Kunnanjohtaja Outi Mäkelä kirjoitti viimeisimmässä blogissaan kunnan kirjastolaitoksesta (nurmijärvi.fi). Hän painotti kirjaston merkitystä ja kehitystä yhä monipuolisemmaksi tiedon ja osallistumisen paikaksi.

Lienee helsinkiläisen keskustakirjasto Oodinkin ansiota, että kirjastoista nyt puhutaan paljon. Oodi on ylistys kirjastolle, kirjalle ja tiedolle! Minulla on Oodi vielä käymättä, mutta suunnitelmissa kyllä.

****

Kunnanjohtajan blogi sai muistelemaan, mitä juuri Nurmijärven kirjasto on minulle merkinnyt. Juuri Nurmijärven kirjaston satutunneilla 1950-luvulla kiinnostuin kirjoista ja lukemisesta. Se kiinnostus on jatkunut läpi vuosikymmenten. Kaipa se herätti myös kiinnostuksen kirjoittamiseen, sillä lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat käsi kädessä, kuten tiedämme.

Satutunteja pitivät kirjastotädit Sirkka Kallio ja Eira Laaksonen. Kirjasto toimi silloin Pratikankujan varrella vanhalla paloasemalla sen toisessa kerroksessa. Alakerrassa majaili paloauto ja samassa talossa otti vastaan kouluhammaslääkäri.

Myöhemmin kirjasto siirtyi uuden uljaan kunnantalon alakertaan parempiin tiloihin, joita muistan pitkään toivotun. Sieltä kirjasto siirtyi naapuriin oikeaan kirjastotaloon. Nyt sekin odottaa peruskorjausta ja laajennusta tai peräti campusta uuden lukion kanssa.

****

Minulla on myös sukutaustaa kirjastoihin. Isoisäni Svante Juslin (v. 1906 jälkeen Jalava) oli pestattu vuonna 1899 seurakunnan lainakirjaston hoitajaksi 30 markan vuosipalkalla. Hän oli silloin 21-vuotias. Kirkkoneuvosto muistutti, että ”hän tarkoin noudattaa kirjaston hoidosta määrättyjä ohjesääntöjä”. Svanten nuoruus oli ilmeisesti hieman epäilyttänyt neuvostoa.

Seurakunnan lainakirjasto oli perustettu vuonna 1856. Kirjaston toiminta poikkesi silloin jonkun verran nykyisestä. Kirkkoneuvosto vahvisti kirjastolle säännöt ja päätti kirjahankinnoista kirjastonhoitajan kanssa. Tilintarkastajat puolestaan kävivät läpi myös lainakirjaston tilit. Pitäjän lainakirjaston tarkastuspöytäkirja luettiin seurakunnalle kirkonkokouksessa. Tuo osoittaa kirjan merkitystä vielä – tai jo – silloin.

Kirjan lainaamisesta perittiin pieni maksu. Sääntöjen mukaan uutta lainaa ei anneta ennen kuin entinen on tuotu takaisin, tuntemattomille ei lainata. Laina maksoi 5 penniä pienemmästä ja 10 penniä suuremmasta kirjasta.

Sittemmin seurakunta luovutti vuonna 1932 kirjastonsa Nuorten kristilliselle yhdistykselle, jossa sitä hoiti Svanten puoliso Ida.

Kunnan kirjastonhoitajana 1950 – 70 –luvuilla toiminut Sirkka Kallio puolestaan oli Svanten ja Idan tytär, joten kyllähän minun pitää jo sukulaisuuden perusteella tykätä kirjastosta.

****

Olen yhä Nurmijärven kirjaston asiakas, mutta vuosien varrella olen käyttänyt ja viettänyt paljon aikaa muissakin kirjastoissa, ensin koulun kirjastossa ja myöhemmin varsinkin Helsingissä yliopiston ja eduskunnan kirjastoissa. Minulla on taskussa myös Lahden ja Lappeenrannan kirjastokortit.

Olen kunnanjohtajan kanssa samaa mieltä: Eläköön kirjasto!