perjantai, 31. elokuu 2018

Miten päästään kunnan hallittuun kasvuun

Kunnanvaltuusto talousseminaarissa käsiteltiin keskiviikkona ”isoa kuvaa”: valtionosuuksien määräytymistä ja talouden tasapainoa.

Sanna Lehtonen Kuntaliitosta selvitti, miksi Kuntaliiton ja Verohallituksen verotulojen ennakoinnit vaihtelevat. Tiedot verotulojen kertymisestä vahvistuvat pitkällä viiveellä. Esimerkiksi nyt laaditaan vuoden 2019 budjettia, jonka tulopuolen yhtenä lähtökohtana ovat vuoden 2017 verotulot ja kuluvan vuoden kehitys. Se on vähän samaa, kuin yrittää osua liikkuvaan maaliin.

Hän kertoi myös valtionosuusjärjestelmästä, joka ei ole vain valtion ”apua” kunnille, vaan valtion osuus kansalaisille tarjotuista palveluista, joita kunnat käytännössä tuottavat.

”Valtionosuusjärjestelmä tasaa hyvinvointia”, painotti Lehtonen. Se tarkoittaa, että muutoinkin pärjäävät varakkaat kunnat (paljon kunnallisvero- ja muita tuloja) saavat vähän ja köyhemmät kunnat enemmän. Näin kansalaisille voidaan taata suurin piirtein samat palvelut.

Nurmijärvi kuuluu suhteessa kymmenen vähiten valtionosuuksia saavan kunnan joukkoon. Meillä kunnallisverolla katetaan 66 % kunnan menoista (koko maa keskimäärin 52), valtionosuuksilla 11 % (21), toimintatuotoilla 14 % (18) ja velalla 9 % (10).

****

Nurmijärven kunnan uusi talousjohtaja Ville Rajahalme vastasi kysymykseen, onko kunnan talous tasapainossa. Vastaus: on ja ei ole.

Kirjanpidollisesti talous on tasapainossa. Tilinpäätökset ovat keskimäärin ylijäämäisiä.

Rahoituslaskelma ei ole tasapainossa. Tuloksella ei makseta nettoinvestointeja, joihin otetaan velkaa. Poistot laahaavat perässä, mikä vääristää tulosta.

Jotta meidän investointitaso kyettäisiin rahoittamaan, pitäisi tuloslaskelman ylijäämien olla paljon suurempia.

Rajahalmeella oli kaksi keinoa tasapainottamiseen: vahvempi vuosikate ja maltillinen investointitaso. Eli on koko ajan tarkasteltava käyttömenojen kehitystä, siis tehostettava ja pidettävä investointitaso maltillisena vaikkapa asettamalla investointikatto, jota ei ylitetä.

Talousjohtaja ei puhunut kasvua ja investointeja vastaan, päinvastoin, mutta kasvu on pidettävä hallinnassa. Parhaita investointeja ovat ne, joiden voi odottaa palvelevan kasvua ja tulokehitystä tulevaisuudessa. Siinä eväät kestävään kasvuun!

Aivan uutta tietoa tämä ei ollut, vaan valtuusto on tainnut kirjata samat periaatteet strategioihin jo moneen kertaan. Niistä on vain pidettävä kiinni.

Tuntui hyvältä kuunnella uutta talousjohtajaa, joka ei jäänyt kiinni yksittäisiin lukuihin tai maalannut vain synkkiä pilviä eteemme, vaan hän katsoi kokonaisuutta ja talouslukujen vaikutusta siihen. Hänellä tuntui myös olevan selkeä näkemys niistä.

maanantai, 27. elokuu 2018

Yksi uusi lukio Nurmijärvelle vai ei?

Tuntuu, että lukio hallitsee nyt kaikkea keskustelua Nurmijärvellä. Jotain kiehtovaa merkitystä sillä siis on.

Lukioasiaan on näennäisesti helppoa ottaa kantaa. Jos kysytään vaikkapa rajamäkeläisiltä, pitäisikö kylän oma lukio säilyttää, useimmat vastaavat, että kyllä tietysti.

Kysymys kaksi vai yksi kunnan lukiota saa ehkä muuallakin Nurmijärvellä vastauksen kaksi yksityisen Arkadian lisäksi. Epävarmojen mielestä päätökset kannattaa siirtää tulevaisuuteen. Jospa aika toisi vastauksen.

Pelkän lukumääräkysymyksen taakse kätkeytyy kuitenkin huoli siitä, mikä olisi kahden pienen lukion tulevaisuus?

