Historiallinen perspektiivimme on noin sata vuotta.
Olemme äskettäin muistaneet merkittäviä kansallisia 100-vuotistapahtumia: Suomen itsenäistyminen 1917, vuoden 1918 sota ja vuoden 1919 tasavaltainen hallitusmuoto.
Niiden syntyä ja merkitystä on yhä ahkerasti arvioitu ja pohdittu. Sen sijaan 200 vuoden takaisen Suomen sodan syyt ja vaikutukset kiinnostavat enää harvoja vanhemman historian tutkijoita.
Sain käsiini mielenkiintoisen julkaisun vuodelta 1909: *Nuori Suomi, joulualbumi 1909. Albumi siis ilmestyi monta vuotta ennen Suomen itsenäistymistä.
Erityisen mielenkiintoinen oli Santeri Ivalon (1866 – 1937, alkujaan Ingman) kirjoittama artikkeli Satavuotinen muisto, jossa Ivalo käsittelee hänen näkökulmastaan sadan vuoden takaisia asioita.
Ivalo pohtii, olisiko Suomen sodassa (1808–1809) voinut käydä toisin. Lopputuloshan oli, että Suomi siirtyi Ruotsin kuningaskunnasta Venäjän keisarikuntaan enemmän tai vähemmän erillisenä suuriruhtinaskuntana.
Ivalon mielestä Ruotsilla olisi ollut hyvät perustelut, mm. pitkä yhteinen historia ja oma etunsa, pitää Suomesta lujasti kiinni, mutta näin ei tapahtunut. Ivalo päätyy siihen, että Ruotsi ei tosissaan yrittänyt Suomea pitää.
Hän perustelee kantaansa sillä, että Suomen puolustamiseen ei varauduttu, eikä sitä suunniteltu etukäteen. Ja kun sota syttyi, emämaasta ei lähetetty joukkoja Suomeen, vaan suomalaiset saivat tulla toimeen omillaan. Ivalo pitää Ruotsin poliittista ja sotilaallista johtoa epäpätevänä.
Strategia, jonka mukaan ensin vetäydytään pitkälle pohjoiseen ja annetaan maa venäläisille, oli hänen mukaansa käsittämätön. Oliko tarkoitus myöhemmin ryhtyä vastahyökkäykseen ja vallata maa takaisin?
Kirjoittaja pitää myös virheenä, ettei Ruotsi liittynyt Napoleonin liittoumaan Iso-Britanniaa vastaan. Venäjän keisarihan sai tehtäväksi käännyttää Itämeren maat mukaan, myös Ruotsin, mikä oli yksi syy Suomen sotaan.
Ivalon tekstistä käy ilmi hänen vielä haikailevan, että Ruotsin yhteydessä säilyminen olisi ollut toivotumpi vaihtoehto. Sen ymmärtää vuonna 1909. Nyt 200 vuotta Suomen sodan jälkeen sodan lopputuloksen voi nähdä jopa parempana vaihtoehtona.
****
Suomen ei huonosti käynyt. Venäjän keisarin alaisuudessa säilytimme Ruotsin ajan lait, uskonnon ja tavat, mutta saatoimme elää vapaammin ja itsenäisemmin. Suomesta muodostui kansakunta; talous, kulttuuri ja suomen kieli kehittyivät. Kaksikielisyyskin on minusta rikkaus.
Venäläistämisen aika tuli vasta ajanjakson loppupuolella. Mutta silloin 1900-luvun ulkoisten myllerrysten aikana saatoimme julistautua itsenäiseksi, kun 1800-luvun kuluessa meistä oli tullut itsenäisyyteen valmis kansakunta. Ruotsalaisia emme olleet, venäläisiksi emme halunneet, olimme suomalaisia!
Albumin aloittaa Eino Leinon runo Kansan henki, jossa on todella vahvana kansallinen paatos maamme itsenäistymistä ennakoiden, siis vuonna 1909.
”Kansalaiset! Suur’ on aika, lyödään vuosisatain arpa, minkä tääll’ on hengen herruus, onko vapaus vaiko orjuus.”
****
Ruotsin osana Suomesta tuskin olisi kehittynyt oma kansallisvaltionsa, saati että maa olisi itsenäistynyt. Ruotsin ja Suomen kehitys olisi kulkenut rinnan ja toisiinsa sekoittuen. Ruotsin kieli olisi ollut valtakieli. Olisiko Aleksis Kivi kirjoittanut vain ruotsiksi? Ei olisi tullut markkaa, eikä sukunimien suomalaistamista. Minäkin olisin sukunimeltäni Juslin, jonka isoisäni vuonna 1905 suomalaisti Jalavaksi.
Nyt 200 vuotta myöhemmin Ruotsissa pysyminen saattaa tuntua huonolta vaihtoehdolta, mutta tuskin silloinkaan meidän olisi kovin huonosti käynyt. Olisimme vain yhtä Ruotsin kanssa. Ruotsiahan me monessa asiassa yhä kadehdimme ja seuraamme.
Sadan ja kahden sadan vuoden takaisia tapahtumia voidaan jo arvioida viileämmin kuin viime vuosikymmeniä, joihin liittyy paljon tunteita ja muuta arviointia häiritsevää kohinaa. Ajatuksinemme olemme nyt, tapahtuneen kehityksen tuloksenakin, eri tilanteessa kuin sata tai kaksi sataa vuotta sitten. Olemme kasvaneet tällaisiksi, kuin nyt olemme.
Jossittelu on turhaa. Hyvin meidän on käynyt.
- - -
*Wikipedia kertoo Nuoren Suomen olleen Helsingissä vuosina 1891–1940 ilmestynyt ”kirjallis-taiteellinen joulualbumi”. Julkaisu sai alkunsa sanomalehti Päivälehden (myöh. Helsingin Sanomat) piirissä. Nuori Suomi -albumin maine pohjautuu aikaan, jolloin sen avustajina toimi suuri joukko tunnettuja kirjailijoita ja taiteilijoita. Vuoden 1909 albumin on painanut ja kustantanut Helsingin Uusi Kirjapaino-osakeyhtiö. Kirjoittajina on päätoimittajana toimineen Santeri Ivalon ohella mm. Eino Leino, J.H. Erkko, Iivo Härkönen, Joel Lehtonen ja L. Onerva.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.