torstai, 2. tammikuu 2020

20-luku, sovinnon vuosikymmen?

Presidentti Sauli Niinistö piti jälleen hyvän uudenvuoden puheen. Arvio hyvä johtuu ainakin osaksi siitä, että olin samaa mieltä hänen kanssaan lähes koko puheesta. Ja ovathan sitä muutkin kehuneet.

Hän piti puheen ulkoisesti rennommissa merkeissä: presidentti istui vinosti työpöytään nähden, vähän takakenossa, puvuntakki auki… Vaikutti hyvältä. Lopuksi tuli Jumalan siunauksen toivotus.

Muutama ajatus presidentiltä:

”Olemme oppineet vihaamaan toisiamme” (sitaatti Brexit-Lontoosta, mutta sopinee meillekin).

”Vihakulttuuri ei kauas kanna”, totesi presidentti.

”Jakolinjat syventyneet eri mieltä olevien välillä. Se oli huono merkki. Vihapuheesta olisi päästävä pois. Eri mieltä voidaan olla, mutta se on eri asia kuin toista mieltä olevan vihaaminen. Kysymys on yhteiskuntarauhasta ja turvallisuudestamme.”

”Vihapuheessa ei ole kyse sananvapaudesta.” ”Kyse on myös yhteiskuntarauhasta ja yksilöiden turvallisuudesta.”

”Eu-jäsenyytemme täyttää 25 vuotta. Se on ollut etujemme mukaista.”

Ja ilmastomuutosta on vastustettava tosissaan. Presidentti muistutti, että hyvää on puolustettava. Sillä hän perusteli mm. terrorismin torjuntaa.

On lohdullista, että yhteiskunnan huipulla ajatellaan näin tolkullisesti. Julkista keskustelua seuratessa painottuvat toisenlaiset äänenpainot.

****

Sillanrakentajia tarvitaan. ”Vuosikymmenen vaihtuminen on symbolinen merkkipaalu, jonka toivoisi konkretisoituvan myös uuden sopuisamman ajan aluksi. Sillanräjäyttäjien sijasta nyt on huutava tarve sillanrakentajille.”

  • Ilta-Sanomien päätoimittaja Johanna Lahti lehden uudenvuoden numeron pääkirjoituksessa.

****

Sivistys on syvää ymmärrystä. ”Sivistys ei ole nippelitietoa tai koneoppimista, vaan syvää ymmärrystä ihmisen arvosta ja siitä, että meidän tulee huolehtia toisistamme.”

”Yhä selkeämmin näyttäisi olevan niin, että arvot ratkaisevat. Kun yhteiskunta moniarvoistuu ja erilaiset näkemykset taistelevat huomiosta, sitä tärkeämpää on, että ne arvot joihin uskomme, tulevat myös näkyviin.”
"On huolehdittava, että ”opetuksen ja sivistyksen arvo säilyy”.

  • Viestintäjohtaja Hanna Ottman Opettaja-lehden pääkirjoituksessa 20.12.2019.

****

Suomen kieli. ”Ensimmäinen opetussuunnitelma, joka sisälsi suomen kielen oppitunteja, ilmestyi 1843.  Aluksi suomea opetettiin pojille yläalkeiskoulussa ja lukiossa kaksi tuntia viikossa. Tytöille suomi tuli valinnaiseksi aineeksi 1850-luvulla.” Professori Katri Karasma artikkelissa, jonka taustalla olivat Pisa-tutkimuksen lukutaidon osalta laskeneet luvut.

Armo ja lohtu. Micaela Morero Opettaja-lehden kolumnissa: ”Meille lausui lohdun sanoja jo vuosituhannen alussa piispa Eero Huovinen: ’Joulupukkia pitää mielistellä, mutta Jumalan kanssa selviää tällaisenaan’.”

torstai, 26. joulukuu 2019

Haudankaivajasta päätoimittajaksi

Hyvää tapania!

