maanantai, 25. toukokuu 2020

Nurmijärven valtuusto (2016): Palveluverkon suhteen ei pidetä kiirettä

Otteita pitämästäni kokoomuksen ryhmäpuheenvuorosta Nurmijärven kunnanvaltuustossa 25.5.2016.

Palveluverkkotyöryhmä on Tampereella pidetyn valtuustoseminaarin peruja. Tampereella sovittiin, että talouden saamiseksi vähän pidemmällä tähtäimellä kestävälle pohjalle, meidän on tarkasteltava kriittisesti kunnan toimintatapoja ja myös palveluverkkoa.

Kun varsinainen päätöksenteko vaikeissa asioissa tulee ajankohtaiseksi, kynnys tehdä päätöksiä nousee. Kysytään, voisiko odottaa vielä ja asian siirtää? Olisiko parempi seurata, mihin maailma menee? Tulee tarve hankkia lisäselvityksiä. Odotetaan, että aika ratkaisee asian meidän puolestamme. Silloin voimme vain todeta tapahtuneen. Ennakoitaessa on yleensä kuitenkin enemmän vaihtoehtoja.

Kuntalaiset ovat valtuuttaneet meidät hoitamaan asioitaan parhain päin. Usein se edellyttää vaikeita päätöksiä, sellaisiakin, joita vastustetaan. Luottamushenkilöillä on enemmän tietoa ja kykyä katsoa pidemmälle ja laajemmin. Meidän pitää kyetä tekemän päätöksiä, jotka kauemmas katsoen ovat kuntalaisten edun mukaisia.

Suurin vaikeus on hyväksyä se todennäköinen tilanne, joka muutaman vuoden päästä vallitsee. Päätöksiä tehdään mieluummin nykytilan perusteella.

Palveluverkkotyöryhmä on tehnyt hyvää työtä toimeksiannon täyttämiseksi. Pohjatiedot on hankittu, on valmisteltu erilaisia vaihtoehtoja ja tehty rohkeita esityksiä. Raportissa katsotaan pidemmälle, jopa kymmenien vuosien päähän. Raportti on yksi parhaista Nurmijärven kunnassa pitkään aikaan tehdyistä.

Raportin ehdotusten tavoitteena on kustannusten säästäminen pitkällä tähtäimellä, mutta kuitenkin niin, että laatu ei ainakaan heikkene. Näen esimerkiksi koulua koskevat ehdotukset niin, että laatu paranee. Kyetään paremmin vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin ja kehittämään opetusta.

Nyt olisi tärkeätä sopia sen tien suunnasta, jonka mukaan etenemme. Näin voimme sovittaa tulevat päätökset tuon mukaisiksi. Silloin tulisi vähemmän hukkainvestointeja tai muita hutilyöntejä resurssien käytössä.

Kunnanhallituksen esityksessä edetään palveluverkkotyöryhmän esitysten suuntaan, vaikka monien mielestä esitys voisi olla rohkeampi ja sitouttavampi.

Vähän historiaa: Kun yksityishenkilöt tai yhteisöt perustivat 1920-luvulla Nurmijärven yhteiskoulun tai 1950-luvulla Rajamäen yhteiskoulun, he ajattelivat lastensa parasta ja heidän tulevaisuuttaan. Ymmärrettiin, että parempi koulutus on tie eteenpäin. He katsoivat kauemmaksi. Vastustajia ja epäuskoisia oli. ”Eihän sellaista ole tähänkään asti tarvittu”, kerrotaan vaarini sanoneen, mutta mummini oli perustamassa Nurmijärven yhteiskoulua. 1970-luvulla taisteltiin yksityisen korvaavan koulun puolesta.

Kun Nurmijärven yhteiskoulu siirtyi kunnan omistukseen vuosituhannen vaihteen tienoilla, olin kouluyhtiön hallituksen jäsen. Saimme moitteita, että ”annamme” esi-isien perustaman koulun kunnalle. Ajattelimme kuitenkin lasten parasta, ajattelimme samoin kuin koulun perustajat aikoinaan.

Sama tavoite edellyttää eri aikoina erilaisia keinoja.

