävä kaikessa kunnan toiminnassa. Samalla on varmistettava, että nettiä käyttämätönkin kuntalainen pärjää.

Usein sähköisten palvelujen käyttöön ottoa vastustetaan argumentilla, että kaikki eivät voi tai halua niitä käyttää. Se on väärä peruste kehityksen jarruttamiselle, mutta pitää huolehtia, on varajärjestelmiä.

****

Kuntastrategiaprosessiin kuului tällä kertaa laaja kuntalaisten kuuleminen. Hyvä niin, vaikka otokset eivät kovin suuria olleet.

Ympäristön siisteyden parantaminen oli kuntalaispalautteessa yleinen vaatimus. Se on vähän noloa meistä, jotka usein ulkomailla reissatessa moitimme sikäläistä epäsiisteyttä.

Nuorten mielestä Nurmijärvi on liian ”lande”, pitäisi olla enemmän ”stadi”. Heidän mielestään täällä lapsiperheet hyväksytään, mutta nuoriin suhtaudutaan nuivasti.

Yrittäjät toivovat monipuolista tonttitarjontaa, vuoropuhelua kunnan kanssa ja verkostoitumisen edistämistä. Yritysten kannalta on tietysti tärkeätä, paikkakunnan infrastruktuuri ja palvelut ovat kunnossa.

Kolmen taajaman ulkopuoliset kylät odottavat lisää asukkaita, jotta kyläkoulu säilyy.

Viestintä mainitaan usein tulevaisuuden haasteena. Tietoa kerätään ja jaetaan, mutta kaikesta ”ei haluta keskustella lehtien palstoilla”.

Kunnan viestinnän tehtävänä sanotaan olevan ”hyvän kuvan antaminen”. Mielestäni viestinnän tehtävä on kuitenkin antaa ”oikea kuva”.

Toivomuslistalla olivat myös joukkoliikenteen kehittäminen ja kevyenliikenteen väylät. Joku oli huolissaan kunnan velkaantumisestakin, vaikka se ei kovin suosittu näkökulma ole. Kunta nähdään lähes kaiken mahdollistajana tai kuntauskovaisten mielestä jopa kaiken toteuttajana.

Kulttuurista en ole juuri kuullut strategiatyössä puhuttavan, ellei sellaiseksi voi laskea nuorten toivetta, että "vähemmän Kiveä". Ja minä kun arvostan juuri kunnan kulttuurihenkeä ja diggaan Kiveäkin. Se kun erottaa meidät monesta lähikunnasta.

Kun kerätään toivomuksia, jää nykytilan hyvät puolet vähemmälle huomiolle.
Loppujen lopuksi nurmijärveläiset lienevät varsin tyytyväisiä.

 

maanantai, 23. lokakuu 2017

Puolassa Suomi tunnetaan Mannerheimista ja muumeista

Puolan presidentti Andrzej Duda saapuu tänään valtiovierailulle Suomeen. ”Se ei ole varsinainen vastavierailu omalle käynnilleni Puolassa toissa viikolla”, mutta kuitenkin palauttaa mieleen käyntini ryhmän mukana Suomen Varsovan suulähetystössä.

Suurlähetystön lippusaloissa liehuvat Suomen ja EU:n liput. Rakennus poikkeaa kaupungin yleisestä linjasta itse rakennuksen ja vehreän pihan ansiosta. Vieressä muistutetaan Mannerheimin toimista Puolesta.

Lähetystösihteeri Santeri Eriksson kertoi Puolan nykytilasta, jolle on ominaista vuosia jatkunut erittäin hyvä talouskehitys ja viime aikoina virinneet oikeusvaltiokysymykset (oikeusistuinten ja median riippumattomuus?). Talouskasvu on houkutellut paikalle myös kansainvälisen kaupan toimijoita.

Turvallisuuspolitiikka on siellä tärkeällä sijalla, mikä heidän historiansa valossa ei ole ihme. Onhan Puolan yli kävelty ja rajoja siirretty muiden valtioiden toimesta moneen kertaan.