Kolmosetunimipäiväni ratoksi ajattelin virolaisministerin ”kaupankassalta pääministeriksi” -tokaisun innoittamana pohtia omaa työuraani, jonka voi tiivistää otsikoksi ”Haudankaivajasta tai traktorikuskista päätoimittajaksi”. Ja vähän laajemminkin, ”miten minusta tuli minä”.

Työurani tosin alkoi jo ennen ruohonleikkaajan ja haudankaivajan tehtäviä kotitilalla: ensin nappulapoikana heinäpellolla, ja kun jalat ylettyivät polkimille, sain ajaa ensin hevos-, myöhemmin traktorivetoista haravakonetta. Vähän toisella kymmenellä aloitin traktorimiehen urani, joka jatkui vuosikymmeniä kotitilalla ja vähän muuallakin. Traktoriajokortin tosin sai vasta 15-vuotiaana.

Nyt on pellot vuokrattu naapurille, mutta saan yhä nauttia mullan tuoksusta keväisin ja viljan tuleentumisesta kesällä.

Kotitilan ulkopuolinen työni alkoi seurakunnassa n. 14-vuotiaana ruohonleikkaajana sekä iän kartuttua lukioaikana haudankaivajana ja kesäsuntiona. ”Siviiliura” kotitilan ulkopuolella jatkui historian opettajana, toimittajana ja lopulta siis päätoimittajana.

Kirjoittajan urani alkoi tarinoinnilla sinikantiseen vihkoon, kun olin oppinut kirjoittamaan. Historia ja lukeminen tulivat elämääni, kuin sain joululahjaksi kirjat Poika etsii kotia (kirj. Astrid Ott, kirja hävisi sittemmin, mutta hankin sen pari vuotta sitten antikvariaatista uudelleen) ja Ståhlhandsken kasvukumppani (kirj. Jussi Lappi-Seppälä, kertoo 30-vuotisen sodan hakkapeliitoista).

Oppikoulu- ja lukioaikana tulikin sitten luettua paljon ”oikeaa” historiaa. Yksi iso tapaus oli, kun äiti oli tilannut Carl Grimbergin Kansojen historian, jota alkoi tulla kaksi nidettä kerrallaan kotiin! Sarja on edelleen kirjahyllyssäni, tietysti. Historiaharrastus ja -innostus johti yliopistoon asti ja jatkuu yhä.

****

Monenlaista ihminen eläissään. Monia tehtäviä ja paljon ihmisten kohtaamisia vuosikymmenten aikana. Kaikki on rakennukseksi ja kaikella on tarkoituksensa. Turha on väheksyä kesätöitä ja muita kasvuvuosien tehtäviä. Ne ovat kaikki yhä mukana: työt ja työkaverit, kirjat ja elokuvat, paikat ja maisemat…

Toimittajana tulee usein mieleen vuosien aikana tehtyjä haastatteluja ja kohdattuja ihmisiä. Viljelijä muistaa satovuosien vaihtelut, hyvät tai huonot keväät ja syksyt. Penkkiurheilija muistelee isoja voittoja ja katkeria tappioita.

Oma lukunsa ja suuremman työn takana olisi käsitellä oman ajattelun ja maailmankuvan kehittymistä. Se on ollut nyt jälkeenpäin katsoen poukkoileva tie nuoren ehdottomuudesta aikuisen lisääntyvään erilaisuuden ymmärtämiseen. Pääjuonteet ovat kuitenkin säilyneet: kirkosta en ole eronnut enkä poliittista puoluetta vaihtanut, vaikka ymmärrys niistä on paljon kehittynyt, kriittinenkin.

Luonteen pääpiirteetkin säilyvät läpi elämän. Vanhemmiten itse kukin kyllä alkaa muistuttaa yhä enemmän vanhempiaan puheääntä ja ulkonäköä myöten.

Ihminen oppii ja viisastuu iän myötä, vaikka samat virheet tahtovat toistua, ja omat heikkoudet harmittavat. Tosin professori Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Ujoista lohdutti: introverttikin voi olla hyvä ja hyödyllinen ihminen – vastoin rekrytoijien yleistä näkemystä.

