perjantai, 19. marraskuu 2021

Muurit ja raja-aidat ovat kokeneet renessanssin

Berliiniin muurin tehtävänä oli estää itä-saksalaisia pakenemasta länteen. Ratkaisuksi keksittiin muuri.

Kun vuonna 1961 pikavauhtia rakennettu Berliiniin muuri vuonna 1989 purettiin, varmaan moni ajatteli, että nyt vapauden aika koitti. Pois muurit ja raja-aidat. Tunnetta vahvisti jo vuosia jatkunut liennytys ja Neuvostoliiton hajoaminen Venäjäksi ja entisiksi Itä-Euroopan maiksi. Vapaasta liikkuvuudesta tuli ajan henki.

Silloin 1990-luvulla ei tiedetty, tuskin osattiin edes ennustaa, mitä 2000-luvulla tuli tapahtumaan.

****

Historian ehkä tunnetuin rajarakennelma on Kiinan muuri, joka nykyään on vain turistikohde. Sitä rakennettiin suojaksi pohjoisesta tulevaa uhkaa vastaan vuoisina 200 eaa. – 1600. Pian se menetti sotilaallisen tarkoituksensa, kun Kiina laajeni muurin toiselle puolella.

Rooman keisarikunta lienee maailman historian mahtavin valtakunta. Sekin joutui rakentamaan muureja, ainakin Hadrianuksen muurin Britanniaan.

Rooman valtakunta oli niin suuri, että sitä ei voinut ympyröidä muurilla. Sen sijaan rakennettiin teitä (”kaikki tiet vievät Roomaan” ja Roomasta), joita pitkin voitiin siirtää nopean toiminnan joukkoja vuorollaan aina sinne, mistä joku uhkasi Pax Romanaa.

Lopulta Roomaa uhkasivat antiikin ja Rooman ajan lopulla kansainvaellukset, mm. germaanit. Kansainvaellukset kuvataan ainakin kouluhistoriassa yhtaikaisena, nopeana tapahtumana. Todellisuudessa ne kestivät kuitenkin sata vuotta 300–400-luvuilla, eli ne tapahtuivat kuitenkin vähitellen ja ehkä osin huomaamatta, vaivihkaa.

Tapahtumaketjua eivät pystyneet estämään sen paremmin muurit kuin nopean toiminnan joukotkaan. Rooma valtakunta hajosi osiin, joista aikaa myöten ja eräiden välivaiheiden jälkeen syntyi kymmeniä nykyisiä valtioita. Rooman tuhoon oli toki myös sisäisiä syitä. Oma juttunsa on se, miten EU onnistuu yhdistämään näitä kansallisvaltioita.

****

Nyt eletään muurien renessanssia. Ehkä sen aloitti Donald Trump muurillaan. Nyt muureja rakennetaan ympäri Eurooppaan ja piskuinen Suomikin pohtii raja-aidan rakentamista itärajalleen.

Raja-aidoilla pyritään estämään pakolaisten ja siirtolaisten ”kansaiinvaellus” Eurooppaan tai sen valtioihin. Myös EU on kehitellyt nopean toiminnan joukkoja. Ehkä niiden taustalla on tarve käyttää voimaa EU:n rajoilla ulkopuolelta tulevaa vaellusta vastaan. Suomellakin on nopeasti liikuteltavia joukkoja rajalle lähetettäväksi.

Nyt muuttoliikettä aiheuttavat paikalliset sodat ja muut kriisit. Suuressa kuvassa odotetaan ilmastomuutoksen edelleen lisäävän kansainvaelluksia pohjoiseen.

Kyetäänkö Euroopan korkean elintason ”lintukoto” suojaamaan Rooman kohtalolta?

Ehkä ihmisvirtoja kyetään hidastamaan tai jopa tilapäisesti sulkemaan niiden reitit. Pidemmälle katsoen ratkaisu voi olla vain jokin globaali ratkaisu. Myös Eurooppaa heikentävät Rooman tapaan sisäiset tekijät eli keskinäiset erimielisyydet.

Kannattaa ottaa sekin huomioon, että Euroopan elintaso ja hyvinvointi ovat riippuvaisia maailmanlaajuisesta vuorovaikutuksesta ja yhteistoiminnasta. Ei Eurooppa eikä Suomikaan voi eristäytyä ellemme halua tulla ”pohjoiskoreaksi”.

sunnuntai, 14. marraskuu 2021

Isän poika ja pojan isä

Isänpäivä muistuttaa minun olevan sukupolvien taitekohdassa. Muistelen isääni ja sytytän kynttilän hänen ja hänen isänsä, vaarini haudalle.

Samalla ajattelen itseäni poikani ja tyttäreni isänä sekä tyttären lasten isoisänä. Katson taakse- ja eteenpäin.

