Turvapaikanhakijoiden kasvava määrä edellyttää nyt suoraa toimintaa. Niinpä maahanmuuttovirasto ei enää kysy sijoituskuntien mielipidettä ellei ole kyse kunnan omistamasta kiinteistöstä.

Nykyvaiheen ensimmäisinä päivinähän lähti käyntiin kuntien kuuleminen. Sillä tiellä ei olisi kuitenkaan päästy perille moneen kuukauteen, ehkei lainkaan, kun kuntien paikallispoliitikot olisivat vääntäneet kättä puolesta ja vastaan ja olisi käyty läpi erilaisia käsittelytasoja.

Kun virasto luopui kuntien kuulemisesta, alkoi tapahtua, ja välttämättömiä sijoituspaikkoja pakolaisille löytyä. Yhteistyökumppaneina ovat vapaaehtoisjärjestöt, lähinnä SPR, joka tekee todella arvokasta työtä. Myös seurakunnat lähtivät nopeasti liikkeelle tarjoten tiloja sekä henkistä ja työapua.

Kunnat ovat liian jäykkiä nopeissa tilanteissa, missä olisi miettimistä normaalitoimintaakin ajatellen, poikkeusoloista puhumattakaan. Jahkaaminen maksaa sekä tekemisenä että tärkeiden päätösten viivästymisenä. Joskus se saattaa olla monille jopa hengenvaarallista.

Nurmijärvelläkin vasta viriteltiin keskustelua Helsingin kaupungin omistaman Röykän sairaalakiinteistön soveltumisesta pakolaisten sijoituspaikaksi, kun maahanmuuttovirasto jo teki sopimuksen Helsingin kanssa. Entinen sairaalarakennus saa uusia asukkaita parin viikon kuluessa.

Hyvä niin. Nyt tarvitaan paikallisten yhteistyöverkostojen rakentumista majoituskeskuksen toiminnan tueksi.

Suomalaisten suuren enemmistön lähteminen mukaan auttamaan pakolaisia on ollut todella merkittävää, voisi sanoa jopa liikuttavaa. Meillä on unelma –mielenilmaus lienee ollut osaltaan herättämässä ihmisten auttamishalua.