****

Suomen Kuvalehdessä muutamat henkilöt kertoivat käsityksiään tärkeimmästä kouluaineesta. Kirjailija Tommi Kinnunen sanoi tärkeimmän aineen olevan sen, josta nuori itse pitää. Se herättää tiedonjanon sekä innostaa ja sitouttaa oppimiseen.

Tosin hän toivoi enemmän luku- ja kirjoitustaidon harjoittamista, sillä niitä nyky-yhteiskunnassa tarvitaan entistä enemmän. Asioita ei enää hoideta ”tiskillä”, vaan netistä lukemalla ja eri tavoin kirjoittamalla. Myös kansalaisilta odotetaan vaikuttamista yhteisten asioiden hoitoon, mikä edellyttää tietoa yhteiskunnasta.

Mielilauseitani on, että on hyvä tietää, mistä on tultu, mutta tietä on kuljettava eteenpäin.

 

torstai, 12. joulukuu 2019

Kunta pitää huolta hyvinvoinnistamme

Kuntalaisille saattaa olla yllättävä tieto, miten paljon kunta kantaa huolta hyvinvoinnistamme. Toki tiedetään kunnan olevan koulun, terveydenhuollon, liikuntapaikkojen ja turvallisuuden takana, mutta ei ehkä sitä, että kunnassa suunnitellaan jatkuvasti hyvinvointimme parantamista ja seurataan säännöllisesti sen toteutumista. Ja onhan meillä oikea hyvinvointilautakuntakin.

Hyvinvointimme voi siis parantua tietämättämme?

Nurmijärven kunnanvaltuusto kokoontui keskiviikkona vuoden viimeiseen istuntoon, jossa hyväksyttiin hyvinvointisuunnitelmien toteutumisen arviointi kolmen vuoden ajalta. Arvioinnin pohjalta uudessa suunnitelmassa pyritään heikkojen kohtien parantamiseen.

Arviointikertomus osoitti nurmijärveläisten voivan myös naapurikuntalaisiin verrattuna varsin hyvin, mutta parannettavaakin riittää. Muun muassa olemme ylipainoisia, tunnemme yksinäisyyttä ja liikumme liian vähän. Elämänlaadun koemme itse kuitenkin varsin hyväksi. Töitä meillä riittää, emmekä pelkää ruuan loppuvan.

Hyvinvointisuunnitelmat tehdään erikseen aikuisille ja nuorille. Nuorten hyvinvoinnin kehittlämiskohteina ensi vuonna ovat erityisesti lasten ja nuorten ruokailu, tunnetaidot ja yhteisöllisyys.

Suurta keskustelua hyvinvointi ei valtuustossa kirvoittanut. Riikka Raekannas korosti liikunnan merkitystä, liikunta kun vaikuttaa moneen hyvinvoinnin mittariin. Sirkka Rousu toi vanhusneuvoston terveiset, joita oli unohdettu kysyä arviointikertomusta laadittaessa.

Muutoin asialista oli lyhyt. Ensi vuoden kokousaikataulu vahvistettiin ja vastaus työllisyyskummitoiminnan käynnistämisen selvittämistä ehdottaneeseen aloitteeseen palautettiin uudelleen valmisteltavaksi. Syynä oli vastauksen puutteellisuus.

Vuosi 2019. Kokous päättyy perinteisesti kunnanjohtajan tilannekatsaukseen. Tällä kertaa Outi Mäkelällä oli kerrottavana vuodesta 2019 plussia ja miinuksia.

Pluspuolella oli paljon asioita, kuten kunnan viestinnän tehostaminen ja lisääntyminen monella tavalla, kuntabrändiä vahvistavat kampanjat, monet täällä esiintyneet valtakunnan viihdetähdet, Ryyppi-museo, kuntoportaat ja johtajien rekrytoinnit. Plussaksi voi sanoa myös kahden kunnan lukion hallinnollisen yhdistämisen. Toimipaikkoja lukiolla on kaksi.

Nuukaohjelman aikaansaaminen on sekin plussaa, varsinkin jos sitä kyetään lähivuosina noudattamaan.