Näin meidänkin tulee ajatella, lastemme parasta ja heidän tulevaisuuttaan. Kyse ei ensisijaisesti ole meidän koulut jo käyneiden edusta ja mukavuudesta, ei edes kylän asemasta tai imagosta, vaan lasten ja nuorten tulevaisuudesta. Silloin on usein otettava konkariaskel eteenpäin. Nykytilan säilyttäminen ei riitä tai ei ole edes mahdollista.

-----

Kiommentteja valtuuston päätöksen jälkeen

Valtuusto hyväksyi äänin 29-20 kunnanhallituksen esityksen, jonka mukaan lukioita ei yhdistetä ja kaksi pienintä kyläkoulua lopetetaan, mutta seuraavan kokoluokan kyläkoulujen suhteen harkitaan enemmän kuin työryhmä oli esittänyt. Eräänlainen linjapäätös, jonka mukaan pitäisi tämän jälkeen toimia.
Hävinneen esityksen tekivät vihreät. Sen mukaan olisi oltu tiukempia kyläkoulujen suhteen ja tehty yksi kunnallinen lukio. Äänestyksessä keskusta oli pääosin voittaneen, vihreät hävinneen esityksen takana, muissa ryhmissä oli hajontaa (sikäli kuin ehdin näyttötaululta todeta).

Kh:n voittanutta esitystä puolustettiin - eri kuulijoille heidän oletetun asenteensa mukaan -  toisaalta sillä, että siinä ei vielä päätetä mitään, toisaalta sillä, että siinä hyväksytään pääosin työryhmän esitykset (=edetään oikeaan suuntaan).

Jotain tarttis kuitenkin tehdä.

 

maanantai, 11. toukokuu 2020

Asiantuntija erimielisiä, miten koronasta pois

Korona etenee ja tilanne muuttuu joka päivä. Poikkeustilaa ja eristyksiä ollaan purkamassa, mistä käy vilkas keskustelu. Purkua kannatetaan ja vastustetaan.

Valta on asiantuntijoilla, eli tässä tapauksessa lääkäreillä ja tutkijoilla. Mutta, onko heillä selkeä kanta siihen, miten toimia? Ei ole.

Tuntuu, että ei ole asiantuntija eikä mikään, ellei ole omaa näkemystä koronaan, sen syihin ja siitä selviämiseen. Aina tulee vastanäkemys, joita media mielellään viljelee. Siinä kansalainen on sitten ymmällään.

Se on vähän kuin teologien keskustelua. Lääketieteessä luulisi olevan eksakteja vastauksia toisin kuin teologiassa, jossa uskolla keskeinen osa. Nyt tuntuu, että lääketieteessäkin on paljon uskon varassa.

On kuitenkin syytä luottaa, että rokote saadaan. Rokotteilla on selvitty aikaisemminkin uhanneista kulkutaudeista, kuten rokoista, kurkkumädästä ja tubista.

Minusta on selvää, että rajoituksia on purettava. Niiden jatkaminen ei nopeasti poista pandemiaa, mutta aiheuttaa suurempia ongelmia (terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia), kuin mitä koronasta seuraa.

Talous on oma lukunsa. Muistan vanhan vitsin, jossa ehdotettiin veroja valtion maksettavaksi. Jossain sadussa mies yritti nostaa omista hiuksistaan itsensä ilmaan.

Nyt ollaan vähän samanlaisessa tilanteessa. Valtion pitäisi maksaa suuri osa palkoista sekä yritysten ja yhteisöjen muista menoista. Piikin auki pitämisestä vallitsee suuri yksimielisyys. Mieluummin vaaditaan lisää, kuin rajoittamista.

Tietysti valtion tulee tukea ja ottaa sitä varten velkaa, mutta eiköhän sillä jokin raja ole? Alhainen korko vähentää itsehillintää. Kansantaloustieteilijät eivät pidä velkaa ongelmana, mutta kyllähän valtion ja kuntienkin velat pidä joskus maksaa takaisin?

Ilmastomuutos on koronaakin suurempi totaalinen uhka, mutta siihen vastaamiseen ei synny samanlaista tahtoa ja yksimielisyyttä. Siitä kinastellaan vielä vuosia, kunnes siinäkin ollaan pakon edessä.

lauantai, 25. huhtikuu 2020

Mitä historia opettaa, vai opettaako se mitään?