****

Paikallispoliitikot ovat usean vuoden ajan pähkäilleet tuota kysymystä. Heilläkin on siihen nuo samat vastaukset: osa vastaa kaksi, toiset yksi uusi ja kolmannet ehkä yksi, mutta selvitellään vielä.

Kyse on siis siitä, että yhdistetäänkö Nurmijärven yhteiskoulun ja Rajamäen lukiot yhdeksi lukioksi, jolle rakennetaan uudet tilat Kirkonkylään ja jonka oppimisympäristö ja toimintatavat uudistetaan tulevaisuuden vaatimusten mukaisiksi.

Hankkeen kannattajat – kuten minäkin – uskomme, että uusi lukio tarjoaisi nykyaikaiset oppimismahdollisuudet innostavissa tiloissa ja aikaisempaa suurempana lukiona se kykenisi tarjoamaan opiskelijoille enemmän resursseja ja valinnan mahdollisuuksia. Se olisi päätös nuorten hyväksi.

Yleislukiossa voisi olla houkuttelevia painotuksia. Modernin lukion toivottaisiin olevan Nurmijärvelle vetovoimatekijä, joka toisi uusia asukkaita ja vähentäisi oppilaiden hakeutumista naapurikuntien lukioihin. Joka tapauksessa se antaisi opiskelijoille parhaat eväät jatko-opintoihin.

Tätä puolta on jo selvitetty pedagogisessa suunnitelmassa.

Lukioiden yhdistämistä puoltavat myös väestötilastot ja oppilasennusteet. Lukumäärät eivät juuri näytä kasvavan. Lukioille lisää oppilaita voisi tulla lähinnä sitä kautta, että vuoto ulkopuolelle vähenisi.

Miniuudistus olisi kahden lukion hallinnollinen yhdistäminen ja hyödyn saaminen siitä. Siitä olisi helpompi päättää.

Lukiot ja ylipäätään koulu ovat suurten muutosten edessä. Vaatimukset kasvavat ja kehitys kehittyy nopeaan tahtiin.

****

Miksi siis vielä epäröidään? Yksi syy on tietysti hinta. Uudet tilat eivät synny halvalla, viimeisin arvio taitaa olla 18 milj. euroa. Toisaalta nettokustannus ei olisi noin suuri, sillä nykyisiltä lukioilta vapautuvat tilat voitaisiin remontoida peruskoulun ja varhaiskasvatuksen käyttöön, ne kun tarvitsisivat joka tapauksessa lisää tai korjattua tilaa.

Hankaluutena on laskelmien vaikeus: missä ajassa remontit, kustannukset ja säästöt realisoituisivat? Tätä on yritetty kulunut vuosi selvittää, mutta laskelmiin ei täysin luoteta.

Ilmassa on epäluottamusta. Epäillään, että toiset yrittävät ajaa vain yhtä lukiota ja toiset vain kahden säilyttämistä. Tai ei luoteta laskelmiin ja epäillään viranhaltijoita.

Varsinkin Rajamäellä pelätään kylän imagon ja vetovoiman kärsivän, jos lukiota ei olisi. Luotetaan siihen, että oma lukio säilyisi houkuttelevana kaikesta huolimatta.

Ja Kirkonkylässä ehkä joku vielä haikailee NYK:n lukion kohta satavuotisia perinteitä, kouluhan syntyi vuonna 1929 kuntalaisten sivistystahdon tuloksena. Molemmat lukiot on perustettu yksityisten kyläläisten toimesta, mutta ovat nyt kunnan omistuksessa.

Tiedossa on myös kunnan velkamäärän uhkaava kasvu ilman lukiotakin. Soten pähkäily lisää epävarmuutta. Olisiko nyt parempi pitää vain jalka jarrulla?

****

Paljon on ilmassa oletuksia, joita kukaan ei kykene varmasti todeksi osoittamaan, etukäteen. Keskustelussa on sanottu, että uuden lukion myötä oppilaat kaikkoavat Rajamäeltä Hyvinkäälle, tai että sinne meneminen tyrehtyisi.

Varmuudella ei voida etukäteen myöskään osoittaa, että uusi lukio lisäisi Nurmijärven vetovoimaa. Toiset sanovat, ettei lukio vaikuta, ja toiset, että se ratkaisisi muuttopäätöksen. Valistuneita oletuksia voi tehdä, mutta varmasti ei voi tietää.

Uusi lukio on suunniteltu remontin tarpeessa olevan pääkirjaston yhteyteen. Tästä toivotaan syntyvän toiminnallista hyötyä.