Puola on EU:n 6. suurin valtio ja Naton jäsen. Puola lienee EU:n suhteen euroilla (Puola ei ole kuitenkaan euro- vaan zlotymaa) mitaten suurin nettosaaja tällä hetkellä. EU-rahalla on rakennettu paljon. Otsikoissa maa on viime aikoina ollut myös, koska sinne ei haluta ottaa maahanmuuttajia. Toisaalta siellä on runsaasti vierastyövoimaa, ravintoloissa ja rakennuksilla ainakin.

Suomi tunnetaan Puolassa hyvin neljästä M-kirjaimesta: Mannerheim, Muumit, Rainer Mahlamäki ( juutalaisten historian museon suunnitellut arkkitehti) ja joulupukki, jonka nimi alkaa puolaksi m-kirjaimella. Puolassa ajatellaan joulupukin elävän Suomen Lapissa. Suomessa asuva joulupukki saa paljon kirjeitä juuri Puolasta.

Erikoisuus Varsovassa on Suomi-talojen kaupunginosa: II maailmansodan jälkeen Suomen sotakorvauksina luovuttamia elementtiomakotitaloja päätyi Varsovaan ja ne ovat yhä siellä olemassa ja käytössä.

Lähetystörakennus Chopin-kadulla on 1970-luvulta, jolloin se herätti huomiota yhtenä kaupungin ensimmäisistä modernia arkkitehtuuria edustaneista rakennuksista, suunnittelijana Erik Adlercreutz.

maanantai, 16. lokakuu 2017

Suomen 100 vuotta

22449627_10155887939034636_2343276796562    Kuva Matti Rintala

 

Tiivistelmä puheestani Nurmijiärvi-päivän juhlassa 15.10.2017.

Juhlimme 6. joulukuuta tänä vuonna maamme sadatta itsenäisyyspäivää. Itsenäistymispäiväksi vakiintui vuonna 1917 joulukuun kuudes päivä. Tuona päivänä eduskunta hyväksyi senaatin esityksestä itsenäisyysjulistuksen. Joitakin viikkoja myöhemmin itsenäisyyden tunnustivat ensin Venäjä ja sen jälkeen muut valtiot.

Joulukuun kuudes 1917 on kuitenkin vain yksi päivä ja yksi vähän suurempi lenkki pitkässä ketjussa tapahtumia, jotka ensin valmistelivat itsenäistymisen mahdollisuutta, ja sen jälkeen vahvistivat sitä.

Ruotsin kuninkaan alaisuudessa Suomi sai jo hallinnollisia muotoja, joista osa on säilynyt meidän päiviimme asti. Sitten tuli Venäjän aika, joka sekin valmisti meitä itsenäiseksi kansakunnaksi. Meitä ei suoraan liitetty Venäjän keisarikuntaan, vaan omana suuriruhtinaskuntana keisarin alaisuuteen.

Näin monet jo ruotsinvallan aikana syntyneet hallinnolliset muodot, tavat ja kulttuuri säilyivät, vaikka varsinkin 1800-luvun loppupuolella esiintyi pyrkimyksiä venäläistää Suomea.

Talouselämä kehittyi nopeasti 1800-luvulla. Samoin kulttuurimme ja suomen kielen asema nousivat. Ihmisiä opetettiin lukemaan ja kirjoittamaan. Koululaitos kehittyi ja siitä tuli menestyksemme perusta. J.V. Snellman oli tärkeä henkilö kansallisuusaatteen puolustajana ja talouselämän kehittäjänä.

Nurmijärveläisinä emme tietenkään voi unohtaa kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven merkitystä suomen kielen, suomenkielisen kirjallisuuden ja kansan itsetunnon kohottajana.