Historian opettajani Vantaan yhteiskoulusta, Timo Larjontie sanoi usein, että ”historiasta opimme sen, että emme opi siitä mitään”. Se oli kai lainaus joltain toiselta.

Häntä saan kiittää siitä, että innostuin historiasta. Hänen historiansa ei koostunut pelkistä tapahtumista, vuosiluvuista ja hallitsijoista, vaan syy- ja seuraussuhteista, kokonaisuuksista ja kehityslinjoista.

Emme voi kuitenkaan palata menneeseen, vaikka sitä usein ehdotetaan: ”Miksei tehdä kuten aikaisemminkin?”

Viisas Herakleitos antiikin Kreikasta sanoi, että ”emme voi kylpeä kahta kertaa samassa virrassa”, ja oli oikeassa, sillä ”kaikki virtaa.”

Menneisyydellä ja historian tuntemisella on kyllä suuri merkitys. Uusi rakennetaan vanhan päälle, kokemuksella ja jatkuvuudella on oma arvonsa.

Virheistä on opittava. Auschwitzin keskitysleirin museon ovella olevassa tekstissä lukee suurin piirtein, että ”jos unohdamme menneisyyden, joudumme kokemaan jälleen sen kauheudet”.

Ranskalainen filosofi Bernard-Henri Lévy toteaa tänään Hesarin (HS.fi) haastattelussa, että ”olemme yllättyneitä koronaviruksesta, vaikka ei pitäisi”. Lévy viittaa historian pandemioihin kuten hongkongilaiseen ja espanjantautiin. Ne ovat unohtuneet. Olemme luulleet toiveikkaasti, että ne eivät enää voi toistua.

Kukin aika kirjoittaa oman historiansa. Se voi tarkoittaa, että eri aikoina eri asiat ovat tärkeitä. Myös tutkimus tuo uutta tietoa menneistä ajoista.

Historiaa voidaan myös käyttää hyväksi ja sitä jopa vääristellään, jotta voidaan perustella tämän ajan tekoja. Jossain on historian tapahtumista lukittu lailla tietty tulkinta, josta ei saa poiketa. Putinin Venäjällä on aloitettu historiaprojekti, jolla muokataan historiaa tukemaan nykyistä valtaa.

Kun haetaan historian oikeutusta vaikka rajakiistoihin, mennään takaperin itselle sopivaan ajankohtaan. Jos mentäisiin vielä kauemmas, raja voisikin olla eri paikassa. Näin on esimerkiksi Krimin omistuksessa.

Joskus vedotaan tulevaan historiaan: ”Historia tulee antamaan teollemme oikeutuksen.”

Kaikki ei muutu. Ihmisluonteessa on paljon pysyvää. Antiikin viisaat olivat ennen ajanlaskun alkua usein oikeassa muun muassa luonteita kuvatessaan, samoin Aleksis Kivi 1800-luvulla.

Valtaa on aina tavoiteltu ja vain jonkinlainen kontrolli luo tasapainon. Kehitys on usein pienestä kiinni.

Nuori ajattelija Perttu Pölönen on kirjoittanut (One 2/20), että ”Maailman muuttamiseen ei tarvita valtaa, rahaa tai auktoriteettia vaan rohkeutta. Kuka vaan meistä voi pienellä teolla, perhosensiiven räpäyksellä aloittaa jotain suurta”.

 

keskiviikko, 15. huhtikuu 2020

Tiedosta on tullut arvotavaraa

Tiedosta on tullut arvotavaraa koronaviruksen kanssa kamppailevassa maailmassa. Tiedolla kumotaan huhuja ja huuhaata, jopa ennen epidemiaa nousussa ollutta populismia.

”Perustamme päätökset asiantuntijoiden arvioihin ja suosituksiin”, ovat maamme hallituksen ministeritkin sanoneet moneen kertaan. Media on täynnä asiantuntijoiden kommentteja ja suosituksia. Joskus väheksytyt ”päivystävät dosentit” ovat jälleen kysyttyjä.

Asiantuntijoiden arvioiden käyttöä hankaloittaa, että hekin voivat olla erimielisiä. Päivittäin ovat julkisuudessa ministeriöiden, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä sairaaloiden vastuuhenkilöiden tai yliopiston tutkijoiden mielipiteet olleet – ainakin joiltakin osin – toisistaan poikkeavia tai jopa vastakkaisia.

