Hyvä toimittaja hakee totuutta

Medialukutaito on yhä tärkeämpi kansalaistaito, jota kannattaa harjoittaa. Miksi? No, että saa oikean kuvan maailmanmenosta, ja ettei vahingossa tai tietämättään tulisi edistäneeksi väärää tietoa tai levittämään huhuja.

Sosiaalisessa mediassa, mutta myös perinteisemmässä mediassa, julkaistaan väärää tietoa tai puolitotuuksia, vahingossa tai tarkoituksella. Valemedia, vaihtoehtoinen totuus, puolitotuus ja trollaus ovat päivän sanoja.

Lappeenrannan linnoituksen Kehruuhuoneella järjestivät Etelä-Karjalan kulttuurirahasto ja Etelä-Karjalan kesäyliopisto mielenkiintoisen seminaarin aiheesta.

Faktabaari.fi Toimittaja Tuomas Muraja edusti faktantarkistuspalvelu Faktabaaria, josta voi pyytää faktojen tarkistamista kunhan laittaa mukaan linkin tarkistettavaan tietoon. Faktabaari käyttää laajaa asiantuntijaverkostoa.

Muraja kertoi esimerkkinä vaalikeskusteluja koskeneista pyynnöistä, joista valta-osassa todettiin tiedot vääriksi. Poliitikoilla mielipiteet ja faktat menevät helposti sekaisin. Kuulija harvoin voi muistaa tai tarkistaa, ja niin syntyy väärä, mutta haluttu mielikuva.

Klikkausotsikko. Vanha toimittajan ohje oli, että otsikolle on oltava vastine jutussa. Nyt on yleistynyt tapa terävöittää otsikoita, jotta ne houkuttelevat lukemaan. Nettilehdissä lukija on saatava otsikon perusteella klikkaamaan juttu näkyviin. Otsikko voi olla aivan päinvastainen jutun sisältöön nähden.

Väärää tietoa sisältävä otsikko voi saada liikkeelle jakamisen vyöryn ja hetken päästä iso joukko ihmisiä uskoo väärään tietoon, jota joukolla kauhistellaan. Meidät on helppo saada jonon jatkoksi.

Klikkausten ja peukutusten määrä lisää suosiota ja sen uskotaan lisäävän tiedon todenperäisyyttä. Moni jakaa eteenpäin omaa kantaansa tukevaa tietoa. Ilkeydet, tuohtumukset ja kohut myyvät. Yleistä mielipidettä yritetään vyöryttää johonkin suuntaan

Väärä tieto leviää uskomattoman nopeasti. Se pitäisi saada oikaistua heti. Puoli päivää on somessa melkein ikuisuus.

Hälytyskellot. Laatumediassa on tiedossa jutun kirjoittaja ja päätoimittaja, joka vastaa jutusta, ja ne oikaisevat vääräksi osoittautuvan tiedon. Hälytyskellojen pitää soida, jos jutussa ei ole kirjoittajan oikeaa nimeä tai lähdettä, johon tieto perustuu. Kannattaa myös pohtia, onko jutulla jokin muu motiivi, kuin tiedon jakaminen.

Etelä-Saimaa -maakuntalehden päätoimittaja Eeva Sederholm kertoi tapauskertomuksen väärän tiedon levittämisestä. Kun Imatralla vuosi sitten surmattiin kolme ihmistä ravintolan edustalla, levisi somessa heti asialliselta näyttänyt juttu, jonka mukaan uhrit olivat venäläisiä tai toisessa versiossa heillä oli etninen tausta, tekijä oli armeijan henkilökuntaan kuuluva suomalainen. Poliisi oikaisi tiedot nopeasti. Uhrit ja tekijä olivat paikallisia (valtaväestöön kuuluvia) asukkaita.
Sederholmilla oli levikkialueeltaan toinenkin vastaavanlainen tapaus, jossa vastaanottokeskuksessa asuvaa yritettiin huhuttaa syylliseksi. Turun puukotuksista levisi myös pian monenlaista ”tietoa”.

Miksi vääriä tietoja tietoisesti levitetään? Kun vääriä tietoja kerrotaan tarkoituksella (=trollausta), sillä kai yleensä halutaan vaikuttaa: mielipiteisiin, asenteisiin, päätöksiin, vaalituloksiin, syyllisyyteen, ihmisten käsityksiin jostain asiasta tai henkilöstä jne.

Ihmisiin on historian aikana aina pyritty vaikuttamaan. Jo muinaisen Rooman keisarit käyttivät leipää ja sirkushuveja vaikuttaakseen ihmisten mielipiteisiin. Väärä tai valikoitu tieto ja puolitotuus tai huomion kiinnittäminen muualle ovat paljon käytettyjä keinoja.

Suomessakin on hämmästelty Venäjän mahdollista vaikuttamista USA:n vaaleihin, mutta meillähän se oli itänaapurin toimesta aivan yleistä ja melko julkistakin 1940 – 1980 -luvuilla.

Luottamuspula. Some on keino väärän tiedon ja huhun nopeaan levittämiseen. Ainoa syyllinen some ei kuitenkaan ole.

Viestinnän professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta sanoi valeuutisia suuremman ongelman olevan yhteiskunnan polarisoitumisen ja luottamuspulan. Ihmiset elävät sosiaalisissa ja muissa kuplissa, joissa on vähän tietoa ulkopuolelta, eikä se juuri kiinnosta.

”Asiantuntemusta kyseenalaistetaan ja tiedettä vähätellään”, vaikka sitä paljon kysytään, sanoi Väliverronen. Esimerkiksi 30 vuotta jotain sairautta ja sen hoitoa tutkinut asetetaan mediassa tasavertaiseen asemaan kokemusasiantuntijan ”musta tuntuu” -mielipiteen kanssa. Rokotuskritiikki ja vaihtoehtohoidot ovat tästä esimerkkejä. On puhuttu vähättelevään sävyyn "kaiken maailman dosenteista".

Julkkiksia pidetään kaikkien alojen asiantuntijoina. Informaatiovaikuttaminen ja lobbaus ovat vakiintuneita vaikuttamistapoja. Mainos on oma juttunsa, mutta sen asema ymmärretään.

PR-väki lisääntyy, toimittajien määrä vähenee. Juttuja tehdään tiedotteiden perusteella sen enempää tutkimatta. ”Palvelujournalismi” yleistyy. Bloggaajilla ja tubettajilla on paljon valtaa, vähemmän vastuuta. Tutkivaa journalismia vastustetaan, jos valokeila osuu väärään suuntaan.

Miten tiede voisi saada äänensä paremmin kuulumaan? Väliverronen kehotti tieteen tekijöitä ottamaan kantaa, eikä vain jupisemaan työpaikan kahvipöydässä.