Itsenäisyyspäivää on totuttu pitämään suuren kansallisen yhtenäisyyden päivänä. Sellaisena myös itse olen sen kokenut, kohokohtana kynttilät ikkunoilla hiljaisena mielenilmaisuna. Päivä on rakentunut kovien yhteisten kokemusten kautta. Kokemusten, jotka monille meistä ovat jo historiaa, mutta joille meidänkin elämämme perustuu.

Suomea on varsinkin toisen maailmansodan jälkeen – kun katsoo suurta kuvaa – rakennettu vahvalla yhteishengellä. ”Talvisodan henki” ei ole ollut pelkkää juhlapuhetta.

Mutta nyt tuntuu, että nyt elämäämme ovat alkaneet leimata – myös ohjata ja hallita - yhä syvemmät vastakohtaisuudet, vaikka päinvastaistakin on vakuuteltu.

Mielipiteet ja teot ovat kärjistyneet tavalla, joka tuntuu olevan uusi piirre suomalaisuudessa pitkään aikaan. Vastaavaa voisi löytyä itsenäisyytemme ensimmäisiltä vuosikymmeniltä? Vai enkö vain enää muista takavuosien riitoja?

Seuraavassa otan esille eräitä ensimerkkejä ja muiden havaintoja.

Vastakohtaisuuden aika?
Havahduin siihen, että itse asiassa viime hallituskaudella yleistyi tapa arvostella maan hallitusta totaalisesti kaikesta, mitä se teki. Tällä kaudella se on edelleen korostunut.

Siihen on masinoitu opposition kaaderit johdosta rivijäseniin asti. Kahden hallituskauden välissä vain puolueet osin opposition ja hallituksen välillä vaihtuivat. En tarkoita, ettei hallitusta saisi arvioida kriittisesti, mutta tuntuu, että rajalinjat ovat syventyneet.

Tuntuu, että on aikaisempaa vaikeampaa löytää minkäänlaista konsensusta, mistään. Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa kansallista yhteisymmärrystä tarvittaisiin enemmän ja välttämättömämmin kuin aikoihin.

Elämme yli varojemme, tarvitaan talouden käänne, mutta onko se mahdollista? Keinoista näyttää olevan mahdotonta päästä riittävään tai minkäänaliseen yksimielisyyteen.

Kukaan ei halua edes tilapäisesti luopua mistään. Korkeintaan myönnetään, että jonkun muun tulisi luopua jostain. Vai onko niin, että nyt vaaditaan oman kannan ehdotonta hyväksymistä, kompromissi ei riitä?

Jonkinlaisesta railosta, jopa kapinanpoikasesta voi nähdä merkkejä suhtautumisessa turvapaikanhakijoihin. Heitä ja heidän vastaanottamista vastustetaan monin keinoin. Harjoitetaan jo fyysistä väkivaltaa polttopulloista ja tuhopoltoista alkaen. Sellaiset keinot tuntuvat olevan tuontitavaraa.

Olen lukenut viittauksia suoraan toimintaan 1930-luvun tapaan: "Kansan kärsivällisyyttä on koeteltu äärimmilleen. Jos päättäjät eivät ryhdy toimeen, kansa ryhtyy." Se on suoraa puhetta, valtiovallan ja demokratian uhkaamista ja uhmaamista.

Toki kyse on vähemmistöstä. Samaan aikaa kansan enemmistö tukee ja monet tekevätkin vapaaehtoistyötä pakolaisten auttamiseksi.

Onko kyse vain mediakäyttäytymisen mukanaan tuomasta näköharhasta? Sosiaalinen media kärjistää mielipiteitä ”asemasodaksi”.

Kuka rakentaisi sillan?
Luin Hesarista 5.12.2015 puhekouluttaja-teologi Juhana Torkin artikkelin, jossa hän toteaa sosiaalisen median edesauttavan äärimielipiteiden korostumista. http://www.hs.fi/paivanlehti/05122015/a1449209217691

”Suomalaisten syvenevä jakautuminen leireihin jatkuu ja jatkuu. Riidat vain käyvät yhä repivämmiksi. Et julistaisi totuuttasi, rakentaisit siltaa?”, kysyy Torkki.

”Tapahtui melko tarkalleen se, minkä nerokas englantilainen ajattelija sir Francis Bacon oivalsi jo nelisen sataa vuotta sitten. Bacon kirjoittaa: ”Kun ihmismieli on kerran omaksunut mielipiteen, se taivuttaa kaiken muun tukemaan sitä ja olemaan sen kanssa yhteneväinen.”

Demokratian paradoksi
Jaakko Lyytinen ja Marko Ahtisaari kirjoittavat HS 30.11.2015, että digitaalinen aikakausi on lastattu paradokseilla. Suurin koskee demokratiaa. ”Teknologinen kehitys sekä yhdistää että hajottaa samaan aikaan. Verkko luo heimoja, jotka eivät enää löydä yhteyttä toisiin heimoihin.” http://www.hs.fi/paivanlehti/30112015/a1448767005197

Olen pitänyt sosiaalista mediaa perustaltaan myönteisenä asiana, joka luo uusia mahdollisuuksia ihmisten kanssakäymiselle ja sen hyville tuotoksille. Sivuvaikutukset eivät ole median vika, kuten huono tv-ohjelma ei ole laitteen syy. Kyse on siitä, miten välinettä ja mahdollisuuksia käytetään. Some antaa mahdollisuuden monenlaiseen hyvään: demokratiaan, hyvään dialogiin ja kehityksen nopeutumiseen ja ihmisten tasa-arvoon, mutta voi käydä myös päinvastoin. Se on meistä itsestämme kiinni.

Hyvää itsenäisyyspäivää!