Kehysriihi on sitten puitu ja satoa arvioidaan. Toisten mielestä saatiin tarpeellinen määrä jyviä hengissä selviytymiseen, mutta osa tunsi saavansa silmilleen vain akanoita.

Toimenpiteet ovat minusta varmaan ok ja välttämättömiä. Tietysti mukavampi olisi jakaa ylijäämää, ”jakovaraa”, kuten vuosituhannen alussa sanottiin.
Mutta kyllä maamme taloutta on viime vuosina hoidettu huonosti, kun näin isoihin toimenpiiteisiin, jopa eläkkeiden leikkaamiseen, on nyt jouduttu. Tarkoitan useampaa aikaisempaa hallituskautta, ja varsinkin tätä edellistä.
Onko kyse siitä, ettei ole osattu, vai että yhteispeli ei ole sujunut?

Vasemmisto-oppositiolta ei juuri mitään muuta vaihtoehtoa ole esitetty kuin, että olisi jatkettu entiseen malliin. Ja tietysti se tavallinen, että otetaan ”rikkailta” ja ”yrityksiltä”. Siellä on ilmeisesti ehtymättömät kaivot, joista voidaan pumpata.
Tekisi mieli kysyä Antti Lindmanilta, kuinka monta prosenttia suurimpien tuloluokkien tuloista on kohtuullista ja oikeudenmukaista verottaa? Onko ylärajana 100 prosenttia? Näkymiä heikensivät ay-liikkeen lakot, joilla yritettiin vaikuttaa hallituksen ja eduskunnan päätöksiin.
Varmuuden vuoksi totean, että en kuulu suurituloisiin, ei lähellekään, mutta minusta heiltäkään ei pidä ja voi kaikkea ottaa yhteiskunnan käyttöön. Meidän kaikkien etu on, että kaikilla säilyy halu tehdä töitä hyvin ja että siitä hyötyy myös tekijä itse jotain.
Sen varassahan hyvinvointimme lopulta on.
Kilvan eri tahot esittävät, että juuri heiltä ei pidä vähentää määrärahoja, tukia ja tulonsiirtoja. Kukin sektori kertoo, miten prosentin supistaminen romahduttaa toiminnan. Ellei mistään vähennetä, ainoat keinot selvitä on jatkaa velaksi elämistä tai nostaa veroja. Jälkimmäinen keino vaikuttaisi talouskasvuun ja sitä kautta verojen kertymiseen. Se olisi kierre alaspäin.

Peruskysymys taitaa olla se, riippuuko hyvinvointimme enemmän varojen keräämisestä vai niiden jakamisesta?