• Paloon nallikat on Aleksis Kiven elämään ja lapsuuteen perustuvan näytelmä, jota esitetään kesällä 2018 Palojoen Taaborilla vielä la 18. ja su 19. elokuuta klo 14 ja ma 20. elokuuta klo 13.

Paloon nallikat on koko perheen näytelmä, jossa on katsottavaa kaiken ikäisille. Pienempi väki näkee toimintaa ja voi samaistua ikäisiinsä, aikuiset hahmottavat kertomuksen osana kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven elämää ja teoksia.

Nallikoiden nuoret näyttelijät ovat persoonallisella tavalla todella luontevia rooleissaan. Takana on varmaan lahjakkuuden ohella hyvä ohjaus. Lea Hirvasniemi-Haverinen saa lapsista ja nuorista heidän parhaansa esiin.

Ja Irja Rätön käsikirjoitus on suorastaan nerokas kudelma siitä, mitä Aleksis Kiven lapsuudesta ja hänen aikansa kyläläisten elämästä tiedetään. Toisaalta se on yleisemmin hauska lapsuuden kavalkadi.

Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1846, jolloin Aleksis (1834 – 1872) johdatteli vielä kylän lasten leikkejä, mutta oli jo lähdössä kouluun Helsinkiin.

Nallikoita ovat Aleksis Stenvall (Kivi) ja joukko hänen lapsuuden kavereitaan. Esittäjinä on Teatteri Pikku Kiven nuoria ja muutama aikuinen. Kivi-juhlien tulevaisuuden näyttelijäresurssit ovat kunnossa.

Aleksia esittää Pauli Hyyrynen, hänen kavereitaan Noora Helsto, Jasmin Anttila, Pinja Kylmänen, Peter Hyyrynen ja Joose Mäenpää, joka on kuin 7 veljeksen pikku Eero, ”liukas luikku”. Aikuisten rooleissa ovat Irja Rättö, Juha Aro ja Stella Wnuk. Musiikin on säveltänyt ja sovittanut Jarmo Roppanen.

Aleksis kuunteli ja matki

”Minua alkoi kiinnostaa, oliko Aleksin ja hänen kavereidensa leikeissä jo idullaan myöhemmin Kiven teoksiin päätyneitä kertomuksia”, valaisee Irja Rättö käsikirjoituksen alkuvaihetta.

Oliko, sen voitte tulla itse toteamaan, mutta voin jo paljastaa, että oli. Kivi ammensi teoksiinsa tapahtumia ja tarinoita kotiseudultaan sekä kansanperinteestä.

Nuori Aleksis oli hyvä kuuntelemaan aikuisten juttuja ja ilmeisen hyvä myös matkimaan. Lapset ottivat leikkeihin kuulemaansa, ehkä vähän jatkoivatkin niitä. Myöhemmin Aleksis käytti niitä kirjoissaan.

Nallikoiden esitys toimii, vaikka ei Kiven tuotantoa niin hyvin tuntisikaan, mutta jos tuntee, kokee lisää ahaa-elämyksiä.

Härät, kirkonmenot, riisinpoiminta, humalat ja monta muuta Kiven tutuista kohtauksista ovat mukana. Sattuva on Kiven kuvaus virrestä, että ”se on pitkä kuin navetan seinähirsi”.

”Pojalla on älliä päässään”

Irja Rättö on hienosti kutonut käsikirjoituksen kokoon faktoista, jotka Kiven lapsuudesta tiedetään.

Tietoa on saatu eri lähteistä. 1900-luvun alkupuolella kirjallisuuden tutkijat kiinnostuivat Kiven elämästä ja silloin saattoi vielä haastatella Kiven aikalaisia tai heidän läheisiään.

Omia muistelmia Kivi ei tehnyt, mutta kirjeitä ystävilleen hän sen sijaan kirjoitti ja niistä on saatu tietoa.

Aleksi oppi varhain lukemaan ja sai käsiinsä jo nuorena jonkun verran kirjallisuutta, josta ammensi aiheita leikkeihin ja edelleen kirjoihinsa.

Nallikoiden tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1846, jolloin Aleksis oli jo käynyt Malakias Costianderin kiertokoulua ja Nurmijärvellä äskettäin aloitettua pyhäkoulua. Häntä pidettiin terävänä poikana, jonka tuli päästä opin tielle.

”Pojalla oli älliä päässä, mutta miten sitä räätälin poika voisi kouluihin lähteä?”

”Tulkoon sinusta pappi”, toivoi äiti Annastiina. Niin ei käynyt, mutta sanan mies kuitenkin. Näytelmä päättyy siihen, kun Aleksis 11-vuotiaana lähtee Helsinkiin Ukko Granbergin hoteisiin ja kouluun. Hänen yhteytensä kotikylään eivät silti katkenneet.

”Makeasti oravainen”

Jarmo Romppasen musiikki vie esitystä mukavasti eteenpäin. Laulu Oravasta nousee kuin itsestään siitä ympäristöstä. Näyttämön männyissä saattaa jopa nähdä oravan katselemassa ”mailman piirii”.

Näytös päättyy esittäjien ja yleisön yhteisiin jameihin.

Kävellessäni heinäkuisen esityksen jälkeen Taaborinvuorelta alas, kuulin katsojien kommentteja. Eräs äiti kysyi pojaltaan, mikä oli parasta esityksessä. ”Että tultiin tänne”, vastasi poika.

Toinen kommentti oli, että ”esitys oli sopivan mittainen” (noin 45 minuuttia).

Taaborinvuori on jo sinänsä elämys. Aleksis Kiven teokset avautuvat paremmin hänen lapsuutensa kotimaisemissa kuin vaikkapa Kansallisteatterin samettituoleilta katsottuna.

Markku Jalava