Kysymys, mitä tehdä meille (Suomi, EU…) pyrkivien turvapaikan hakijoiden ja muiden pakolaisten, ehkä siirtolaistenkin kanssa, on noussut yhä vahvemmin poliittiselle agendalle. Uusin idea Britanniassa ja EU:ssa on lähettää rajoille tulevat muukalaiset johonkin kaukaiseen maahan, esimerkiksi Afrikkaan, ja maksaa vastaanottajamaalle korvaus. Suomessakin idea tuntuu herättävän kiinnostusta.

Briteille se on tuttua puuhaa siirtomaavallan synnyn ajoilta. Laitapuolen kulkijoita lähetettiin Australiaan, ranskalaiset lähettivät heidät Pirunsaarelle Väli-Amerikkaan. Afrikasta poimittiin luonnonvarat parempaan talteen.
Suomellahan ei koskaan ole siirtomaita ollutkaan, joten se olisi meille uusi aluevaltaus.

Ajatus on herättänyt keskustelua moraalista ja juridiikasta, mutta minulla nousi mieleen historian tapahtumia.

Roomalaiset tunsivat germaanien uhkaava maailmanvaltaa ja omaa järjestystään, Pax Romanaa. Niinpä he rakensivat muureja ja pikateitä valtakunnan eri osiin. Teitä pitkin oli tarkoitus lähettää nopean toiminnan joukkoja torjumaan germaaneja.

Hanke epäonnistui. Germaanit vyöryivät Rooman imperiumin alueelle. Ennen pitkää Rooma tuhoutui ja koko Euroopan kartta meni uusiksi.

Muureja on rakennettu sen jälkeenkin. Kiinan muurilla oli sama tarkoitus, estää kansainvaellus Kiinaan. Nykyaikaa ovat Trumpin muurit ja Suomenkin itärajalle rakennetaan aitaa.

Kansainvaellukset ovat kuin vesi, joka kyllä löytää kulkuväylän muurista välittämättä.

Ehkä Eurooppakin joutuu turvatutumaan rajoille lähetettäviin nopean toiminnan joukkoihin, kun ilmastomuutos todella laittaa kansan liikkeelle.

****

Ajatus pakolaisten karkottamisesta Afrikkaan herätti myös romanttisia mielleyhtymiä historiasta. Monet kansat ovat haaveilleet ihanneyhteiskunnasta jossain kaukaisessa paikassa.

Kirjailija Thomas More kirjoitti vuonna 1516 Utopiasta, kaukaiselle saarelle perustetusta ihanneyhteiskunnasta. Siitä nimitys Utopia. Utopioille on tyypillistä, että ne eivät toteudu vaan jäävät saavuttamattomiksi tavoitteiksi, utopioiksi.

Suomalaiset ovat eri aikoina perustaneet merten taakse ”pikku-Finlandeja”, omia yhteisöjään, ihanneyhteiskuntia. Pohjois-Amerikkaan sellaisia syntyi jo 1600-luvulla, Brasiliaan 1920-luvulla. Merten takana ajateltiin voitavan luoda uusi elämä ja jättää taakse kotimaan ankeudet. Kovin pysyviä niistä ei tullut. Elämä meren tai rajojen takana ei ollutkaan niin auvoista kuin oli kuviteltu. Ehkä Eurooppa on nyt muista maanosista lähteville kansoille samanlainen tavoite paremmista elämästä kuin meille aikoinaan Amerikka, Brasilia, Ruotsi, jopa Neuvosto-Karjala. Utopiat elävät.