Isä oli minulle tärkeä. Olimme yhteydessä eniten työn kautta. Kouluajoista lähtien viljelin hänen kanssaan maata. Opin siinä paljon kaikenlaista, työn tekemisestä maanviljelyyn ja elämän arvoihin. Töitä tehtiin ahkerasti, mutta ei sunnuntaisin. ”Pyhätyö ei kannata”, sanoi isäni. Kyllähän siitä vähän lipsuttiin, kun oli tarpeen.

Yhteinen harrastus oli lukeminen, historiaa ja politiikkaa. Niistä oli tapana jutella saunan jälkeen pukuhuoneessa. Sen lomassa hän saattoi kysyä, miten minulla menee?

Alkukesällä käytiin saunan jälkeen kävelemässä pellon reunalla, katsottiin  miten oraat kasvavat.

Kirkossa hän opetti minut käymään. Meillä oli vakiopaikka, jossa yhä vieläkin istun, kun Nurmijärven kirkossa käyn. Isän isä oli n. 50 vuotta kirkon suntiona ja siinä virassa minäkin olin viitisen vuotta.

Ehkä oli isän ansiota, että menin lukioon. Ei hän painostanut tai houkutellut, mutta antoi ymmärtää sen olevan viisasta. Hänellä itsellään oli koulu jäänyt kesken. Vaari kai ajatteli, ettei talon pitoon kouluja tarvita. Aikuisena isä ehkä toivoi, että olisi ollut hyvä käydä koulua. Se olisi auttanut hänen tekniikan harrastustaan.

****

Poikani kanssa tärkeitä ovat olleet matkat ja elokuvat. Kun luin Heikki Herlinin kirjan isästään Niklaksesta, tulivat nämä meidän matkamme vahvasti mieleen. Kirjassa Heikki Herlin kertoo paljon isänsä kanssa tekemistään matkoista. Niiden aikana tapahtui paljon muutakin, kuin vain kuljettiin ja katsottiin maailmaa.

Meidän matkoistamme huippuja ovat olleet käynti Auschwitzissa ja vaellukset Kolilla ja Liesjärven kansallispuistossa. Elokuvia on käyty yhdessä katsomassa hänen lapsuudestaan alkaen. Kerran oltiin Savon elokuvajuhlillakin.

Matka on aina enemmän kuin vain kulkemista. ”Onnellinen on hän, joka on tehnyt hyvän matkan”, muistan jonkun todelleen.

Tietysti tytär ja kokemukset hänen kanssaan ovat yhtä tärkeitä, mutta isän ja tyttären suhde on erilainen. Isänpäivä saa ajattelemaan isiä ja poikia. 

maanantai, 18. lokakuu 2021

Ilmastonmuutos otettava tosissaan

Viime viikot on keskusteltu suorastaan kiivaasti Elokapinan mielenilmausten laittomuudesta tai laillisuudesta suhteessa oikeuteen osoittaa mieltä. Tai onko ilmaston puolesta toimiminen turvallista. Turpiin voi tulla muuallakin kuin somessa.

Keskustelu vaatimusten muodosta peittää varsinaisen asian. Voidaankin kysyä, tekeekö Elokapina toiminnallaan ilmastoasialle karhunpalveluksen?

Nähdäänkö ilmastomuutoksen torjunta vain ääriryhmän harrasteluna tai yhden puolueen kannatuksen tavoitteluna, kun sen pitäisi olla kaikkien puolueiden ja koko kansan asia?

Keskustelu mielenilmaisun laillisuudesta voi tuntua jopa itse asian väistämiseltä. He, jotka eivät pidä ilmaston muutoksen vastaisia toimia kovin tärkeinä, mielellään puhuvat nyt Elokapinan keinojen laittomuudesta.

Tietysti lakia pitää aina noudattaa ja on väärin esimerkiksi katkaista Mannerheimintien kaltainen liikenneväylä Helsingissä.

Elokapinan kannalta manööveri on sikäli onnistunut, että sen avulla liike on päässyt huomion keskipisteeseen, mutta pääosin puhutaan vain muodoista, kun pitäisi käsitellä varsinaista asiaa.

****

Ilmastonmuutoksen torjunta on otettava tosissaan. On vastuutonta pistää pää pensaaseen ja kuvitella olevansa turvassa.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia taidetaan yhä vähätellä. Toimenpiteitä sitä vastaan pidetään kyllä tarpeellisina, mutta ”ne eivät saisi vaikuttaa arkeemme tai elintasoomme”, kuulee poliitikkojen sanovan. Tai ajatellaan, että meillä on aikaa palata siihen joskus myöhemmin.

Jos ilmaston muutosta halutaan oikeasti torjua, se varmasti vaikuttaa arkeemme. Ja ellei torjuta, vaikutukset arkeemme ovat pienellä viiveellä vielä suuremmat.