Kirjaston peruskorjaukselle liittäminen lukiohankkeeseen on myönteinen asia, sillä sekä lukion rakentaminen että sen siirtäminen tulevaisuuteen vahvistaisi kirjaston remontin toteutumista. Jos päätetään siirtää lukiohanke, kirjasto olisi halpa kompromissi. Kirjastohankettahan on jo vuosia siirretty eteenpäin, mutta nyt se näyttäisi toteutuvan.

Vaikka lukio päätettäisiin rakentaa, siitä seuraisi vielä lukuisia alakysymyksiä, joista kaikista olisi omat vääntönsä.

****

Kannatan rohkean myönteisen päätöksen tekemistä, sillä meidän on katsottava eteenpäin. Sama sivistystahto, joka aikoinaan johti näiden koulujen perustamiseen, siivittäköön meitäkin eteenpäin.

torstai, 23. elokuu 2018

Päivi Nerg perusteli soten välttämättömyyttä Klaukkalassa

Soten tarkoitus: Yhdenvertaiset palvelut kaikille verovaroin

Alivaltiosihteeri Päivi Nerg puhui keskiviikkona Hiidenkiviseuroissa Klaukkalan kirkolla aiheesta Hyvinvointi ja osallisuus. Vähän teoreettiselta kuulostava aihe avautui hänen esitelmänsä aikana selkeäksi tavoitteeksi: Yhdenvertaiset palvelut kaikille verovaroin.

Nerg aloitti uudistuksen perustelemisen syrjäytymisestä, joka on suomalaisen yhteiskunnan pahin turvallisuusuhka tällä hetkellä.

Syrjäytymisen takana on monia tekijöitä, kuten työttömyys, masentuneisuus, yksinäisyys, taloudellinen eriarvoisuus…

Suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet ovat perinteisesti olleet luottamus ja palvelujen yhdenvertainen saatavuus, mutta nyt ne ovat horjumassa.

Kyetäänkö nuo vahvuudet säilyttämään tulevaisuudessa, kun rahat vähenevät, yhteinen arvopohja rapautuu, huoltosuhde (työssä käyvien määrä suhteessa lapsiin ja eläkeläisiin) heikkenee?

Heikkoutena on palvelujen tuottaminen pienissä yksiköissä. Yhteiskunta on siiloutunut, jolloin yhteistyön järjestäminen on vaikeata ellei mahdotonta.

****

Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen eli soten tavoitteena on, että nuo palvelut kyettäisiin myös tulevaisuudessa takamaan yhdenvertaisesti kaikille käytettävissä olevilla resursseilla.

Palvelut on järjestettävä yhdessä. Tämän vuoksi tarvitaan suuremmat yksiköt, siis maakunnat, painotti Päivi Nerg.

Nerg korosti, että palvelut on järjestettävä ihminen keskiössä, ei viranomainen. Kyse ei ole vain organisaatiosta vaan toimintatapoja on uudistettava. Esimerkiksi digitalisaatio ja tekoälyn käyttö ovat tulossa, mutta uusia toimintoja on vaikea ottaa käyttöön kuntiin hajautuneessa järjestelmässä.

Kyse on todella isosta muutoksesta, myös rahassa mitaten eli 17.5 miljardista. Tavoitteesta ja tarpeesta vallitsee laaja yksimielisyys. Kritiikki on kohdistunut yksityiskohtiin.

Nerg piti tärkeänä, että nyt uskalletaan tehdä päätös asiassa.

”Näin päästään liikkeelle. Uudistus ei ole heti valmis, vaan sitä kehitetään matkan varrella.”

Nerg myös perusteli soteen liittyvää valinnanvapautta, joka täydentää peruspalveluja ja niiden saatavuutta. Keskustelussa käsiteltiin sitäkin, miten maaseutukylien yhteisöllisyys, toinen toisistamme huolehtiminen, saataisiin myös kaupunkikulttuuriin.

Alhainen syntyvyys huolestutti. ”Lapsen pitäisi olla ykkösasia.”

