Vaalien lähestyessä kuulee yhä useammin vakuutettavan halusta ”säilyttää hyvinvointiyhteiskunta”. Pian keskustelussa tulee esiin myös eroja puolueiden välillä siinä, miten tuo hyvinvointiyhteiskunta säilytetään.

Vähän yksinkertaistaen näyttävät toiset uskovan, että riittävällä verotuksella taataan hyvinvointipalvelut. Mitä isompi julkinen talous, sitä hyvempää!

Toisen puolen mukaan vain markkinat luovat vaurautta, jonka hedelmistä julkisten palvelujen muodossa voimme nauttia.

Kysymys on tasapainosta. Julkista sektoria eli turvallisuutta, koulutusta, tutkimusta, sosiaali- ja terveydenhuoltoa tarvitaan, jotta ihmiset ja talous voisivat hyvin, ja olisi hyvät edellytykset talouden kehitykselle, mutta se ei saa syödä liikaa talouden polttoaineitta, euroja.

Työ ja tuotanto ovat hyvinvoinnin perusta. Toki julkinen talous – valtio ja kunnat – työllistää ja tuottaa palveluja, mutta uutta tuloa, sitä jolla verot ja julkisen sektorin palkat maksetaan, syntyy vapailla markkinoilla.

Ihmisten käytettävissä olevat tulot vaikuttavat kulutukseen, joka luo kysyntää, joka luo työpaikkoja, tuotantoa ja investointeja.

Vienti on varsinkin suomalaisille tärkeä hyvinvoinnin lähde ja se puolestaan on ainakin osaksi riippuvainen kilpailukyvystämme eli tuotannon kustannuksista. Ne eivät saa nousta liikaa.

Summasummarum: Veroja on mieluummin laskettava kuin nostettava, jotta emme syö talouden edellytyksiä.

Puolueiden talousohjelmat ovat yleensä takapainotteisia: ensin syödään hedelmät ja vasta muutaman vuoden päästä ryhdytään niitä kasvattamaan ja tehdään ikävät asiat. Näin pysytään laskevassa spiraalissa, ellei joki iso käänne tapahdu maailmanmarkkinoilla.