Miinuspuolelle kunnanjohtaja mainitsi koulujen tulipalot ja sisäilmaongelmat sekä talouden ennätysalijäämän. Tilinpäätös uhkaa jäädä peräti 20 Me miinukselle. Siihen on useita syitä, suurimpana se tuttu erikoissairaanhoito.

Vuoden 2020 juhlanaihe tulee olemaan Seitsemän veljestä -kirja. Tuon Aleksis Kiven pääteoksen julkaisemisesta (1870) tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sitä juhlitaan monin tavoin, ehkä kohokohtana on uusi Samuli Reunasen ohjaus 7 veljestä -näytelmästä Taaborin Kivi-juhlille. Kunnan brändiin 7 veljestä tullaan liittämään ehkä aikaisempaakin kiinteämmin.

Vajaan tunnin kokouksen jälkeen valtuutetut ja muut läsnä olleet saivat syödäkseen todella maukasta joulupuuroa tykötarpeineen.

 

tiistai, 10. joulukuu 2019

Hallituskriisin draaman kaari

Tiistaina saa ainakin välipäätöksen poliittisen draaman kaari, kun Tasavallan Presidentti myöntää eron vajaa puoli vuotta istuneelle Antti Rinteen hallitukselle ja nimittää uuden Sanna Marinin hallituksen.

Kyse on jännitysnäytelmästä, joka kesti vain runsaan viikon, mutta sisälsi monta näytöstä, useita kulminaatiokohtia. Tuntui, että tehtiin historiaa.

Ensimmäinen näytös oli, kun eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Rinne ja omistusohjausministeri Sirpa Paatero vastasivat Postin sotkuja koskeviin kysymyksiin. Kun Postin johto puolestaan vastasi siinä esitettyihin väitteisiin, syntyi käsitys, että Rinne tai Paatero oli kertonut muunnettua totuutta.

Toinen näytös oli Sirpa Paateron ero – tai erottaminen. Se taitaa olla yksi draaman käännekohtia.  Epäiltiin, että Paatero naisena ”työnnettiin bussin alle”, jotta miespääministeri pelastuisi.

Oliko tässä yksi vanhan (keski-ikäiset miehet) ja uuden (nuoret naiset) ajan rajapyykki? Siitä joka tapauksessa alkoi naisten vastarintaliike. ”Meitä ei kohdella näin!”

Keskusta pyysi Rinteeltä ja demareilta selvitystä, mikä on totuus Postin ja ministerien kanssakäymisestä. Pääministeri antoi selvityksen hallituspuolueiden johdolle. Selvitys tyydytti ruotsalaisia ja vihreitä, mutta keskusta kertoi ”ilmassa olevan epäluottamusta” ja odotti demareilta johtopäätöksiä.

Pääministeri esiintyi poikkeuksellisen ärtyneenä ja vaati keskustalta kirjallisena kantaa perusteluineen luottamukseensa. Keskusta antoi kirjallisen vastauksen, jossa sanottiin nyt selkokielellä, että pääministeri ei nauti heidän luottamustaan.

Rinne lähtikin sitten viemään erokirjettä Mäntyniemeen. Kekkosen aikana sellainen matka tehtiin Tamminiemeen. Sipiläkin uhkasi pääministerinä kerran kävellä Niinistön luokse presidentin linnaan samassa tarkoituksessa.

Antti Rinne piti Mäntyniemessä käynnin jälkeen tiedotustilaisuuden, jossa kertoi hallituksen pyytäneen eroa ja saaneen sen. Lisäksi hän kertoi jatkavansa puoluejohtajana ensi kesään, ehkä sen jälkeenkin.

Demarit esittivät Rinnettä uuden hallituksen tunnustelijaksi. Ilmassa oli myös mahdollisuus, että Rinteestä tulisi riviministeri uuteen hallitukseen. Keskustalle sekin tuntui ensin käyvän.

Tähän päättyi näytelmän ensimmäinen puoliaika.

****

Toinen puolisko alkoi siitä, kun Antti Lindman ja Sanna Marin ilmoittivat olevansa halukkaita uudeksi pääministeriksi. Pääjuonne seurasi heidän kilpailuaan paikasta.