****

Hiidenkiviseurat on Herättäjäyhdistyksen paikallisosaston yhdessä seurakunnan kanssa jo useana vuonna elokuussa järjestämä tapahtuma, jossa aiheena on kulloinkin jokin ajankohtainen aihe. Tilaisuuden avannut Ilkka Mattila totesi, että herännäisyydessä eli körttiläisyydessä on aina oltu kiinnostuneita yhteiskunnallisiin asioihin. Hiidenkiviseuroihin on kutsuttu ihmisiä myös naapurikunnista.

maanantai, 20. elokuu 2018

Koulut alkoivat – kuljetuksissa ongelmia

Koulukuljetusten sujumattomuus tai koetut vääryydet ovat vuotuinen puheen ja kritiikin aihe. Se on ollut sitä ainakin 1980-luvulta lähtien. Vuosien mittaan tosin kuljetusten määrä ja ongelmat ovat kasvaneet yhä isompiin sfääreihin.

Aluksi kritiikki kohdistui siihen, ketä kuljetetaan, ketä ei. Kun kuljetusten määrä on moninkertaistunut, haasteeksi on muodostunut niiden oikea toteutuminen, siis aikataulujen pitävyys ja reittien toteutuminen. Myös kuljettajilta odotetaan entistä enemmän.

Jälleen alkaneen lukuvuoden alkaessa tuntuvat kuljetukset epäonnistuneen totaalisesti. Ilmeisesti osa oppilaista on kuitenkin saatu vietyä ajoissa kouluun ja jälleen kotiin iltapäivällä, mutta ei kaikkia. Niinpä Nurmijärvi on päässyt valtakunnan median otsikoihin, vaikka emmehän me tällaista ilmiötä toivoneet.

Tässäkin keskustelussa tulevat esiin ääripäät: Lasten vanhemmat vaativat lapsilleen turvallista koulutietä tai koulukuljetusta mahdollisimman läheltä kotia. Isovanhemmat puolestaan muistelevat omaa koulutietään, joka kuljettiin kävellen, pyörällä tai suksilla, eikä silloin purnattu.

Kuljetuksia kunnassa järjestelevien ja kritiikkiä vastaan ottavien tehtävä ei ole kadehdittava. Kiitoksia ei juuri tule.

Kuljetukset ovat melkoinen palapeli, jossa palikoiden saaminen oikeille paikoilleen on kohtuullista vaikeampi tehtävä.

Takavuosina päättäjät pitivät koulukuljetuksia kalliina ja ne olivat sen vuoksi puheiden aiheina. Tänä syksynä en ole huomannut enää puhuttavan kustannuksista. Nyt on kyse kuljetusten sujumisesta ylipäätään. Seuraavan vaiheen muodostanee tänä lukuvuonnakin kiistely rajatapauksista eli ketä kuljetetaan, ketä ei.

Kunta on kertonut syynä tämän syksyn ongelmiin olevan ”monta muuttujaa”, kun reitit ja reitittäjät sekä kuljettajat ovat vaihtuneet.

Mieleen tulee kaksi tai kolme taustasyytä: 1) kilpailuttaminen hinta edellä ei tuota aina parasta tulosta, kun halvimman tarjouksen hyväksyminen ei takaa riittävää laatua, siis miten ottaa toteutuva laatu huomioon kilpailutuksessa 2) olisiko ollut mahdollista etukäteen testata järjestelmää ja opetella reittejä? 3) tiedonkulku, joka aina tökkii joka vaiheessa.

Monesti on todettu, että lähes kaikki ihmisten ongelmat johtuvat tiedonkulun puutteista.

torstai, 9. elokuu 2018

Paloon nallikat ovat luontevia ja persoonallisia

  • Paloon nallikat on Aleksis Kiven elämään ja lapsuuteen perustuvan näytelmä, jota esitetään kesällä 2018 Palojoen Taaborilla vielä la 18. ja su 19. elokuuta klo 14 ja ma 20. elokuuta klo 13.

Paloon nallikat on koko perheen näytelmä, jossa on katsottavaa kaiken ikäisille. Pienempi väki näkee toimintaa ja voi samaistua ikäisiinsä, aikuiset hahmottavat kertomuksen osana kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven elämää ja teoksia.

Nallikoiden nuoret näyttelijät ovat persoonallisella tavalla todella luontevia rooleissaan. Takana on varmaan lahjakkuuden ohella hyvä ohjaus. Lea Hirvasniemi-Haverinen saa lapsista ja nuorista heidän parhaansa esiin.

Ja Irja Rätön käsikirjoitus on suorastaan nerokas kudelma siitä, mitä Aleksis Kiven lapsuudesta ja hänen aikansa kyläläisten elämästä tiedetään. Toisaalta se on yleisemmin hauska lapsuuden kavalkadi.

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1846, jolloin Aleksis (1834 – 1872) johdatteli vielä kylän lasten leikkejä, mutta oli jo lähdössä kouluun Helsinkiin.

