Suomen Kuvalehti nro 51-52/2014 herätti näkemään ajan merkkejä:

Itserakkaus on ehkä yleisin rakkauden muoto (Simula, Polkom). Simula ehdottaakin, että tulisi olla mahdollista solmia avioliitto myös vain itsensä kanssa.

Helvetti on paikka, missä kaikki kävelevät ohi. Joulunakin. Vakaumuksillaan ei pidä leikkiä, ei omillaan eikä toisten. (Lindstedt, kolumni)

Lapsella on oikeus tulla paitsi kuulluksi, mutta myös varjelluksi mediassa. (Pasi Kivioja, Media)

Kivioja kiinnittää kolumnissaan huomiota Julkisen sanan neuvoston kannanottoon lasten haastattelemisesta mediassa. JSN:n mukaan 7-15-vuotiaita haastateltaessa tulisi yleensä olla vanhempien lupa, alle 7-vuotiaan kohdalla on aina oltava lupa ja yli 15-v saa itse päättää. JSN korostaa myönteistä suhtautumista mediaan.

Kivioja ilmoittaa, että hänen lapsiaa saa ja pitää haastatella.

Omat kommentit:

"Minä olen oikeassa" piirtyy yhä selkeämmin meidän ajassamme.

Mediaahan kyllä ihaillaan ja siteerataan, mutta aina tilaisuuden tullen myös halveerataan ja tölväistään.

Kun aloitin toimittajan urani  1970-luvulla, lapsia saattoi haastatella varsin vapaasti, tietysti toimittajan oman vastuullisen harkinnan mukaan. Vanhemmat jopa kiittelivät siitä. Silloin lasten kuulemista ei sinänsä yhteiskunnassa pidetty kovin tärkeänä. Nyt lasten kuulemista pidetän tärkeänä ja asioiden valmistelun osana, se on jopa kirkkojärjestyksessä mainittu. Mutta median näkökulmasta lasten haastatteleminen on tehty varsin vaikeaksi ja erittäin luvanvaraiseksi, ikään kuin vähän arveluttavaksi.

Kuvasin kerran koululaisia Vesijärven jäällä ja ajattelin kysyä oppilaiden nimiä, lupaa kuvan käyttämiseen ja ehkä jonkin kommentin, jolloin opettaja tuli vihaisesti lopettamaan puuhani, ties mitä epäillen. Tarkoitukseni oli saada lehteemme kansikuva hiihtolomien alkaessa. Havahduin näkemään, miltä toimintani näytti: "namusedältä". Hävetti.