Sivujuonteena demarit ryhtyivät nyt puolestaan vaatimaan selvitystä keskustalta. Demarit saivat jostain vihiä, että keskustassa oli Rinteen erottamista suunniteltu jo pidempään ja vaativat siitä selvitystä. Tämän nokittelun tarkoitus lienee ollut osoittaa, ketkä bussia ohjaavat.

Keskustan ryhmäjohtaja Antti Kurvinen tekikin Canossan matkan demarien ryhmähuoneeseen. (Ranskan kuningas Henrik IV matkasi v. 1077 Canossaan pyytämään paavilta anteeksiantoa niskuroinnistaan. Kerrotaan, että Henrik sai odottaa ulkona kolme päivää, ennen kuin paavi otti hänet vastaan.)

Keskustakin sai anteeksi ja hallitusyhteistyötä päätettiin jatkaa, vanhalla pohjalla ja vanhalla hallitusohjelmalla, josta ”ei pilkkuakaan tarvinnut muuttaa”.  Keskusta vakuutti, että he eivät puutu demarien henkilövalintoihin.

****

Median jatkuva seuranta ja päivystys eduskunnan kokoustiloissa suljettujen ovien ulkopuolella ja nopeasti edenneet näytökset tekivät draamasta jännittävän. Koko ajan näytti siltä, että näyttämön verhon takana kuitenkin tapahtui jotain, mikä ei näkynyt julkisuuteen.

Itsenäisyyspäivän vastaanotolla tapahtumille jo melkein naureskeltiin. ”Tapahtuuhan sitä … on tällaista ennenkin ollut, ei tämä niin vakavaa ole….”

Eduskunnan puhemies Matti Vanhanenkin kertoi rauhalliseen (tai rauhoittavaan) tapaansa, että tästä on hyvä jatkaa. Hänellä on omakohtaistakin kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta.

Lopputulos kuitenkin näytti isolta, ehkä jopa historialliselta käännökseltä: saatiin nuori naispääministeri, kuusi ministeriä vaihtoi salkkua ja tuli yksi uusi ministeri sekä uusi varapuhemies eduskuntaan. Hallituksen viisikko eli hallituspuolueiden johtavat ministerit ovat kaikki nuoria naisia.

Vielä on mainittava hallituksesta eronneen Paateron pikainen come back takaisin hallitukseen.

Epäluottamus Antti Rinnettäkin kohtaan hälveni nopeasti ja hän siirtyy koko eduskunnan puheenjohtajistoon. Hän myös ilmoitti, ettei pyri ensi kesänä puolueen johtajaksi. Olisiko ratkaisu ollut toinen, jos Antti Lindman olisi voittanut pääministeriäänestyksen?

Kaikki tämä, kun hallitus oli istunut vajaan puoli vuotta. Tuotantokautta (=vaalikausi) on vielä jäljellä, joten saa nähdä, saadaanko uusia näytöksiä?

****

Mistä selkkaus loppujen lopuksi johtui? Katri Kulmuni selvitti kirjeessään kohun taustoja. Sen mukaan kengässä hiersi muutakin kuin posti-gate.

Ehkä epäluottamus oli syntynyt vähitellen tai oli ilmennyt ideologisiakin eroja puolueiden välillä ja postin sotkut olivat vain ”heinänkorsi, joka katkaisi kamelin selän”.  

Jossain kaukana katsomossa ovat äänestäjät, joiden kanta näkyy gallupeissa. Nekin vaikuttavat, vaikka ovat vain galluppeja, jotka ”tulevat ja menevät”, kuten poliitikoilla on tapana sanoa. Mielenkiintoista sekin, että oppositiokin oli tässä näytelmässä/hallituskriisissä katsojan paikalla.

tiistai, 26. marraskuu 2019

Kuntalaisten ääni kuulumaan!

Kun kuntalaisille esiteltiin äskettäin Nurmijärven kunnan teettämän palveluverkkoselvityksen tuloksia, vaadittiin sen johdosta kysymään kuntalaisilta, mitä mieltä ovat ja mitä johtopäätöksiä selvityksen johdosta pitäisi tehdä.