Olimme siis 1917 valmiita itsenäistymään. Sen toteutuminen edellytti vielä oikeata hetkeä ja siihen tarttumista. Vuonna 14 alkanut maailmansota ja Venäjän vallankumoukset vuonna 17 loivat tilaisuuden suomalaisille tarttua hetkeen.

Kun suuriruhtinaamme, Venäjän keisari kammettiin vallasta keväällä 17, herättiin Suomessa kysymään, kenellä on aikaisemmin keisarille kuulunut korkein valta Suomessa. Kesällä 1917 eduskunta sääti valtalain, jolla aikaisemmin Venäjän keisarilla olleet valtaoikeudet siirtyivät pääosin Suomen eduskunnalle. Erinäisten vaiheiden jälkeen sitten joulukuussa annettiin tuo julistus täydestä itsenäisyydestä.

Vuosi 1917 oli merkittävä myös Nurmijärven historian kannalta, sillä osa kunnastamme lohkaistiin perustettuun Hyvinkääseen. Ymmärtääkseni se ei silloin tapahtunut vastoin meidän tahtoamme.
Vietämme nyt siis myös Hyvinkään satavuotisjuhlavuotta. Onneksi olkoon rakas naapuri!

Itsenäisyytemme ensimmäinen vuosi oli synkkä. Kevään 1918 tapahtumat olivat surullinen vaihe, jonka henkisiä seurauksia saatamme vieläkin kantaa mukanamme.

Sovinnon puisto tässä lähellä muistuttaa sovun tärkeydestä, - silloin ja nyt -vaikka se kantaa myös vuoden 1918 sodan uhrien muistoa. Tuossa sodassa ja sen jälkitapahtumissa kuoli 37 000 suomalaista, paljon enemmän kuin talvisodassa. Nurmijärveläisiä heistä oli 190. Suurin osa heistä kuoli muualla kuin Nurmijärvellä.

Maailmasotien välisen ajan suuri saavutus oli demokratian vakiintuminen. Toinen suuri tehtävä oli itsenäisyyteemme turvaaminen ulkoisia uhkia vastaan. Yritimme tasapinoilla Neuvostoliiton, Saksan ja länsivaltojen politiikan välissä kohtalaisella menestyksellä, mutta sotaan kuitenkin jouduimme.

Talvi- ja jatkosodassa kaatui Veteraanimatrikkelin mukaan 399 nurmijärveläistä, heistä talvisodassa 127 ja jatkosodassa 270. Alle 10 000 asukkaan pitäjästä rintamatehtäviin osallistui yli 3000 henkilöä.

Sotien jälkeen synnyimme me suuret ikäluokat. Elettiin vaaran vuosia karhun, Neuvostoliiton, naapurissa, ja elettiin arkea niukkuuden sekä monenlaisten rajoitusten antamissa puitteissa. Maksettiin raskaita sotakorvauksia, joista niistäkin selvittiin.  

Vaikeina aikoina olemme saaneet apua naapureilta ja kauempaakin. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa 1860-luvun nälänhädän ja viime sotien ajan sekä lähivuodet sen jälkeen. Viime vuosikymmenet olemme olleet auttajan asemassa.

Sotien jälkeinen aika on ollut vaurastumisen ja kansainvälistymisen aikaa. Taitavalla diplomatialla ja politiikalla säilytimme riippumattomuutemme. Etsimme yhteyksiä kansakuntien joukkoon. Haimme ja pääsimme Yhdistyneiden kansakuntien sekä muiden kansainvälisten järjestöjen jäseneksi. Lopulta liityimme Euroopan unioniin, siihen viitekehykseen, johon mielestämme kuulumme.

Turvatakuiden saaminen on edelleen osa ulkopolitiikkaamme. Olemme antaneet suuren panoksen rauhanturva- ja kehitysyhteistyöhön eri puolilla maailmaa. Se on kansainvälisen vastuun kantamista, mutta myös työtä pienen maamme turvallisuuden hyväksi.

