Muutos on päivän sana. Kaikki muuttuu. Se koetaan joko uhkana tai mahdollisuutena, mutta se on väistämätöntä ja välttämättömyys.

Katsoin perjantaina Yle Teemalta historiasarjaa Amerikan siirtolaisuudesta viime vuosisadan alkupuolelta, siis sotia edeltäviltä vuosikymmeniltä. Siirtolaisia pyrki Yhdysvaltoihin jatkuvana virtana, suomalaisiakin kymmeniä tuhansia. Muuttomatkat ison meren yli olivat myös silloin vaarallisia. Monet tavoittelivat parempaa elämää, osa lähti jotain pakoon tai turvaan joltakin.

Jo Amerikassa asuneet (muuttajia hekin, mutta eivät alkuperäiskansaa intiaaneja) alkoivat katsoa torjuvasti siirtolaisvirtaa. Siirtolaisten pelättiin vievän työpaikat ja tuhoavan paikallisen kulttuurin.

Ensin tulivat isät, jotka yrittivät hankkia matkarahat Euroopassa odottavalle perheelle. Perheiden yhdistämistä vastustettiin ja se saattoi kestää vuosikausia.

Mitä tästä seurasi? Nämä siirtolaiset tekivät Yhdysvalloista talouden ja tieteen johtavan valtion maailmassa. Sitä se on edelleen, vaikka toinen sikäläinen presidenttiehdokas lupaa nyt tehdä Amerikasta ”great again” pistämällä rajat kiinni. Se on väärä keino, sillä oikeasti kansainvälinen kauppa ja innovaatioiden vaihto hyödyttävät kaikkia ja tuovat vaurautta.

****

Kuntalehti on tärkeä ja kiinnostava lehti, jossa erityisesti seurataan Suomen kuntien asioita. Viime numeron 10/2016 teemana on muutos.

Siirtolaisuudesta tai kuten meillä nykyään puhutaan maahanmuutosta tai pakolaisista, todetaan esimerkein, miten maahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvat ja muuttajia aktiivisesti kotouttavat kunnat menestyvät paremmin kuin torjuvat kunnat.

Samoin muilla tavoilla muutoksiin halukkaat ja kykenevät kunnat selviävät, muut taantuvat. Suuren työttömyyden kunnat joutuvat tekemään paljon töitä, mutta on mahdollista kääntää kehitys. Vaikka tuotanto siirtyy ulkomaille, suunnittelu, design, markkinointi ja myynti voivat pysyä Suomessa ja synnyttää tänne vaurautta.

****

Tampereen yliopiston kunnallispolitiikan yliopistolehtori Jenni Airaksinen kirjoittaa Kuntalehden kolumnissaan resilienssistä, muutoskyvystä. Sillä hän kuvaa, miten vakavan uhan edessä on kuitenkin selviydytty, muuttuneena mutta kuitenkin.

Resilienssiä, muutoskykyä tarvitsevat sekä yksilöt että yhteisöt, kirjoittaa Airaksinen. Se edellyttää kimmoisaa yhteistyötä ja sinnikkyyttä sekä yhteistä päämäärää. ”Käytännössä resilienssi perustuu vuorovaikutussuhteisiin.” Se edellyttää myös luottamusta tulevaisuuteen.

Yritykset ovat ketteriä muuttumaan. Niiden on pakko olla tai niitä ei enää ole. Kunnat voivat sinnitellä verotuloilla ja valtionosuuksilla pitkäänkin, mutta pää silläkin tiellä on.

Joskus syytetään demokratiaa kuntien tehottomuudesta ja jähmeydestä. Demokraattiselle päätöksenteolle ei kunnassa tai valtiossa ole vaihtoehtoa, mutta toki sitä pitää aina kehittää. Sen kaikkien osallisten pitää ymmärtää muutoksen välttämättömyys, pelkkä muutoksen vastustaminen ei takaa sen hyvän säilymistä, mitä sillä tavoitellaan. Joku sen sanoi: "Kaikkien muutosten vastustajat ovat hyvinvointivaltion suurin uhka."

Historia osoittaa, että ”vain se mikä muuttuu, voi säilyä.”