Piispa Tapio Luoma tarkasteli jokunen aika sitten demokratiaa, sen luonnetta ja edellytyksiä politiikasta.fi –sivustolla, ja totesi mm. ”jotta demokratia olisi elinvoimaista, on pohdittava sen suhdetta voimankäyttöön, vapauteen ja perimmäisiin tavoitteisiinsa”. http://politiikasta.fi/1492-2/

Artikkeli – ja eräät aikaisemmat tapahtumat ja uutiset – herättivät minussa kysymyksen, mihin erityisesti valtiollinen valta perustuu?

Kun Libyan diktaattori Muammar Gaddafi kukistui sisällissodan seurauksena elokuussa 2011, muistan jossain pidetyn häntä ”Libyan legitiiminä hallitsijana”. Voiko vallankumouksella hallitsijaksi noussut yksinvaltias perustella asemansa perustuvan lakiin ja ajatella olevansa ”legitiimi hallitsija”? Legitiimi on siis yhtä kuin laillinen.

"Valta on sillä, joka sen pystyy ottamaan", muistan historian opettajani todenneen historian opetuksena.

Historian kuluessa valtaa on perusteltu monella tavalla. Yleisin peruste lienee jatkuvuus, sukulaisuus ja vallan siirtyminen perintönä sukupolvelta eteenpäin. Varsin yleisiä vallan saamisen perusteita ovat voiman käyttö ja väkivalta. Tästä on monia sovelluksia alkaen juonitteluista päätyen vallan ostamiseen. Kun valta on saatu, sen säilyttämiseen on paljon keinoja, yleensä pakkokeinoja, ja lopulta siis jatkuvuus.

Vallan perusteina on käytetty lisäksi mm. sukupuolta, varallisuutta ja syntyperää. Rotu ja heimositeet ovat vaikuttaneet vallan käyttämiseen. Myös tieto, osaaminen ja puhetaito voivat toimia vallan lähteenä. Tieto on valtaa, sanotaan. Se saattaa olla myös vallan kohteilta salattua tietoa. Kansan tietämättömyys edesauttaa vallan ottamista.

Joskus vallan perusteluna on mainittu välttämättömyys, jolloin valtias uskoo itsekin olevansa hallittavien edun ainoa ja korvaamaton takuumies.

Uskonto on oma juttunsa, jota on voitu käyttää myös valtiollisen vallan perusteena. Oma kysymyksensä on valta uskonnon sisällä. Jälkimmäistä saatetaan perustella ”ylhäältä”, jumalalta saadulla vallalla ja asemalla, mitä saman uskonnon harjoittajien on vaikea asettaa kyseenalaiseksi. Sen voi katsoa olevan jopa hengellistä väkivaltaa.

Asia erikseen on Jumalan valta ja sen ilmeneminen ihmisten keskellä. Se on suuri salaisuus ja uskon asia. Siitäkin ihminen voi yrittää ottaa jotain itselleen ja yrittää käyttää Jumalan vallan tulkitsemista omaksi hyväkseen.

Demokratiaa pidetään parhaana vallan perusteluna. Se tarkoittaa sitä, että vallan käytön kohteena olevat päättävät yhdessä, kenelle vallan antavat. Demokraattinen valta ei ole pysyvää tai periytyvää, eikä se voi perustua voimaan tai varallisuuteen tai mihinkään muuhun kuin yksilön vapaaseen päätösvaltaan. Aito demokraattinen valta on aina kontrolloitua valtaa. Hyvä perustelu vallalle on luottamus.

Mutta demokratiankin historia on paljon muuta kuin ihanteellinen. Se alkoi antiikin Kreikasta vapaiden miesten kokoontumisesta torille päättämään asioista. Vielä runsas sata vuotta sitten Suomessakin demokratia perustui sukupuoleen, varallisuuteen ja säätyyn.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus demokratian perusteena on siis varsin uusia asia, meilläkin uusista demokratioista puhumattakaan.

Merkittävää on, että vallan oikeutusta on aina yritetty perustella jotenkin. Yksinvaltiaskin ajattelee, että vallan on perustuttava johonkin muuhun kuin siihen, että hän kykenee ottamaan ja pitämään vallan.