Oma historiani alkoi vuonna 1950. Olen nähnyt valokuvan, jossa olen seuraamassa olympiamaratonia Helsinki-Tuusula -reitillä isän ja äidin kanssa vuonna 1952. Elettiin toiveikkaan jälleenrakentamisen ja maailmaan avautumisen aikaa.

Eilen oli Helsingin Sanomissa kuva Nurmijärven neuvola- ja terveystalosta, jonka rakennuksen ruotsalaiset lahjoittivat meille vuonna 1948. Minuakin on siellä lapsena rokotettu, siitä minulla ei tosin ole omia muistikuvia.

Muistikuva minulla sen sijaan on jo suurlakosta keväällä 56 ja muistakin jännittävistä tilanteista 50-luvulla. Kuulin aikuisten puhuvan sodan uhasta. Muistan pelon tunteen lapsen mielessä. Vähitellen siirryttiin kehitysoptimismin aikaan. Suurvaltojen suhteetkin lientyivät.

Nyt on nähty taivaalla jälleen tummia pilviä. Äärisuuntaukset nostavat päätään ja valtioiden välille on nostettu raja-aitoja. Kansainvälinen yhteistyö rakoilee. Ilmastomuutos uhkaa ja kansainvaellukset tekevät olomme epävarmaksi.

Kuitenkin toivo katsoo eteenpäin, pessimisti muistelee vanhoja hyviä aikoja, joita tuskin on edes ollut olemassa. Ennen ei ollut paremmin.

Elämme aineellisesti hyvää aikaa. Kun tänään syntyy suomalainen lapsi, hän voi odottaa pidempää ja terveempää elämää kuin vanhempansa tai heitä vanhemmat sukupolvet. Hän saa myös parempaa koulutusta, vanhempiensa varallisuudesta riippumatta. Hänen sukupuolensa ei enää vaikuta hänen mahdollisuuksiinsa elämässä. Emme kohtaa enää nälänhätää. Nyt on paljon paremmin kuin ennen.

Ongelmia toki on. On sosiaalista eriarvoisuutta ja monenlaista pahoinvointia, ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja, mutta paremmaksi kaikki muuttuu. Vaan hyväksi ei milloinkaan, kuten laulettiin 60-luvulla, sellainen on ihmisen mieli.

Myönteinen kehitys ei ole itsestään selvää. Siitä on pidettävä huolta. Esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidossa on jopa meillä Suomessa nuorilla puutteita, on menty takapakkia. Kerran voitetut tauditkin voivat palata. Meidän tulee pitää huoli, että pyörä kääntyy eteenpäin, ei palata vanhaan.

perjantai, 29. syyskuu 2017

Vettä ja hometta

Vedellä ja homeella on yhteys toisiinsa, kuten tiedetään. Vesi väärässä paikassa aiheuttaa hometta ja siitä seuraa ”sisäilmaongelma”. Nurmijärvellä on viime aikoina ollut jossain liikaa vettä ja jossain ei lainkaan tai se on ollut saastunutta.

Kunnanvaltuuston keskiviikkoisen kokouksen mielenkiintoisimmat asiat eivät nousseet varsinaiselta esityslistalta vaan kunnanjohtajan jo tavaksi muodostuneesta ajankohtaiskatsauksesta kokouksen lopuksi.

Ajankohtaiskatsauksen miinus puolta edustivat vesijohtoverkoston ja sisäilman ongelmat. Vesijohtoveden juomakelvottomuus kohtasi jälleen kerran Klaukkalaa. Pysyvää ratkaisua etsitään.

Sisäilmaongelmat eli kansanomaiseesti home kiusaa monia nurmijärveläisiäkin kouluja ja päiväkoteja. Tutkimuksia, korjauksia ja jopa käyttökieltoja on tehty ja tiedossa.

Maallikko ihmettelee, että varsin uusissakin rakennuksissa on ilmennyt ongelmia, jotka saavat ihmisen oirehtimaan. Eikö enää osata rakentaa? Vai yritetäänkö säästää liikaa?

