Brexit, Englannin ero Euroopan Unionista, on iso juttu. Onko se käänne ja jopa kaikenlaisen integraation ja globalisaation lopun alku? Onko se paluuta nationalismin ja raja-aitojen Eurooppaan ja maailmaan vai vain yksi sivujuonne päävirran jatkaessa kulkuaan entiseen suuntaan?

Englantihan on koko ajan ollut vastahakoinen eurooppalainen ja enemmän kallellaan Atlantin toiselle puolelle. Toisaalta se on tärkeä maa Suomelle.

Sinänsä on vähintään kummallista, että kun Englanti (= Iso-Britannia) eroaa EU:sta, se tarkoittaa myös Walesia, Skotlantia ja Pohjois-Irlantia, mutta kaikki neljä voivat itsenäisinä maina osallistua jalkapallon mestaruusturnauksiin.

Oletin viimeiseen asti, että englantilaiset valitsevat toisen vaihtoehdon, unionissa pysymisen. Toisin kävi. Onko voitto 52 – 48 suuri vai ei? Minusta se on melko pieni ero päättää näin isosta muutoksesta.

Ylipäätään en ole kansanäänestysten vahva kannattaja. Tällainen kansanäänestys johtaa tulokseen, jossa äänet jakaantuvat suurin piirtein puolet ja puolet. Se jakaa kansan kahtia. Kansanäänestys on populistinen ratkaisutapa, jossa ei asioita kunnolla pohdita ja oteta kaikkia vaikutuksia huomioon.

Kun yleensä sanotaan asioita päätettävän tunteella ja perusteltavan järjellä, kansanäänestyksessä päätös tehdään puhtaasti tunteella, ilman että sitä edes tarvitsee perustella.

Se on myös poliitikkojen vastuun pakoilua, sillä heidäthän on valittu harkitsemaan ja tekemään päätöksiä meidän puolestamme ja meidän parhaaksemme.

****

Voi olla, että virta jatkaa kulkuaan, mutta näen myös paljon merkkejä isommasta käännöksestä. On toivottu koko EU:n muuttumista tai yleistä Brexitiä.

Nuoruudestani 1960-luvulta lähtien maailma meni kohden parempaa tulevaisuutta. Tulevaisuusajattelu ja edistysusko olivat vahvoja: jännitystä liennytettiin, asevarustelua purettiin, kaupan esteitä poistettiin, Berliinin muurin purettiin ja Saksa yhdistyi. Etyk oli yksi käänne vuonna 1975. Globaali kehitysyhteistyö oli yleinen trendi. YK oli paljon esillä, EU laajeni…

Tämä trendi jatkui 2010-luvun alkuun asti. Tuskin kukaan ajatteli, että kehitys voisi kulkea myös toisin päin.

Nyt maailma tuntuu kääntäneen takkinsa. YK:ta tuskin nuoret tuntevat, EU rapistuu, raja-aitoja pystytetään, asevarustelu on käynnistetty uudelleen ja äärinationalistit voittavat vaaleja eri puolilla?

Politiikasta yleensä, maahanmuutosta, globaalista yhteistyöstä, sukupuolivähemmistöistä ja varsinkin itselle vieraista uskonnoista haetaan syytä takaiskuihin. Niistä käydään kaikkialla kiivasta ja tunteikasta keskustelua.

Sen sanotaan olevan ”vain keskustelua” ja ”vain mielipiteitä” tai enimmillään kritiikkiä. Mutta korkeasta tunnetasosta ja laajasta ulottuvuudesta johtuen se saavuttaa myös niitä yksilöitä, jotka ryhtyvät toteuttamaan ajatuksiaan väkivalloin. Esimerkkeinä Orlandon surmat Yhdysvalloissa ja kansanedustajan surma Englannissa.

Itse pidän avointa kansainvälisyyttä parempana kuin sisäänpäin kääntymistä. Mielestäni EU:stä on meille paljon hyötyä. Integraatio ja yhteistyö tuottavat kaikille hyvää. Tai pitäisi tuottaa. Ongelmansa niissäkin tietysti on ja ne on ratkaistava.