Kuntalaisilta kysymistä pidettiin jopa tärkeämpänä kuin luottamushenkilöiden mielipidettä, jota jotkut pitivät jopa epäluotettavana.

Usein kuulee luottamushenkilöiden itsensäkin vaativan, että on kuultava myös kuntalaisten mielipidettä.

Keitä siis vaaleilla valitut luottamushenkilöt edustavat? Tai kunnan virkamiehet ja -naiset? Toivottavasti eivät vain itseään. Oletus on, että hekin edustavat kuntalaisia ja ajavat kuntalaisten etua.

****

Kunnallisalan kehittämissäätiö kysyi noin yleisesti kuntalaisten mielipidettä tilanteeseen, jossa kunnan taloustilanne on vaikea. Siis tilanteessa, jossa on joko supistettava palveluja tai muutoin säästettävä tai lisättävä tuloja veroja korottamalla tai lainaa ottamalla.

Selvityksen mukaan kuntalaiset vastustavat sekä säästämistä että verojen korottamista tai velan ottamista.

Olettamukseni on oman kuntani palveluverkkoselvityksenkin suhteen, että kuntalaiset puolustavat lähipalvelujaan ja vastustavat palveluverkon harventamista ainakin oman kylänsä osalta. Se on melko luontainen suhtautumistapa.

Kuka ajattelee kokonaisuutta ja koko kunnan ja kaikkien kuntalaisten yhteistä parasta? Kunnan talouden rapautumisesta kärsivät lopulta kaikki. On yritettävä saada menot ja tulot tasapainoon.

Käytännössä kokonaisvastuu on luottamushenkilöillä, siis valtuustolla, kunnanhallituksella ja osin myös lautakunnilla. Toki niissäkin joku voi kokea edustavansa ensisijaisesti omaa kylää, ammattikuntaa tai muuta intressiä, mutta sen ei pitäisi antaa liikaa vaikuttaa. On aina nähtävä myös metsä puilta. Päätösten pitäisi, tai siis pitää olla tasapuolisia ja oikeudenmukaisia.

Kokonaisuuden ajatteleminen ei tosin ole kovin palkitsevaa. Enemmän kannatusta esim. vaaleissa saa suppeamman edun ajamisella.

Käytännössä suora demokratia ei toimi tai se ei ota huomioon kaikkien etua. Huutoäänestys taisi olla Antiikin Kreikassa demokratian ensimmäinen muoto, kun ”vapaa miehet” päättivät torilla huutamalla asioista.

Meidän demokratia on välillistä. Luottamushenkilöt valitaan vaaleilla ja heihin pitäisi luottaa, että he huolehtivat kaikkien parhaasta. Uskon myös, että kunnan viranhaltijat ajavat kuntalaisten parasta, mutta päätöksiä tekevät lopulta luottamushenkilöt.

Pitäisi siis luottaa, puolin ja toisin.

****

Vaikka meillä on edustuksellinen demokratia, pitää silti kuunnella kuntalaisten mielipiteitä. Siihen on nykyään monia kanavia: sosiaalinen media, digikyselyt, kyläkokoukset ja muut tilaisuudet, ”karvalakkilähetystöt”, lehtikirjoitukset ym.
Luottamushenkilöidenkin pitää olla yhteydessä äänestäjiin ja pitää eri tavoin antennit ulkona, eikä pohtia asioita vain itsekseen. Pitää kuulla myös heitä, joiden ääni ei tahdo kuulua.

Puolueiden toiminta on jonkun verran hiipunut. Siis kosketuspinta kuntalaisiin nähden on supiistunut, politiikka tuntuu olevan out, vaikka juuri se on keino ja tie vaikuttaa. Mutta juuri puolueiden paikallisjärjestööjen tulisi edustaa laajasti kuntalaisia ja vaikuttaa valittujen kannanottoihin.

Muistetaan, että "demokratia toimii, vaikka oma kanta ei tulisikaan päätökseksi".