Kyse ei ole vain nurmijärveläisestä pulmasta, vaan sille on altistuttu ympäri maata.  Muutama päivä sitten huomasin uutisen, että rakentamisen kanssa tekemisissä olevat ammatti-ihmiset päättivät käynnistää hankkeen, jossa tutkitaan, miten home voitaisiin välttää ja rakentamista parantaa.

Ennen tuon hankkeen tuloksien selviämistä ei ole varmaa, että uudisrakentaminenkaan ratkaisisi homeongelmaa.

Asialistalla oli kuntalaisten edustajien valinta Rajamäen koulun stipendirahaston hoitokuntaan. Se on aikoinaan hyväksyttyjen sääntöjen mukaan tehtävä valtuustossa. Turvataanko näin eri puolueiden kannattajien lapsille stipendit, vai miksi näin?

Voisi olla parempi nimetä stipendeistä päättävät vaikkapa vanhempien kokouksessa. Toisaalta valtuusto on vaaleilla valittu ja edustaa poliittisia voimasuhteita, joten onhan sekin jokin perustelu.

Sen verran tärkeäksi tehtävä koettiin, että asialle laitettiin vain isiä.
 

Plussa-asioita: Klaukkalan kehätie ja uusi lukio

Kunnanjohtaja mainitsi jälleen kerran myös hänen Klaukkalan kehätieksi nimeämänsä hankkeen, jota aikaisemmin kutsuttiin Klaukkalan ohikulkutieksi. Ohikulku sopii huonosti kehittyvän taajaman yhteyteen, joten kehätie on parempi. Kimmo Behmin toivo on nyt, että sitä vuoden päästä rakennettaisiin.

Hän kertoi käsittelyssä olevan lukio-kirjasto –hankkeen, jonka lukio-osa jo kerran melkein torpattiin. Pääkirjaston korjaus- ja laajennustyötä on puolestaan siirretty eteenpäin vuodesta toiseen. Nyt yritetään molemmat saada maaliin.

Lukonhankkeessa on kyse kunnan omistamien Nurmijärven yhteiskoulun ja Rajamäen lukion yhdistämisestä yhdeksi, nykyaikaiseksi lukioksi tilojen ja toimintansa puolesta. Uuden lukion toivotaan menestyvän kilpailussa naapurikuntien lukioiden kanssa ja tarjoavan oppilaillemme entistä paremmat lähtökohdat jatko-opintoihin ja elämään. Uusi lukio rakennettaisiin pääkirjaston yhteyteen Kirkonkylään. Nykyisiä lukioiden tiloja vapautuisi muuhun käyttöön.

Tiettävästi pari lautakuntaa, tekninen ja sivistys, ovat jo näyttäneet hankkeelle vihreää valoa. Päätöksen tekee lopulta valtuusto. Vastustustakin saattaa esiintyä: onko se tarpeellinen, miten käy perinteisten lukioiden, hinta, eikö voitaisi siirtää ja katsoa, mihin maailma menee jne.

Ison asian siirtäminen on harvoin mikään ratkaisu. Viime viikkoina on aiheellisesti kilvan kiitelty Monikon (monitoimitalo) valmistumista Klaukkalaan ja toimintaa. Ja kuinka paljon sitäkin vastustettiin ja päätöksen tekemistä siirrettiin. Nyt kun se on valmis, ei prosessia enää muistella.

keskiviikko, 16. elokuu 2017

Kesämatkalla Etelä-Savossa

Proffa kertoi aikoinaan historian seminaarissa, että kauan sitten oli joku tehnyt - ilmeisesti hyväksytyn - väitöskirjan aiheenaan ”Niitä näitä Itä-Suomesta”. Proffa halusi sillä korostaa aihevalinnan kohdistamisen tärkeyttä.

Seuraavassa on "niitä, näitä" havaintoja kesämatkalta Etelä-Savoon.