Nallikoita ovat Aleksis Stenvall (Kivi) ja joukko hänen lapsuuden kavereitaan. Esittäjinä on Teatteri Pikku Kiven nuoria ja muutama aikuinen. Kivi-juhlien tulevaisuuden näyttelijäresurssit ovat kunnossa.

Aleksia esittää Pauli Hyyrynen, hänen kavereitaan Noora Helsto, Jasmin Anttila, Pinja Kylmänen, Peter Hyyrynen ja Joose Mäenpää, joka on kuin 7 veljeksen pikku Eero, ”liukas luikku”. Aikuisten rooleissa ovat Irja Rättö, Juha Aro ja Stella Wnuk. Musiikin on säveltänyt ja sovittanut Jarmo Roppanen.

Aleksis kuunteli ja matki

”Minua alkoi kiinnostaa, oliko Aleksin ja hänen kavereidensa leikeissä jo idullaan myöhemmin Kiven teoksiin päätyneitä kertomuksia”, valaisee Irja Rättö käsikirjoituksen alkuvaihetta.

Oliko, sen voitte tulla itse toteamaan, mutta voin jo paljastaa, että oli. Kivi ammensi teoksiinsa tapahtumia ja tarinoita kotiseudultaan sekä kansanperinteestä.

Nuori Aleksis oli hyvä kuuntelemaan aikuisten juttuja ja ilmeisen hyvä myös matkimaan. Lapset ottivat leikkeihin kuulemaansa, ehkä vähän jatkoivatkin niitä. Myöhemmin Aleksis käytti niitä kirjoissaan.

Nallikoiden esitys toimii, vaikka ei Kiven tuotantoa niin hyvin tuntisikaan, mutta jos tuntee, kokee lisää ahaa-elämyksiä.

Härät, kirkonmenot, riisinpoiminta, humalat ja monta muuta Kiven tutuista kohtauksista ovat mukana. Sattuva on Kiven kuvaus virrestä, että ”se on pitkä kuin navetan seinähirsi”.

”Pojalla on älliä päässään”

Irja Rättö on hienosti kutonut käsikirjoituksen kokoon faktoista, jotka Kiven lapsuudesta tiedetään.

Tietoa on saatu eri lähteistä. 1900-luvun alkupuolella kirjallisuuden tutkijat kiinnostuivat Kiven elämästä ja silloin saattoi vielä haastatella Kiven aikalaisia tai heidän läheisiään.

Omia muistelmia Kivi ei tehnyt, mutta kirjeitä ystävilleen hän sen sijaan kirjoitti ja niistä on saatu tietoa.

Aleksi oppi varhain lukemaan ja sai käsiinsä jo nuorena jonkun verran kirjallisuutta, josta ammensi aiheita leikkeihin ja edelleen kirjoihinsa.

Nallikoiden tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1846, jolloin Aleksis oli jo käynyt Malakias Costianderin kiertokoulua ja Nurmijärvellä äskettäin aloitettua pyhäkoulua. Häntä pidettiin terävänä poikana, jonka tuli päästä opin tielle.

”Pojalla oli älliä päässä, mutta miten sitä räätälin poika voisi kouluihin lähteä?”

”Tulkoon sinusta pappi”, toivoi äiti Annastiina. Niin ei käynyt, mutta sanan mies kuitenkin. Näytelmä päättyy siihen, kun Aleksis 11-vuotiaana lähtee Helsinkiin Ukko Granbergin hoteisiin ja kouluun. Hänen yhteytensä kotikylään eivät silti katkenneet.

”Makeasti oravainen”

Jarmo Romppasen musiikki vie esitystä mukavasti eteenpäin. Laulu Oravasta nousee kuin itsestään siitä ympäristöstä. Näyttämön männyissä saattaa jopa nähdä oravan katselemassa ”mailman piirii”.

Näytös päättyy esittäjien ja yleisön yhteisiin jameihin.

Kävellessäni heinäkuisen esityksen jälkeen Taaborinvuorelta alas, kuulin katsojien kommentteja. Eräs äiti kysyi pojaltaan, mikä oli parasta esityksessä. ”Että tultiin tänne”, vastasi poika.

Toinen kommentti oli, että ”esitys oli sopivan mittainen” (noin 45 minuuttia).

Taaborinvuori on jo sinänsä elämys. Aleksis Kiven teokset avautuvat paremmin hänen lapsuutensa kotimaisemissa kuin vaikkapa Kansallisteatterin samettituoleilta katsottuna.

Markku Jalava