Toivolla ja toiveikkuudella on eroa

Aina on toivoa. Luotan siihen. Toivo onkin sukua luottamukselle.

”Vanhoista hyvistä ajoista” huolimatta, uskon, että meidän käy hyvin. Menemme kohden parempia aikoja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että mikään ei muutu, vaan nimenomaan muuttuu. ”Vain se mikä muuttuu, voi pysyä.”

Sen sijaan on oltava varovainen toiveikkuuden suhteen. Toiveikkuuteen kuuluu, että annetaan ymmärtää tapahtuvan jotain, jolle ei ole perusteita. Toiveikkuus rakentuu epävarmalle pohjalle.

Vaalit ovat toiveikkuuden huippuaikaa. Kaikki menee hyvin, kunhan toteutetaan ”meidän ohjelmamme”. Toki myös uhkakuvat ovat vaalien alla voimissaan.

Äänestäjien harkintakykyä aliarvioidaan ja menemme itse siihen mukaan, tai meidän oletetaan menevän. Päästämmekö ehdokkaat liian helpolla? Puheet myös aina kovenevat vaalien alla ja tulevat itsekkäämmiksi. Ja itsekkyyyteemme ehdokkaat vetoavat.

Ehdokkaat sanovat olevansa rohkeita päättäjiä. Mihin se rohkeus ja päätöksentekokyky katoavat, kun niitä todella tarvittaisiin?

Ehdokkaat ajattelevat, että äänestäjille ei voi kertoa asioiden oikeata laitaa. On annettava todellisuutta parempi kuva, ainakin jos haluaa tulla valituksi.

Annetaan ymmärtää tai suorastaan luvataan: ”Emme puutu saavutettuihin etuihinne.” ”Ei tarvita uhrauksia.” ”Nousukausi on kulman takana.”

Taisi olla Kekkonen, joka sanoi aikanaan, että pitää olla malttia vaurastua.

Etujärjestöt lobbaavat nyt ahkerasti omassa asiassaan: tarvitaan lisää opettajia, kasvattajia, lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä, poliiseja ja monia muita, lisää rahaa ja tukea, lisää, lisää… Perusteluna on yhteinen hyvä.

Neljä vuotta sitten asiat lähtivät vinoon, kun kompromissina sovittiin väärästä suhdannekuvasta. Politiikka perustui toiveikkuudelle. Odotettiin talouden suhdannekäännettä, joka tulikin, mutta alaspäin.

On syytetty ”Sari Sairaanhoitajalle” kahdeksan vuotta sitten luvattua palkan kuoppakorotusta nykylaman syyksi. Sairaanhoitajat varmaan korotuksen ansaitsivat. Ongelma siitä tuli, kun muut ammattiryhmät eivät siihen suostuneet, vaan oli käytävä sama korotuskierros läpi työmarkkinoiden. Se  oli synnyttämässä happivelkaa, josta ei ole vieläkään selvitty.