Minkälaisen Nurmijärven haluamme? Mitä on nurmijärveläisyys ja mitä se merkitsee itse kullekin meistä? Moni tykkää tästä tällaisena. Olemme osa Nurmijärvi-ilmiötä, josta on yritetty – turhaan - tehdä haukkumasanaakin. Olemme samaan aikaan jo perillä sekä matkalla uuta kohden.

Isoihin kysymyksiin etsimme valtuustoseminaarissa viime viikolla Tampereella vastauksia. Runsaan vuorokauden talous- ja strategiaseminaarissa oli tarkoitus katsoa isoa kuvaa ja valmistella siltä pohjalta lähivuosien taloussuunnitelman perusteita.

Mielestäni onnistuimme varsin hyvin, vaikka tilanne on vaikea: 1) ”tasaisen vauhdin taulukolla” eli jatkamalla nykytavalla tulot eivät riitä menoihin ja velkamäärä uhkaa kasvaa kestämättömäksi, 2)Suomen talouskasvu tulee olemaan parhaimmillaankin pientä, joten se ei pelasta kuntataloutta ja 3) valtiovallan toimien vaikutuksista kuntiin ei vielä ole varmaa tietoa, mutta muutoksia on tulossa.

Valtuustoryhmät tuntuvat olevan melko lailla samoilla linjoilla siitä, miten tästä edetään. Veroja ei nyt haluta korottaa, joten on saatava menot pienemmiksi tai ainakin niiden kasvu kuriin. Tasapainoon on päästävä muutaman vuoden tähtäimellä. Viivettä tasataan ottamalla aluksi lisää velkaa.

Toki on myös ajattelua, että veroprosenttia voi vähän nostaa, kuntapalveluja kuuluu lisätä ja että velka ei ole paha asia.

Menojen kurissa pitäminen edellyttää toimintatapojen uudistamista ja valintojen tekemistä. On tarkasteltava myös kunnan palveluverkkoa. ”Tarvitaan uudistumista ja luovuutta”, kuten valtuuston varapuheenjohtaja Kaisa Suominen seminaarin päätössanoissa totesi.

Isossa kuvassa katsotaan pidemmälle, mutta matkalla on välitavoitteita, jotka vievät haluamaamme suuntaan. Ajankohtaisina kärkihankkeina on mainittu ainakin työllisyyden parantaminen, yhteisöllisyyden ja kumppanuuden vahvistaminen sekä Nurmijärven vetovoimaisuudesta huolehtiminen.

Kaikkia tarpeita kunta ei kykene täyttämään. Kunta ei ole palveluautomaatti. Sen on nyt valtiovaltakin tunnustanut.

Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan lehtori Jenni Airaksinen alusti tulevaisuuden kunnasta. Hän tyypittelyään käyttäen Nurmijärven tavoitteena voisi olla ”juureva kehyskunta”, jossa kuntalaiset nähdään voimavarana.

Juurevuus herätti keskustelua siitä, mitä nurmijärveläisten enemmistölle Nurmijärvi merkitsee. Onko se vain asuinpaikka, joka voisi olla mikä tahansa paikka pääkaupunkiseudulla? Vai tuleeko siitä heille koti, johon he juurtuvat?

Elämme keskellä muuttoliikettä, ihmisiä tulee ja menee, kansainvälistymme ja odotamme pakolaisryhmän tuloa. Meitä on juuri muuttaneita, nuoria ja vanhoja, syntyperäisiä ja moottoritietä tulleita.

Ajattelen, että juurtumista edesauttaa paikkakunnan historian, kulttuurin ja nykyisen menon tunteminen.

Kuulimme Tampereen kaupungin edustajien kertovan kaupunkinsa ajankohtaisia asioita, muiden muassa kuultiin pormestari Anna-Kaisa Ikosta. Vaikka mittakaava on erilainen, monet kokemukset pätevät myös pienemmällä paikkakunnalla. Joskus on hyvä katsoa omia asioita kauempaa, ikään kuin peilistä.

Yhteinen pohdinnan aihe on esimerkiksi työntekijöiden ja luottamushenkilöiden vuorovaikutus päätöksenteossa. Vaikka heidän roolinsa ovat erilaiset, eikä niitä pidä sekoittaa, Tampereen kokemus oli, että poliittisen päätöksenteon on tärkeätä sitoutua jo varhain asioiden valmisteluun. Sitoutuminen ja luottamus ovat avainsanoja. Joskus turhaan epäilemme toistemme motiiveja.

Nurmijärvi on elinvoimainen kunta, jolla on hyvät tulevaisuuden näkymät. Ennestään tiedämme, että sijaintimme on erinomainen, mutta se ei yksin riitä. Todettiin, että elinvoima perustuu ennen muuta ihmisiin. Yksi Tampereen opetuksia oli kunnan, sen asukkaiden ja yhteisöjen kumppanuus.

Kuva kunnasta syntyy ihmisten kohtaamisissa.