Asiantuntijaksi nimetty henkilö voi kyllä tunnustaa, että ”emme tiedä”, mutta virkamiehelle se on vaikeampaa. Tutkija lisää, että "emme tiedä vielä'". Epätietoisuus pelottaa itse kutakin meistä, varman tiedon kanssa pärjäämme paremmin.

Asiantuntijoidemme ristiriitaiset kommentit johtuvat uskoakseni todella siitä, ettei ole varmaa tietoa. Joskus voi olla kyse myös kansalaisten rauhoittamisesta. Panikointi ja katastrofiteoriat eivät auta ketään, mutta emme haluaisi meille valehdeltavan.

Tiedon merkityksen nousu ei ole hävittänyt vääriä tietoja. Suurvaltojen johtajienkaan kannanottoja tiedon puute ei haittaa. Suurten maiden kansalaisia saatetaan pitää pimennossa.

Kriisitilanteet saavat myös tahalliset väärän tiedon levittäjät ja huijarit liikkeelle. Suoranaista trollaustakin tapahtuu. Ihmisen itsekkäämpää puolta edustavat suojavälineistä kilpailevat ja jopa huijauksia yrittävät toimijat.

Toisaalta on nähty, miten kriisi nostaa esiin epäitsekästä lähimmäisistä huolehtimista. Kriisi tekee tilaa hyvälle ja pahalle.

****

Pandemia on maailmanlaajuinen. Kansainvälisesti sen ratkaisua yritetään kahdella tavalla.

1) Rajat kiinni -politiikalla tavoitellaan kansallisia ratkaisuja. Selviämme omin voimin ja kun saamme taudin kuriin omassa maassamme. Tähän politiikkaan kuuluu lääkkeiden ja välineiden hankkiminen maailmalta omaan käyttöön keinolla millä tahansa. Muut hoitakoon omat asiansa.

2) Virus ylittää helposti rajat, ovat ne kiinni tai auki. Oman maan tai edes oman maanosan ”puhtaus” ei estä viruksen uutta tulemista maapalloa kiertäen takaisin meille. Pysyvä ratkaisu on mahdollinen vain kansainvälisellä yhteistyöllä. Tätä edellyttää myös talouden saaminen kuntoon kriisin jälkeen. Emme voi – varsinkaan Suomessa – kovin paljon peruuttaa kansainvälisestä työnjaosta.

Kansainvälisen yhteistyön välttämättömyydestä luin pääsiäisenä useamman tiedolla vaikuttavan henkillön haastatteluissa (Hesari). Israelilainen, suosittu historioitsija Yuval Noah Harari näki epidemian nostavan tiedon ja tieteen arvostusta.

 Hän sanoi kansallisen edun olevan, että epidemia pysäytetään kaikkialla. Hän myös peräänkuulutti globaalia taloussuunnitelmaa. Ilman sitä köyhät maat romahtavat, mikä koskettaisi kaikkia muitakin. ”Asutamme maapalloa, joka on yhtä suurta verkostoa”, sanoi Harari.

Toinen vaikuttaja oli 96-vuotias Henry Kissinger, joka aikoinaan pyöritti rauhanpalkinnon arvoisesti maailmanpolitiikkaa. Nyt hän korostaa jälleen kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä. Hän ei taida olla maansa (USA) nykyisen presidentin Donald Trumpin neuvonantaja. Trump kun yrittää sabotoida kaiken kansainvälisen yhteistyön, mutta muurikaan ei torju virusta.

****

Emme tiedä, miten pandemia muuttaa maailmaa, mutta tulevaa pitää silti suunnitella ja siihen luottaa.

tiistai, 7. huhtikuu 2020

Rajoitukset ovat tehneet maailmasta rajattoman

 

Korona on mullistanut maailman. Se aiheuttaa pelkoa ja tragedioita sekä taloudellisia ongelmia. Se ei kuitenkaan ole sellainen tuntematon uhka kuin vaikkapa musta surma keskiajalla. Korona tunnetaan, mutta sitä ei vielä ole kyetty voittamaan.

Se on synnyttänyt rajojen paradoksin eli näennäisen ristiriitaisuuden. Samalla kun rajoja on pystytetty ja asetettu, ihmisten kanssakäyminen on muuttunut rajoista riippumattomaksi.

