Olen patriootti, mutta en halua sulkea rajoja.

Palasin itsenäisyyspäivän edellä Heikki Aittokosken mainioon ja täynnä oivalluksia olevaan kirjaan Kuoleman tanssi; Askeleita nationalismin Euroopassa (HS kirjat 2016).
 
Aittokoski lainaa Kuolemantanssissa ranskalaisen Guy Queguinerin ajatusta isänmaallisuuden ja nationalismin erosta. ”Patriootti on ihminen, joka rakastaa maataan, mutta on avoin muulle. Nationalisti on ihminen, joka rakastaa maataan, mutta haluaa käpertyä rajojen sisään, sulkea rajat muilta.”
 
Tuossa mielessä olen patriootti. Rakastan maatani ja kotiseutuani, mutta en halua käpertyä niiden rajojen sisälle, saati sulkea rajoja, henkisesti tai fyysisesti.
                                   ****
Itsenäisyyspäivä on minulle lapsuudesta asti painottunut – kuten kai useimmille suomalaisille: liehuva siniristilippu, soihdut hämärässä illassa, kaksi kynttilää ikkunalla, sodan muistot veteraanien kertomana, seppeleet haudoille kunnioituksen osoituksena sekä itsenäisyyspäivän vastaanotto ja Tuntematon sotilas -elokuva televisiosta.
Jossain vaiheessa keski-iän kynnyksellä ja Euroopan unionin jäsenyydestä keskusteltaessa tajusin, että itsenäisyys on muutakin kuin rajat ja muodollinen itsenäisyys, vaikka niitäkin.
 
Aito demokratia sekä oman maan asema ja vuorovaikutus kansojen perheessä ovat itsenäisyyden tärkeitä kulmakiviä. Itsenäinen kansakunta ei voi eristäytyä kansainvälisestä yhteistyöstä ja kanssakäymisestä ja olla silti oikeasti vapaa.
Oikeaan itsenäisyyteen kuuluu – varsinkin näin pienen maan – osallistuminen kansojen välisen talouden ja kaupan työnjakoon. Taloudellinen itsenäisyys syntyy maan rajojen sisäpuolella, mutta myös kaupankäynnissä muiden maiden kanssa. Talous ja siitä seuraava hyvinvointi ovat myös itsenäisyyden kulmakiviä.
 
Vapaus syntyy oikeudesta tehdä sopimuksia ja käydä henkistä ja fyysistä vaihtokauppaa muiden kanssa, ei eristäytymisestä.
                                      ****
Luin Suomen kuvalehdestä (SK 48) Lari Kotilaisen kolumnin, jossa hän halusi laajentaa Suomi 100 -keskustelua siitä, mitä mieltä ollaan uusimmasta Tuntematon -elokuvasta, puheeseen maamme kielistä, esimerkiksi suomesta. Kieliämme ovat myös ainakin ruotsi, saame ja viittomakieli.
 
Kieli on ehdottomasti tärkeä osa itsenäisyyttä, kansankunnan ominaisuus, vaikka sen puolustamisesta ei juuri puhuta kuten sotilaallisesta maanpuolustuksesta.
Kansakunnan synnyn kannalta Mikael Agricola ja Aleksis Kivi kielen rakentajina ovat merkittäviä itsenäisyysmiehiä siinä kuin marsalkka Mannerheimkin. Toisaalta on muistettava, että jos rajat eivät pidä, kielikin on vaarassa. Senkin uhan olemme historian kuluessa saaneet kokea. Jos toinen maailmasota olisi osaltamme päättynyt huonommin, suomen kielenkin vaaliminen olisi paljon vaikeampaa.
 
Mainitussa kolumnissa Kotilainen kertoo myös suomalaista lausetta etsineestä kilpailusta, jonka voitti lause ”ei minua varten tarvii keittää”. Siinä on jotain niin suomalaista, olemassaoloakin anteeksi pyytävää.