Punkaharju on paikka, johon jokaisen sukupolven tulee tutustua. Vastuu uuden sukupolven perehdyttämisestä on vanhemmilla ja isovanhemmilla.

Tämä on ainakin minun perheessä toiminut. Varhaisin tutustumisena tapahtui valokuva-albumissa: Isä oli Punkaharjulla Takaharjun parantolassa sodan aikana toipumassa. Mummi kävi häntä siellä katsomassa jatkosodan loppuvaiheissa. Valokuvassa mummi seisoo Punkaharjulla ”Metsä on Suomen turva” –istutuksen edessä eväsmatkalaukku (eväät siis pojalle parantolassa) kädessään. Hän lienee tehnyt pitkän matkan junalla? Lapsena kuva herätti kiinnostuksen. Istutus on edelleen olemassa Punkaharjulla.
 
Myöhemmin kävimme siellä isän viemänä veljeni kanssa, minä vielä myöhemmin omien lasteni kanssa ja nyt vaimon kanssa kaksin. Se on sitä elämän kiertokulkua.

Puinen Hotelli Punkaharju, ent. Valtionhotelli on tasokas paikka, jossa on paljon nostalgiaa ja nyt myös presidentillistä nostetta. Omistaja Saimi Hoyer oli vastaanotossa poikansa kanssa. Söimme maukkaan kukkakaalikeiton ja ihailimme maisemia ruokasalin ikkunasta.

Savonlinnan matkustajasatama ja tori siellä ovat nekin osa kansallismaisemaamme. Pukusuunnittelija Jukka Rintalan näyttely – vanhassa puutalossa – oli näkemisen arvoinen ja vilahti siellä itse taiteilijakin.
Sama koskee kuvataiteilija Johanna Oraksen näyttelyä – sekin vanhassa puutalossa. Hänen teemanaan oli tänä kesänä Suomi 100. 

Seurahuoneen Muikkuterassilla nautitut lankkumuikut olivat todella maukkaat, täydet pisteet ja upea maisema. Sen sijaan torin lörtsyt, vaikka olivat nimensä veroiset, ovat mielestäni yliarvostettuja. Helsingin kauppatorin lihapiirakat ovat parempia ja ”yhtä terveellisiä”.

Mikkeli asuntomessuineen jäi nyt väliin torikahveja lukuun ottamatta. Mäntyharjulla taidekeskus Salmelan näyttely oli monipuolinen ja näkemykseni mukaan korkeatasoinen. Salmelassa oli jälleen esillä myös lahjakkaiden nuorten taiteilijoiden töitä. Salmelan taiteilijoilla on sanottavaa, jonka minäkin maallikkona ymmärsin. Hyvä teos avaa jonkin uuden näkökulman, ajatuksen tai antaa ilon pilkahduksen. Täälläkin ympäristö oli osa taideteosta ja sen kokemista.

Taidenäyttelyissä kävi ilmi, että taiteilijoilla on kullakin oma persoonallinen ideansa ja muotonsa, joita he teoksissaan varioivat. On taloudellista, ettei tarvitse keksiä aina pyörää uudelleen. Grafiikkaa vedostetaan, mutta joskus tuntuu, että myös muita teoksia monistetaan. Vaarana on, että taiteilija toistaa itseään liikaa. Toisaalta taiteilijat tunnetaan maneereistaan.

Tärkeä kohde oli vielä Miekankoski ja sen kahvila. Se on kohde, joka ei ole valtateiden varrella ja jonne on varta vasten mentävä, mutta se kannattaa.

Kesämatkalla nostalgialla on oma roolinsa. Puitteet olivat tuttuja ja herättivät monia muistoja, mutta toisaalta eri ikävaiheissa samatkin paikat voi kokea eri tavoin. Näyttelyt tuovat uutta ja tuoretta näkökulmaa ja ajateltavaa ja toreilla voi aistia paikallisen tunnelman, usein murteenkin.