Mitä vähemmällä nyt yritämme päästä, sitä kovemmin muutokset vaikuttavat aikanaan lastemme ja heidän lastensa elämään.

Huono perustelu on sekin, että ”kun Kiina ei tee mitään, ei meidänkään tarvitse”. On tyhmää olla tekemättä mitään, ellei voi ratkaista koko ongelmaa. Ja kyllähän Kiinakin tekee.

On selvää, että torjuntatoimet tulee toteuttaa siten, että rasitus koskee tasapuolisesti kaikkia niin maantieteen kuin elinkeinojenkin suhteen.

****
 

Tampereella syntyi samantapainen välikohtaus, tai oikeastaan varsinainen välikohtaus vältettiin, kun järjestäjät osin perääntyivät.

Tampereen seurakuntien piti järjestää yhdessä sikäläisen Kristittyjen elokapinan kanssa ”surumarssi”, mielenilmaus kadonneiden ja katoamassa olevien lajien puolesta. Taustalla on tässäkin ilmastomuutoksen vaikutukset.

Ytimessä oli symbolinen arkku, jolla kuvattiin jo menetettyä luontoa.

Tapahtuma herätti niin paljon aggressiivista palautetta, että järjestäjät katsoivat, että varsinaista kulkuetta ei ollut turvallista järjestää. Kulkue peruttiin, mutta ilmastomessu sen päätteeksi toteutettiin.

****

Miksi ilmastomuutoksen torjunta herättää aggressiivisia tunteita? Onko kyse ilmastoahdistuksesta vai pistoksesta omassatunnossa? Maailmanlopun tunnelmia ei kannata viritellä, vaan tehdä se mitä voidaan. 

keskiviikko, 29. syyskuu 2021

Tyrmistyttävä muutto

Tyrmistyttävä muutto on ex-lahtelaisen, eläkkeellä olevan papin Tapani Tukiaisen kymmenes kirja.

Muutto alkaa niistä muuttajalle – varsinkin myöhemmällä iällä muuttavalle, usein isommasta pienempään menevälle – tuttuihin haasteisiin: mitä teen kirjoille, entä astioille ja huonekaluille jne. Haluaako lapset niitä vai onko mahdollista kierrättää? Huutokauppa, kirpputori… Miten käsittelen muistojani?

Tukiainen yhdistää yksityiskohdat ja ulkoiset arjen tapahtumat hänen sisäisiin tuntemuksiinsa ja toisaalta laajempiin yhteyksiin. Kirja on todellisuuspohjainen. Muuttoon voi lukija helposti samaistua, tuollaistahan se on. Muuton kautta tulee käsitellyksi koko elämänkaari, oma sekä lasten ja lastenlasten.

Tukiaisen teksti soljuu tajunnan ja elämän virtana päivästä toiseen. Lukija lähtee siihen melkein huomaamattaan mukaan.

Yksi juonen säie liittyy vuoden 2020 poikkeukselliseen kevääseen ja toinen kirjoittajan kotiutumiseen vaimonsa kanssa kokonaan uudelle paikkakunnalle.

Kaikki ei kuitenkaan mene kuten oli odotettu, toivottu ja suunniteltu. Kirjan nimi on Tyrmistyttävä muutto, ja sille tyrmistyttävällekin tuli yllättäen ja pyytämättä katetta.

Lopulta voi kysyä, mitä oikeastaan oli tapahtunut? Oliko tämä vain unta? Alkaako kaikki alusta? Kiehtova tarina ja lukukokemus! Tapahtumien kulkua lukija kuitenkaan tuskin kadehtii.

Tapani Tukiainen jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle Lahden seurakuntayhtymän johtavan sairaalapapin virasta. Jo töissä ollessaan hän aloitti pitkien jalan tehtyjen vaellusten tekemisen Nepalissa ja Euroopassa. Myös Santiago de Compostelan tie on hänelle tuttu. Tyrmistyttävä muutto on kertomus korona-aikaan sopivasti lähimatkasta.

Näistä vaelluksista Tapani T alkoi kirjoittamaan matkakertomuksia, joissa yhdistyvät matkan tapahtumat ja tuntemukset tarkkoihin havaintoihin. Yhtenä lankana kirjoissa ovat unet tai jokin kirjallisuudesta mukaan otettu henkilö. Mieli ja jalat saattavat kulkea eri teitä, ja kohtaavat jälleen.