****

Nurmijärven kunta on yli 2000 työntekijän organisaatio. Minusta se on hämmästyttävän nopeasti sopeutettu koronapandemian vaatimiin uusiin tehtäviin. Ehkä etukäteen muutoksia olisi pidetty mahdottomina? Edessä on vielä vaikeita taloudellisia ratkaisuja, mutta luotamme, että niistäkin selvitään.

Monien yritysten tilanne on taloudellisesti vaikea, lähes mahdoton ilman valtion tukea. Mutta varsinkin palveluyritykset ovat nekin nopeasti luoneet uusia palvelukonsepteja. Ihmisiä palvellaan etänä.

Jopa lääkärin vastaanottoja yritetään hoitaa etänä, mikä on meidän Keusotemme uusi strateginen oivallus.

Myös seurakunta teki pikaisen digiloikan ja ryhtyi pitämään yhteyttä seurakuntalaisiin tietoverkon välityksellä. Työntekijät ovat sielläkin omaksuneet pikaisesti uusia rooleja. Uskontoakin voidaan harjoittaa etänä.

Kirkon yhteiskunnallinen ja inhimillinen tehtävä on tässä tilanteessa korostunut. Kyse on ihmisten palvelemisesta.

****

Siirtyminen digitaalisen viestintään ja etätyöhön on vähentänyt maantieteen merkitystä.  On paradoksi, että rajoitukset ovat tehneet kanssakäymisestämme rajattoman. Näin on käynyt, vaikka poliisi ja armeija vartioivat Suomen ulkorajoja ja Uudenmaan osalta myös sisärajaa tiukemmin kuin koskaan.

Netin (maailmanlaajuinen verkko = www) kautta rajat voi helposti ja nopeasti ylittää.

Kuntien ja seurakuntien monia verkkopalveluja voi käyttää hyväkseen asuinpaikasta riippumatta. Hyvänä puolena on, että ihmiset voivat valita haluamansa palvelun suuresta valikoimasta maun ja tarpeen mukaan. Enää ei välttämättä ryhmäydytä asuinpaikan vaan kiinnostuksen mukaan.

Seurakunnat käyvät hyvästä esimerkistä. Jumalanpalveluksia, hartauksia, konsertteja ja nuorten toimintaa on tarjolla eri puolilta maata satoina versioina, eikä niihin pääsemiseksi kysytä jäsenyyttä. Ennen sellaista tarjontaa oli vähän, nyt sitä on ylen määrin.

Miinuksena on, että se ei tue paikallisen yhteisön muodostumista ja yhteisöllisyyden kokemusta ainakaan perinteisessä mielessä.  Vaikuttaako se jotenkin tilanteeseen, kun fyysisen kanssakäymisen rajoitukset poistuvat? Heikentyykö  tunne kunnan tai seurakunnan jäsenyydestä tai paikallisidentiteetti?

Korona on toisaalta edistänyt lähimmistä lähimmäisistä huolen pitämistä, mutta myös paljastanut ihmisen itsekkään puolen. Uutiset kertovat, miten valtiot ryöstävät toisiltaan suojavälineitä. Siitä on yhteisvastuu ja lähimmäisyys kaukana. Siinä mielessä rajojen merkitys on korostunut.

Pandemian koskee koko maailmaa, mutta se on saanut monet huolehtimaan ensisijaisesti omasta edustaan.

****

Kolme koronan herättämää kysymystä tulevaisuudelle:

  1. Miten selviämme pandemiasta? Se on nyt ykköstehtävä.
  1. Miten saamme talouden nousuun ja elämän normaalitilaan pandemian helpotettua? Aika näyttää, palaako maailma ennalleen, vai muuttuuko jotain. Joka tapauksessa nyt syntyvän velkataakan keventäminen pandemiaa edeltävälle tasolle vie noin kymmenen vuotta, minkä kertoo kokemus 1990-luvun ja vuoden 2008 talouskriiseistä.
  1. Miten voisimme välttää tällaiset pandemiat tulevaisuudessa? Virus on paljastanut koko ihmisyhteisön heikon kohdan. Uhka on samaa luokkaa ilmastomuutoksen kanssa, mutta se toteutuu nopeammin. Emme ainakaan taloudellisesti kestä tällaisia kriisejä kovin usein.