Jokainen toimittaja tietää, mitä sanat ”soitan päätoimittajalle” tai ”kuka on lehden päätoimittaja” tarkoittavat. Silloin on odotettavissa painostusta tai ainakin pyyhkeitä.

Päätoimittajana sain sellaisia yhteydenottoja aina silloin tällöin. Fiksu päätoimittaja yleensä puolustaa toimittajaa ja asettaa tällaiset yritykset oikeaan mittasuhteeseensa, mutta ei kai voi kieltää, etteikö ilmoitusboikotti tai muu uhkaus voisi olla kokonaan vaikuttamatta. Päätoimittajan tehtävänä on olla ikään kuin ukkosenjohdatin ja pyrkiä säilyttämään toimituksensa toimintavapaus.

Erästä nimeä minultakin kerran tiukattiin varsin tiukoin sanoin, mutta en antanut. Kyse oli lähdesuojan pitävyydestä. Diplomatiaa yleensä tarvittiin tällaisessa kanssakäymisessä ja linjan pitävyyttä.

Päätoimittajan suhteen sama ilmoitus kuuluu, että ”otan yhteyttä esimieheesi” eli firman hallitukseen tai vastaavaan. Parhaimillaan painetta on molemmista suunnista, mutta lopulta kiitokset tulevat lukijoilta.

On sitten veteen piirretty viiva, onko yritetty painostaa ja onko painostuksella ollut vaikutusta. Niitä harvoin voidaan näyttää toteen.

Virheet tietysti oikaistaan, se on kokonaan toinen juttu.

****

Presidentti Urho Kekkonen teki tunnetuksi myllykirjeet, joista varsinkin tuohtuneena kirjoitetut tulivat tunnetuiksi ja ovat jääneet historiaan. Monet sellaisen saaneet kehystivät kirjeen ja laittoivat seinälle. Olihan sellaisen saaminen jonkinlainen osoitus henkilönl merkittävyydestä.

Kirjeenvaihto oli silloin erilaista, kun ei ollut sähköpostia eikä sosiaalista mediaa. Kekkonen ei käyttänyt edes kirjoituskonetta.

Poliittinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen lienee ollut usein myllykirjeen aiheena. Tunnettu on myös ”saatanan tunarit” –kirje.

Joskus kirjeiden on arveltu myös vaikuttaneen. Suomen sosialidemokraatissa kirjoittanut Simo ”Simppa” Juntusen väitetään saaneen potkut lehdestä Kekkosen kirjeen seurauksena. Simppa taisi saada aikaan vielä toisenkin eron, kun UKK lopetti kirjoittamisen Suomen Kuvalehteen samoihin aikoihin, kun SK otti Simpan demaripotkujen jälkeen töihin.

Valtakunnan asioita ja varsinkin ulkopolitiikkaa pitäisi kuitenkin hoitaa tuohtumatta.

****

Näinä aikoina voimme ulkomailla seurata, miltä mediavapauden rajoittaminen tai sen yritykset äärimuodoissaan tarkoittavat. Esimerkkejä löytyy Putinin Venäjältä, Erdoganin Turkista tai Orbánin Unkarista. Vielä ikävämpiä esimerkkejä ovat pommi-iskut lehtien toimituksiin tai toimittajien surmaamiset.

Kuvittelen, että moni johtohenkilö myrskyn silmään joutuessaan haaveilee mahdollisuudesta vaikuttaa median toimintaan.

Journalistinen vapaus on kuitenkin sen verran arvokas asia, mm. koska sen avulla voidaan ehkäistä väärinkäytöksiä ja poistaa epäkohtia, että siitä kannattaa pitää kiinni – ylilyöntien uhallakin. Se on myös yksi demokratian peruskivistä.