Omakustannetta tuskin löytyy kirjakaupan hyllystä, mutta kirjaa voi kysyä osoitteesta www.valmiixi.fi

Juonipaljastus: tyrmäävä yllätys johtui vanhan talon kuntokartoituksesta...

sunnuntai, 12. syyskuu 2021

Afganistan ja Alfa

Afganistan on ollut viime viikkojen ykkösuutinen. Kansainvälinen yhteisö poistui pikapikaa maasta. Kävi ilmi, että eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla oli hieman erilainen agenda olla siellä, vaikka aikaisemmin luultiin, että oltiin samalla asialla. Presidentti Biden sanoi heidän olleen siellä vastustamassa terrorismia (ja ehkä myös kostamassa 11/9 2001 tapahtumia), eikä luomassa uutta valtiota.

Eurooppalaiset sen sijaan ajattelivat rakentavansa hyvinvointiyhteiskuntaa ja ajavansa afganistanilaisten parasta. Toki varmaan myös ehkäisemässä terrorismia.

Afganistan ei ole ensimmäistä kertaa maailman tapahtumien polttopisteessä. Kun Neuvostoliitto miehitti Afganistanin vuonna 1979, päätti Yhdysvallat ja joukko sen liittolaisia boikotoida Moskovan olympialaisia vuonna 1980.

Vastaavasti NL liittolaisineen päätti boikotoida seuraavia, Los Angelesin kisoja, ikään kuin vastavuoroisesti. USA tuki silloista Talebania, joka taisteli venäläismiehitystä vastaan.

Al Qaida hyökkäsi New Yorkiin 11.9.2001 tuhoten järkyttävällä tavalla kaksi WTC:n tornitaloa. Sen seurauksena USA hyökkäsi Afganistaniin, jossa arveli Al-Qaidan tukialueen olevan. Näin haluttiin torjua terrorismia ja siinä onnistuttiinkin.

Nyt 20 vuotta myöhemmin Länsi poistuu Afganistanista. Venäjä puolestaan ellei liittoudu niin ainakin hieroo suhteita Talebaniin, joka ajoi USA:n pois A:sta.

Kyse on 40–20 vuoden tapahtumien ketjusta Afganistaniin liittyen.

****

Hesari julkaisi tänään laajan jutun Alfa Tv:stä. Olen vierastanut Alfaa sen alkuaikojen konservatiivis-kristillisten sisältöjen vuoksi. Nyt kanava etsii uutta avarampaa ilmettä. Sen uudet yhteiskunnalliset keskusteluohjelmat vetäjinä Sanna Ukkola, Tommi Parkkonen ja Hjallis Harkimo ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Niissä on etsitty näkökulmia valtaväylien katveista. Vielä sen tuotantoa leimaa tietty harrastajamaisuus, mutta eteenpäin on menty. Hjalliskin on kehittynyt juontajana ja malttaa kuunnella myös vieraitaan.

Ylehän keskittyy ensisijaisesti ministerien, kansanedustajien ja hierarkian huippujen kuuntelemiseen. Ylen A-studiossa harvoin kuulee mitään uutta ajatusta, vaan kaiken voi aavistaa etukäteen. Kaikki toistavat viitekehyksensä mukaista liturgiaa.

Viime viikolla Alfalla oli Hjalliksen vieraana valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkö Mikko Spolander. Oli virkistävää kuulla ASIANTUNTIJAA. Siinä oppi uutta ja oppi ymmärtämään edes vähän taloutemme tilannetta ja sen näkymiä.

Ministerin ja kansanedustajien puheissa harvoin tulee esiin mitään uutta tai analyyttistä. Hallitus puolustaa tekojaan ilman sen kummempia perusteluja päivästä toiseen ja oppositio toistaa hallitusta vastustavia kantojaan. Välillä nostetaan profiilia kinastelemalla ja sitten sovitaan, kuten odottaa saattoi.

Yle toistaa näitä ”olemme tehneet – ette ole tehneet” väitteitä kritiikittömästi ilmeisesti tehtävänsä mukaisesti. Siinä mielessä toivoisi Alfalle menestystä sen etsiessä ”aukkoja muurista”.

****

Aina oppii uusia sanoja. Äskettäin kuulin ensimmäisen kerran sanan typo = kirjoitus- tai lyöntivirhe. Se tulee sanasta typografia, joka tarkoittaa myös tekstin asettelua ymmärrettävään muotoon.

Yllättävää, etten ollut kuullut sitä ennen käytettävän, vaikka toimittajana olen pitkään toiminut. Tästä lähtien voin minäkin sitä käyttää, jos sattuu ’typoja’ tulemaan – ja niitähän tulee.

Kieleen tulee koko ajan uusia sanoja, monet uusvanhoja. Ruotsi-ottelussa voiton tavoittelusta oli tullut ”kairaamista”. ”Kairasimme” kaksoisvoiton…

”Ei ole koskaan väärin tehdä oikein.” Tuon luin Facebookista. Ilmeisesti Mark Twainin alkuperäinen ajatus. Sen voi kääntää myös toisinpäin. Ja tarkoitus ei aina pyhitä keinoja.