Kuntavaalien lähestyessä saattaa jälleen kuulla puhuttavan kyläpolitiikasta - tai ajateltavan sitä. Ja kunnan budjettipäätöksiä tehtäessä voidaan sanoa, että ”se on taas sitä kyläpolitiikkaa”. Mitä sillä tarkoitetaan? Onko se hyvää vai pahaa?
Yleensä sanaa käytetään kielteisessä merkityksessä, haukkumasanana. Kyläpolitiikkaa harjoittavat aina toiset, ei leiman lyöjä itse, sillä hänellähän on hyvät ja oikeat perustelut hankkeen kannattamiselle tai vastustamiselle.

Saatetaan ajatella, että  luottamushenkilö päättäisi kantansa johonkin hankkeeseen lähinnä oman asuinpaikkansa perusteella: jos tehdään omaan kylään, kannatetaan, jos muualle, vastustetaan. Minulle ja monelle valtuutetulle tällaiinen ajattelu on vierasta. Yritän ajatella koko kuntaa, tarvetta ja tasapuolisuutta.

****

Ilmiö on melko uusi, ehkä 1990-luvulla syntynyt. Sitä ennen vastaavana leimana käytettiin ”pankkipolitiikkaa”. Silloin moni päätös oli ”taas sitä pankkipolitiikkaa”.

Kyläpoliitikon leiman voi saada, kun esittää tai kannattaa jotain kotikylänsä hanketta, tai vastustaa toiseen kylään aiottua asiaa vain kohteen sijainnin perusteella.
Näkyvimmin kyläpolitiikan leima on tullut esiin kunnan tai seurakunnan rakennushankkeiden kohdalla. Tuskin siitä koskaan elinkeinoelämää syytetään, siellä kysyntä ja eurot ratkaisevat. En ole kuullut, että osuuskaupan sanottaisiin harjoittavan kyläpolitiikkaa.

Esimerkkejä leiman käytöstä voi kertoa moni muistin kunnosta riippuen. Usein on kyse pienemmistä tai isommista kouluhankkeista, teistä ja terveysasemista, liikuntapaikoista ja kaavoituksesta . . .

Kantaa otetaan ja perustellaan monelta kannalta. Toki asuinpaikka vaikuttaa, mutta myös oma ikä ja kulloisetkin tarpeet, maailmakatsomus ja kokemus, politiikkakin.

Kyläpolitiikan voi mielestäni nähdä myös myönteisenä sanana. Taajamien ja kylien elinvoiman ja viihtyisyyden parantamista voisi kutsua kyläpolitiikaksi, ellei sana olisi niin negatiivisesti varautunut.

Vaalien alla näkökulmat kapenevat ja puheet kovenevat. Tästä on maailmallakin esimerkkejä. Saatetaan kokea, että kokonaisuuden ajattelemisella olisi vaikeampi saada vaaleissa kannatusta. Suppeampien etujen ajamista pidetään hyvänä ja se on mediaseksikästäkin. Media pitää kärjistyksistä.

Kaikkien edun huomioon ottaminen päätöstä tehdessä ei ole helppoa, kun asiaa pitää arvioida niin monelta kantilta.

Oma kokemukseni on, että Nurmijärvellä kyläpolitiikaksi leimaaminen on vähentynyt, puhumattakaan, että sitä käytännössä harjoitettaisiin. Voi olla, että olen idealisti, mutta reaalimaailma pakottaa laskemaan tarkasti, miten kunnan asioita hoidetaan. Uhat ja kilpailijat tulevat kunnan ulkopuolelta. Niihin on vastattava yhdessä.