Ajoituksen osalta lienee sattumaa, että samalla viikolla on kulminoitunut useampi Suomen kansainväliseen asemaan liittyvä asia: Guggenheim-museon arkkitehtuurikilpailun ratkaiseminen, kehitysyhteistyöhön käytettävien valtion varojen leikkaaminen, Kreikan tilanne ja suhtautuminen pakolaisiin. Samaan aikaan Etykistä on 40 vuotta.

Kysymys on näiden yksittäisten asioiden taustalla isommin ajatellen Suomen suunnasta.

Guggenheimia vastustetaan mm. siksi, että se on kallis, ei sovi tänne ja muodostuu esteeksi kotimaisille taiteilijoille. Se on liian ulkomaalainen?

Minusta se on tärkeä hanke Suomelle ja suomalaisille. Se antaa uutta potkua Suomelle, niin matkailulle, elinkeinoelämälle ja maineellemme kuin taiteellekin.

Taide elää ja kehittyy vuoropuhelussa. Kansallinen ja kansainvälinen kehittävät yhdessä. Ei voi ajatella, että suomalainen kulttuuri ja taide voisivat elää ja hengittää eristyksissä. Ajatellaanpa edelleen ihailtua kulta-ajan taidettamme runsan sadan vuoden takaa: sekin oli tulosta kansainvälisestä vuorovaikutuksesta.

Guggenheim olisi yksi vuoropuhelun paikka tulevina vuosikymmeninä. Se toisi myös suomalaista taidetta kansainväliseen tietoisuuteen.

Turha toive on sellainen ajatus, että Guggenheimiin mahdollisesti käytettävät varat olisi ilman sitä käytettävissä muiden kotimaisten taidelaitosten tai taitelijoiden hyväksi. Eivät olisi. Ei ole kyse jonkin jo olemassa olevan rahapussin käytöstä joko tai, vaan G parantaisi myös muun taiteen rahoitusta.

****

Samaan aikaan kiistellään siitä, ottaako Suomi lisää pakolaisia, esimerkiksi Euroopan unioniin Välimeren yli tulevia. Kiitos Stubbille, kok ja Sipilälle kesk, suoraselkäisestä vastuun ottamisesta. Emme voi kääntää selkää maailmalle ja ihmisten hädälle. Siitä kantavat nyt kokoomus ja keskusta vastuun. Heidän on myös kerrottava kansalaisille, miksi niin on tehtävä.

Kehitysyhteistyövarojen iso leikkaus olisi oikea karhunpalvelus. Leikataan kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta ja laistetaan kansainvälistä vastuutamme, kuten arkkipiispa Kari Mäkinen ja Nobel-palkittu rauhanturvaaja Martti Ahtisaari ovat todenneet. Monien järjestöjen on ajettava alas vuosikymmenten aikana rakennettu pitkäjänteinen toimintansa ja viedään pohja myös tähän työhön sitoutuneiden suomalaisten pyytettömältä ponnisteluilta ja vapaaehtoiselta tuelta.

****

Keskustelua on hallinnut jo vuosia Suomen kansallinen sisäänpäin kääntyminen. Ehkä käänne tapahtui 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Siihen asti Suomi pyrki aktiivisesti avautumaan maailmalle ja mukaan kansainväliseen kanssakäymiseen.

Sitten tapahtui kansan keskuudessa jokin muutos, josta yhtenä merkkinä on ollut perussuomalaisten nousu. Perussuomalaisten perusvaatimuksia on ollut stoppi pakolaisille ja kehitysyhteistyölle – ehkä laajemmin stoppi Euroopan unionille ja maailmalle, kääntyminen sisäänpäin.

Kyse ei tosin ole vain suomalaisesta asennemuutoksesta vaan laajemmasta eurooppalaisesta ilmiöstä. Kansalliset liikkeet ovat nostaneet merkittävästi kannatustaan, viimeksi Tanskassa.

Hyvähän meidän tietysti on toki täällä keskenämme. Ajattelen – ja toivon, että näin ajattelee kuitenkin vähemmistö suomalaisista. Uskon, että kansainvälinen vuorovaikutus ja myös globaalin vastuun kantaminen tulevat meidän parhaaksemme.

Ihmiskunnan suuret ongelmat eivät ole kansallisia vaan globaaleja. Emme voi sulkea silmiä niiltä. Pää ei ole pensaaseen laittamalla turvassa.